Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots (PS3) – Käärme piipussa

Lojun puolihuolimattomasti sohvalla. Roikotan Pleikkariohjainta kädessäni ja katseeni harhailee. Nainen televisiossa puhuu, puhuu ja puhuu.

”Nuppuseni, mikä ohjelma tuo on?”

”Ohjelma? Sydämeni valtiatar, minä pelaan Metal Gear Solid 4:ää!”

Hideo Kojima on ilmiselvästi suunnitellut Metal Gear Solid 4:n mittatilaustyönä toimintasaagan tosifaneille. Jos sarjan historia ei ole tuttu, se on voi-voi, sillä nimiä ja muita viittauksia putoilee nelososassa sellaista tahtia, että heikompaa hirvittää.

Koska pelin tehtävä on palvella faneja, Kojima on voinut vapauttaa itsensä pelinteon konventioista ja keskittyä omaan juttuunsa. Lopputuloksena syntyi määrittelyä kaihtava videopelin ja elokuvan hybridi. Metal Gear Solid 4 on kuin suuri kokeilu, jossa pahaa-aavistamattomat pelaajat asetetaan koekaniineiksi. Kuinka monta välivideota pystyt katsomaan ennen kuin tulet hulluksi?

Ilman fanilaseja Metal Gear Solid 4 on kestävyyslaji.

Aseellinen ratkaisu

En koskaan lakkaa ihmettelemästä sitä, kuinka epäloogisia kontrolleja japanilaiset suunnittelevat toimintapeleihinsä. Olkoonkin, että Metal Gear Solid 4 on edellisosiaan sujuvampi, se silti kartoittaa Pleikkarin ohjaimen täyteen nappiyhdistelmien ja painallusten keston mukaan vaihtuvia toimintoja. Esimerkiksi R1-napilla voi tehdä melee-hyökkäyksen (nopea näpäytys), napata kuristusotteen (pitkä painallus) ja ampua aseella (jos L1 on painettu pohjaan). Samanlainen intuition vastainen konstikkuus hallitsee koko ohjausskeemaa. On suorastaan naurettavan ilmeistä, ettei peli osaa tehdä kunnolla eroa olennaisten ja epäolennaisten toimintojen välille.

Metal Gear Solid 4 toimii ampumapelinä yllättävän hyvin. Luontevan tähtäämisen ja tarkkojen aseiden ansiosta tulitaisteluissa on ilahduttavaa tekemisen meininkiä, jopa suoranaista sotilaallista tunnelmaa. Seläntakaiselle näkymälle vaihtoehtoinen ensimmäisen persoonan kuvakulma osoittautui sen sijaan pettymykseksi. Se kaventaa näkökenttää niin paljon, ettei kuvakulmasta ole oikeastaan muuhun kuin kiikariaseilla tähtäilyyn.

Pelin asevalikoima on poikkeuksellisen laaja, käsittäen paitsi koko joukon moderneja sotilasaseita myös muutamia tieteiskuvitelmien puolelle kuuluvia tussareita. Aseiden yksityiskohtien ja lisävarusteiden esittelyssä mennään jo reippaasti asefetisismin puolelle. Punapistetähtäimellä, kiikarilla, äänenvaimentimella ja Masterkey-haulikolla tuunattu M4-karbiini on kunnioitusta herättävä ilmestys. Aseiden omaehtoinen kustomointi onkin yksi pelin viihdyttävimpiä piirteitä.

Sniper-aseiden paljous silti ihmetyttää, sillä kunnolliset sniputuspaikat ovat harvassa. Jaksoin kuitenkin ilahtua siitä, että järeässä Barrett-tarkkuuskiväärissä oli huomioitu aseen kaksoisrooli materiaalikohteiden tuhoajana. Barrett on mitä mainioin ase inhottavien Gekko-robottien pysäyttämiseen.

Lähes kaikki pelistä löytyvät aseet ovat aluksi id-lukittuja, mikä tarkoittaa, ettei niillä voi ampua. Lukituksen purkaminen on rutiinihomma Snaken kintereillä seuraavalle Drebinille, joka käy laitonta kauppaa id-varmentamattomilla aseilla. Hölmöä kyllä, Drebinin kauppaan voi piipahtaa ihan milloin haluaa, vaikka keskellä pomotaistelua. Ajatus parhaiden aseiden säästäväisestä käytöstä ei toimi, kun höveliltä kauppamieheltä saa kaikissa tilanteissa pilkkahintaisia ampumatarvikkeita. Käyttörahat Snake ansaitsee poimimalla kaatuneilta vihollisilta ylijääviä aseita.

Hiljaa hyvä tulee

Kuten kannen Tactical Espionage Action -slogan antaa ymmärtää, Metal Gear Solid 4:ssä voi edetä myös hipihiljaa. Hiiviskelyn uusi juju on sankarille puettu Octacamo-puku, joka sulautuu kameleonttimaisesti ympäristöönsä. Käytännössä ihmepuvusta seuraa, että maassa lojuva Snake on vihollisille näkymätön. Hiiviskelyn puitteet ovat keskimäärin melko levottomat, sillä suurin osa pelistä tapahtuu sotatoimialueilla. Toisaalta kaaoksesta on hyötyä, sillä yksityisiä turvallisuusjoukkoja vastaan taistelevat sissit vetävät  huomion pois Snakesta.

