Megaman Legends (PSone) – Kaukana legendasta

Voiko peli enää kurjemmin alkaa? Umpitylsä, rumaa ja rikkonaista grafiikkaa pursuava, yksitoikkoinen 3D-käytäväammuskelu saa ymmälle. Tämähän on Capcomin, Resident Evileillä vaikutuksen tehneen pelitalon luomus, jonka pitäisi viedä firman Megaman-rahasampo uusiin ulottuvuuksiin. Mistä ihmeestä on oikein kyse?

Megaman-sarja on ollut menestys, kasibitti-Nintendon pelit möivät kuin häkä jatko-osa toisensa jälkeen. Kieltämättä Megamaneissa oli oma imunsa. Ne piti pelata läpi ahmaisten, heti, ilman empimisiä. Pelien rakenne oli nautittavan mukaansatempaava ja ne pitivät otteessaan oivasti aina viimeiseen loppuhirviöön saakka. Vaikka ne olivatkin pohjimmiltaan perinteisiä tasohyppelyjä, kenttiä ei oltu ladottu tylsänpulleasti peräkkäin vaan etenemisreitin saattoi valita useammasta eri vaihtoehdosta.

Megaman-pelien kantava voima oli pikku hiljaa mukaan kertyvä melkoinen asearsenaali. Aseiden oivaltava ja oikeaoppinen käyttö oli menestyksen salaisuus. Megamanit huokuivat palkitsevaa pelattavuutta.

Tällä kertaa Megaman seurueineen on 14 vuotta sitten kadonneiden vanhempiensa jälkien perässä. Suuri ja mahtava perheaarre Mother Lode olisi löydettävä. Se takaisi huhupuheiden mukaan loputtomat energiavirrat pääosin veden peitossa olevalle energiaköyhyydestä kärsivälle saarimaailmalle. Matka kuitenkin katkeaa kesken kaiken ja Megaman seurueineen haaksirikkoutuu eräälle lukuisista saaripahasista, jossa tapahtuu kummia...

Jännä rakenne

Megaman Legendsin toteutus on kallellaan japanilaisiin roolipeleihin päin. Toimintaepisodeja seuraa rauhallisempi vaihe, jonka aikana jutustellaan vastaan tulevien asukkien kanssa. Toisin sanoen erilaiset tylsänpulleat luolastot on pakko kahlata läpi, jotta juoni maan päällä etenisi. Luolaepisodeihin verrattuna maan päällä odottaa suoranainen paratiisi. On kaupunkia, satamaa, TV-studiota, kirjastotalo, kauppoja ja muuta mukavaa. Kaupungin kaduilla ja kujilla tallustelee melkoinen joukkio porukkaa, joiden kanssa voi vaihtaa sanan pari niin halutessaan.

Onneksi osa toiminnasta tapahtuu maan päällä. Tuolloin on vaikkapa puolustettava kaupungintaloa ilmahyökkäykseltä tai suojeltava omaa purtiloa joka suunnalta kimppuun käyviltä vihollisilta. Kun toimintaepisodi on pelattu ja selvitetty, rauha laskeutuu jälleen maan päälle ja sivistynyt kanssakäyminen pelimaailmaa kansoittavien sielujen kanssa on ajankohtaista.

Tuhnu toteutus

Megaman Legendsin roolipelimäinen rakenne tuo mieleen Konamin 16-bitti-Nintendo-klassikot Goemonit. Siinä missä Konami onnistui siirtämään Goemoninsa kohtuudella 3D-aikaan (Goemon64 Nintendo64:lle), Capcomille uusi ulottuvuus on kuitenkin ollut liikaa. Vaikuttaa ajoittain aivan siltä kuin pelintekijät olisivat opetelleet 3D-koodaamisen ja -pelinteon alkeita, sen verran yksioikoisia oivalluksia on mukaan lipsunut. Harjoittelutyötä ei pitäisi päästää kaupan hyllylle.

Megaman Legends ei ymmärrä värisevien eikä analogisten ohjaimien päälle, mikä on sekin jotenkin kuvaavaa. Moinen ei toki peliä pilaa, mutta kertoo pelintekijöiden lepsuudesta. Harva peli on tätä nykyä ohjainvaihtoehdoiltaan näin kitsas.

Kaiken lisäksi kontrollit eivät muutoinkaan vakuuta. Kun nappia painaa, menee ohikiitävä hetki ennen kuin Megaman notkahtaa haluttuun suuntaan. Alkumatkasta kontrollien hataruus ei liiemmin haittaa, mutta vaikeampien vastustajien käydessä kimppuun pinna alkaa pingottua. Kaiken kukkuraksi Data-apinaakaan ei aina ole lähietäisyydellä tallennustarpeita tyydyttämässä. Niinpä kurjien kontrollien takia samaa tylsää käytävärykelmää joutuu samoilemaan turhan usein monta kertaa peräkkäin.

Roll's Royce

Megamanin teemaan oleellisesti kuuluvia aseita ei ole onneksi unohdettu. Ja niitä myös riittää. Loppumatkasta pyssyjä on koossa tusina erilaista ja kaiken lisäksi matkakassaan kertyvällä kahisevalla niitä voi kehittää entisestään. Pelaajan löytämä romu ja muu enemmän tai vähemmän hyödylliseltä kuulostava roina ja rompe kannattaa kiikuttaa Rollin käsiin. Megamanin pakettivolkkarissa työskentelevä tyttökaveri hallitsee aseteknikon hommat ja jos hyvin käy Roll taiteilee osasista uuden aseen. Kerrallaan mukana voi olla kaksi erikoisasetta, joten aiemmista Megamaneista tuttu strategia on aseenvalinnassa edelleen mukana.

Vaikka Megaman Legendsiä pelaakin alkuhämmennyksen jälkeen hetken mielellään, pelin kimppuun palaaminen onkin sitten jo kokonaan toinen juttu. PlayStationille kun on tarjolla roppakaupalla paljon parempaakin. Megaman-faneillekaan peliä on vaikea suositella, koska uusi ulottuvuus on muuttanut tuttua teemaa radikaalisti eikä välttämättä hyvään suuntaan. Vanhojen Megamanien vauhdikas tunnelma on vaihtunut lempeän hyllyvään 3D-köntystelyyn. Ei hyvä.

66