Väsynyt tappele, ravaa eteenpäin ja tappele lisää -kaava saa kaivattua ilmavuutta Megaman-universumin tutuilla esineillä, sankareilla, klassisilla taistelumaneereilla ja tyylikkään terävillä piirrosleffaympäristöillä.
Megaman X: Command Missionin meininki on lukuisten satunnaismatsien täplittämää, likimain luotisuoraa putkijuoksua. Lyhyet sivukäytävät päättyvät lähes aina bonushuoneisiin. Seikkailu jaetaan kappaleisiin, jotka päättyvät tiukkoihin pomotaisteluihin. Operaation jälkeen tallustellaan ja shoppaillaan tukikohdassa tai lähdetään saman tien uudelle keikalle.
Selkeän ja toimivan taistelusysteemin ydin on peräisin Final Fantasyiden aamuhämäristä: kolmen sankarin joukko ja viholliset jöpöttävät areenalla ja mättävät toisiaan vuorotellen. Sankarit voivat vaihtaa paikkaa taustalla odottavien soturien kanssa.
Soppaa hämmennetään kahdella tukiaseella, hypermoodilla ja lupsakoilla erikoishyökkäyksillä. Tasaisesti palautuvaa ase-energiaa verottavia tukiaseita käytetään tarpeen vaatiessa. Jos kanuunan puhti on vähissä, erikoisniiteistä uupuu ruutia ja rätinää.
Spesiaalien tekotapa riippuu sankarista. Jykevän Steel Massimon paukku ladataan rämpyttämällä, räjähtävillä korteilla näpräävä Spider pelaa pokeria. Hypertilassa reploidit muuttuvat muutaman vuoron ajaksi vaarallisiksi superroboteiksi. Mahtimättöä harrastetaan vain kerran per matsi, mikäli repussa ei ole ylimääräisiä hyperaktivaattoreita.
Riviviholliset kaatuvat rutiinilla, mutta pomot pakottavat rukkaamaan ase-arsenaalia. Sähkö on herra Äksän akilleen kantapää ja pakkanen tekee hallaa neiti Yylle. Kahakoita latistetaan omituisen staattisilla kameroilla, vaikka olematon liikkuminen sallisi huimaavia kamera-ajoja ja raflaavia kuvakulmia. Yksinkertainen taistelumekaniikka kaipaisi kyytipojaksi reilun tujauksen visuaalista dramatiikkaa.
Tusinakahakoissa tarpeettomien hypermoodien ja erikoishyökkäysten imu hiipuu turhan pian ja matsit rapautuvat pakkopullaksi. Seikkailu kaipaisi nokkapokkaa rytmittäviä pulmapaikkoja, mutta suurin osa höyhenen keveistä ongelmista ratkeaa puolivahingossa sähläämällä. Suoraviivaiset kentät ja juonen kömpelöt käänteet eivät jaksa kantaa Megamania pahimpien mättöputkien yli. Kädettömän käsikirjoituksen ohella amatööritason ääninäyttely potkii tarinaa peltinivusiin.
Moneen kertaan kierrätettyihin ideoihin tukeutuvan Megamiehen komentotehtävän viehättävyys riippuu kliseiden sietokyvystä ja Megaman-fanituksen määrästä.
76
