Moni osti PS2:n vain ja ainoastaan päästäkseen pelaamaan Metal Gear Solid 2:ta. Saa nähdä, vauhdittaako laajennettu Xbox-käännös yhtä lailla Microsoftin pelilaatikon myyntiä.

Edes nykyisinä jeesuspelien aikoina harvaa teosta odotettiin yhtä paljon kuin Hideo Kojiman Metal Gear Solid -sarjan toista osaa. Hiipimiseen keskittyvä taktinen toimintapeli oli käytännössä PS2:n ensimmäinen tappajasovellus ja myi hetkessä miljoonia.

Rahasta on tunnetusti tyhmää kieltäytyä, joten hittiä on väännetty myös Xbox- ja PC-muotoon. Pelkän uudelleenjulkaisun sijasta mukaan on lisätty pieniä lisätehtäviä. Samalla kokonaisuuden nimi on muutettu alkuperäisestä Sons of Libertystä muotoon Substance. Laajennettu versio on myöhemmin luvassa myös PS2-muodossa.

Substance on syntyperältään erehtymättömän japanilainen niin hyvässä kuin pahassa. Naurettavan kimurantissa ja melodramaattisessa juonessa riittää käänteitä enemmän kuin kymmenessä osassa Kauniita ja rohkeita.

Elokuvamainen kerronta on erittäin hiottua ja välillä hienosti ohjattujen tarinaosuuksien seuraamiseen menee enemmän aikaa kuin itse pelaamiseen. Valitettavasti mukana on paljon pelkästään sankarin radiolla tehtyä turhaa lässytystä, jonka hyppää mieluusti yli.

Ydin ennallaan

Muuttuneesta nimestä huolimatta juonellinen pääosa on säilynyt ennallaan ja kantaa edelleen Sons of Liberty -tunnusta. Tarina alkaa soluttautumislegenda Solid Snaken saapuessa tutkimaan sateista merta kyntävän tankkerin uumeniin piilotettua uutta Metal Gearia.

Homma ei mene aivan putkeen, mutta enempää juonesta ei kannata paljastaa. Myöhemmin kaksiosainen tarina jatkuu kahden vuoden päästä merelle rakennetussa valtavassa jätteidenkäsittelylaitoksessa. Paikka on terroristien valtaama, tai ainakin siltä kaikki alussa vaikuttaa.

Substancessa eri osat voi uutuutena halutessaan pelata erikseen, eli tarinan voi aloittaa periaatteessa keskeltä. Mitään varsinaista hyötyä tästä muutoksesta ei ole, mutta alun tankkeriosuus ei toisaalta ole välttämätön kokonaisuuden ymmärtämiseen.

Hiipimällä hyvä tulee

Metal Gear Solid 2:ssa edetään pääasiassa hiipimällä ja vihollisia hiljaisesti eliminoimalla. Liika metelöinti aiheuttaa hälytyksen ja paikalle ilmestyy yleensä apuvoimia rynnäkkökiväärit ojossa. Tällöin viisain ratkaisu on luikkia nurkan taakse varjoihin odottamaan metelin laskeutumista.

Sankari on monitaitoinen soluttautumisekspertti, ja hän voi vältellä paljastumista monin eri tavoin. Hiipimisen ja ryömimisen lisäksi hän voi painautua lähelle seinää ja kurkkia nurkkien taakse. Tiukoissa paikoissa sankari pystyy hyppäämään kaiteiden yli roikkumaan, mutta kovin pitkään voimat eivät riitä.

Vihollisen voi kaapata kuristusotteeseen ja tappaa äänettömästi tai häntä voi käyttää tarpeen tullessa ihmiskilpenä. Vaihtoehtoisesti vastustajan voi myös yllättää päälle hyppäämällä tai karatepotkulla. Vaiennetut viholliset pitää raahata piiloon, sillä ruumiin paljastumisesta seuraa hälytys. Tarvittaessa uinuvan ruususen voi ahtaa piiloon esimerkiksi lokeroon.

Erikoisuutena yllätettyä vihollista voi uhata aseella, jolloin tämä tiputtaa taskuistaan hyödyllisiä esineitä. Samaan lopputulokseen pääsee helpommin uhrin ruumista ravistelemalla. Taskujen tutkiminen olisi ilmeisesti liian yksinkertaista.

Vihollisten kohtalainen tekoäly pitää toiminnan koko ajan mielenkiintoisena. Lisäksi vartijoiden pitää raportoida radiolla aina tietyin väliajoin, ja ilmoituksen puuttuminen tuo paikalle tutkimusryhmän.

Käsitöiden ohella sankari voi harrastaa suorempaa toimintaa. Tarjolla on suuri asevalikoima, joista osa tekee ammuskelusta liian helppoa. Välillä hiipimisen voi suosiolla unohtaa, kun kentän voi tyhjentää rynnäkkökiväärillä päästelemällä. Aseiden käyttäminen ei ole onneksi pakollista kuin vasta aivan lopussa, jossa peli kääntyy vähän liikaa puhtaaksi mättämiseksi.

Tutkalentoa

Liikkeiden suuresta määrästä huolimatta hahmon komentaminen onnistuu padilla riittävän hyvin. Alussa turhautuminen uhkaa iskeä, sillä joidenkin nappien toiminnot vaihtelevat sen mukaan, käytetäänkö samaan aikaan tattia vai ei. Erityisesti vihollisen kuristusotteeseen kaappaaminen vaatii tarkkaa harjoittelua. Onneksi pelaaminen helpottuu, kun ohjauslogiikkaan pääsee lopulta sisälle.

Lisää turhautumista aiheuttaa kameran paikoilleen liimattu kuvakulma. Tuntuu typerältä, että kuvakulmaa ei voi pyöritellä oikealla tatilla Splinter Cellin tapaan. Lopputuloksena sankari ei näe aina kunnolla eteensä ja tulee helposti kävelleeksi ruudun reunan takana piilossa olleen vihollisen eteen.

Liikkumaton kuvakulma on Metal Gear Solid -sarjan vanha perinne, ja todellisuudessa peliä kuuluu pelata oikeassa ylänurkassa näkyvän tutkan varassa. Kun tämän oivaltaa, alkaa hiipiminen sujua. Tutka näyttää tason pohjapiirustuksen lisäksi vihollisten sijainnin ja näkökentän, joten sen avulla sankari osaa syöksyä varjoista toiseen oikealla hetkellä.

Omaperäinen ohjaus ja liimattu kuvakulma tekevät Metal Gear Solid 2:sta vaikeasti lähestyttävän. Opettelu vie alussa aikaa, mutta se kannattaa, sillä kokonaisuus palkitsee yrittäjän.

Virtuaalista uutta

Päätarinan ohella Substancen myyntivaltteja ovat lyhyet lisätehtävät, joita ei aikaisemmasta PS2-versiosta löydy. Suurin osa uutuuksista on juonettomia yhden kentän pituisia VR-tehtäviä, joissa harjoitellaan jotain tiettyä liikettä tai esimerkiksi aseen käyttöä.

Yhteensä VR-tehtäviä on mukana satoja, ja ne on jaettu neljään osaan. Yksi näistä on sankarin silmien kautta kuvattu osa, jossa ammutaan tauluja tylsässä ympäristössä. Harmaiden virtuaalikenttien lisäksi on vaihtoehtoisia pikkutehtäviä, jotka sijoittuvat pääpelin ympäristöihin. Tekemistä niissä ei ole VR-tehtäviä enempää.

Harjoituksia läpäisemällä pelaaja pääsee käsiksi erilaisiin hahmoversioihin, kuten esimerkiksi miekalla varustettuun ninjaan. Näillä voi kahlata läpi samat lisätehtävät kuin perushahmoilla, pääpeliin ne eivät vaikuta. Porkkanana odottaa esimerkiksi skeittava Snake, jos joku sinne asti jaksaa pelata. Minä en jaksanut.

Lisää Solid Snakea kaipaaville mukana on viisi juonellista pikkutehtävää, jossa Snake seikkailee pääpelin ympäristöissä erilaisten tarinoiden varjolla. Valitettavasti ne toistavat pääpelin teemoja ja juonta kuljetetaan vain pelkällä tylsällä tekstillä. Ärsyttävästi Snaken seikkailuissa ei käytetä lainkaan tutkaa, joten tunnelma on kuin pipo silmillä keskustan aamuruuhkassa. Ympäristöstä ei tiedä mitään, mutta aina voi toivoa parasta.

Kaiken kaikkiaan Substancen tarjoamat lisät ovat pitkälti puuduttavaa yhden asia toistoa tappiin asti. Tarinasta irrotetut pikkutehtävät eivät tarjoa mitään ostamisen arvoista.

Turhista lisätehtävistä ja ylenpalttisesta lässytyksestä huolimatta Metal Gear Solid 2 on ehdottomasti kokemisen arvoinen, jos Sons of Liberty ei ole tuttu entuudestaan. Graafisesti peli pysynyt ennallaan ja on etenkin alussa näyttävä, vaikka Splinter Cellin kaltaiseen valojen ja varjojen leikkiin ei päästäkään. Äänipuolella hieno musiikki ansaitsee erikoismaininnan.