Vaikka naama turpeessa eteneminen on omalla tavallaan palkitsevaa, vain harvassa paikassa on oikeasti pakko noudattaa hiljaista taktiikkaa. Suoralla toiminnalla pötkii yllättävän pitkälle, vaikka hälytyskellojen soitto houkuttelisi paikalle loputtomasti vihollisia. Perusvaikeustasolla Snake kestää yllättävän paljon osumia, eivätkä vammoja parantavat rautaisannokset pääse oikeastaan koskaan loppumaan kesken. Hiiviskelyn nimiin vannoville suosittelen kovempia vaikeustasoja.

Oikea tapa selviytyä hälytyksestä on piiloutuminen. Sopivassa piilopaikassa ei auta muu kuin pyöritellä peukaloita niin kauan, että etsintäpartiot kyllästyvät ja kaikkoavat paikalta. Snaken ympärille piirretystä varoituskäyrästä voi päätellä, onko vaara ohi vai ei. Korkeat piikit vihjaavat lähettyvillä väijyvistä vihollisista. Tilannetta voi arvioida myös Mk II -häiverobotin avulla, jonka Snake voi laskea käsistään tutkimaan ympäristöä.

Totuuden nimissä on todettava, että Metal Gear Solid 4:n pelialueet ovat keskimäärin niin pieniä, että pahimmankin hälärin voi kuitata pakenemalla seuraavaan (tai edelliseen) kenttään. Latausruudun jälkeen viholliset käyttäytyvät kuin mitään hälytystä ei olisi ollutkaan. Hällä väliä -asennoitumista ruokkii osaltaan se, että edistymistä tallennetaan tuikitiheään. Kuolemasta ei koskaan seuraa kovin pahaa takapakkia.

Puhuminen on halpaa

Metal Gear Solid 4:n pelilliset meriitit eivät ole lainkaan heikkoja. Räiskintäpelinä se seilaa tukevasti hyvän ja erinomaisen välimaastossa. Seinätapetiksi naamioituva Octacamo-puku piristää mukavasti hiiviskelyosuuksia, jotka muuten tuntuisivat vanhanaikaisilta. Mutta peliherkut hautautuvat kaikki kohtuullisuuden rajat ylittävän välinäytösvyörytyksen alle. Mittasin passiivisen sisällön kestoksi lähes kahdeksan ja puoli tuntia! Se on naurettavan paljon, suunnilleen puolet pelin kokonaiskestosta.

Metal Gear Solid 4 on kuin elokuva, josta ohjaaja ei ole raaskinut leikata mitään pois. Peliä katkovat välinäytökset venyvät säännöllisesti kymmeniin minuutteihin, päätösjakso kestää yli tunnin. Löysästi käsikirjoitettu, punaisen langan usein hukkaava dialogi herättää puhdasta epätoivoa. Miksi tämä kohtaus vain jatkuu ja jatkuu? Miksi minua pitää piinata tarinan jokaisella vähäpätöisellä yksityiskohdalla? Päästäkää minut jo pelaamaan!

Ajoittain ruudulla nähdään reipasta äksöniä. Kojima ohjaa näyttävän näköisiä, mutta tyylikeinoiltaan kuluneita toimintakohtauksia. Vinhasti miekkailevat kyberninjat, moottoripyörätakaa-ajot ja kuvakulmilla kikkailevat lyijybaletit ovat kaikessa tyhjänpäiväisyydessäänkin henkireikiä, jotka auttavat jaksamaan kaikkein jonninjoutavimpien jorinoiden ylitse.

Piinallisesti venytetyistä suvantokohdista huolimatta Metal Gear Solid 4:llä on huippuhetkensä, jotka säväyttävät ja liikuttavat aidosti. Vaikka pelin pintapuoli käsittelee melko lapsellista salaliittosoopaa, tarinassa on myös syvällisempiä tasoja, joissa eksytään videopeleille vieraisiin aiheisiin, kuten ikääntymiseen ja elämän rajallisuuteen. Tällaiset ihmisluonnon peruskysymykset koskettavat meitä jokaista taatusti enemmän kuin löperöt kertomukset maailmaa ohjailevista salaseuroista.

Siitä ei tosin pääse mihinkään, että pelin neljän välipomon dramatisoinnissa mennään metsään niin että soi. Snakea jahtaavien kyberneettisten tappajakoneiden kuorten alta paljastuu traumatisoituneita sotaorpoja, joiden traagisia elämäntarinoita repostellaan jokaisen pomotaistelun päätteeksi. Keksimällä keksityissä shokkikertomuksissa ei ole uskottavuuden hiventäkään, kuten ei siinäkään, että sotalapset näyttävät mallikaunottarilta.

Näyttelijät loistavat

Metal Gear Solid 4 käyttää PlayStation 3:n kiintolevyä ennennäkemättömällä tavalla. Alkajaisiksi peli varaa kiintolevyltä 4,5 gigatavun asennussiivun, jonka valmistelu kestää kahdeksan minuuttia. Asennuspuuhat jatkuvat pelin jokaisen episodin välissä, jolloin kiintolevylle asennetaan lisää tavaraa. Episodiasennukset kestävät onneksi vain minuutin tai pari.

Odottelun ymmärtää, sillä teknisenä suorituksena Metal Gear Solid 4 on täysin omaa luokkaansa. Kaikki välinäytökset renderoidaan pelimoottorilla, eikä jälki voisi olla hienompaa. Pelihahmot ovat ilmeineen ja eleineen niin uskottavia, että niitä katselee melkein kuin oikeita näyttelijöitä. Tunneilmaisussa ollaan päästy jo kyyneliin, jotka helmeilevät kauniisti pitkin virtuaalinäyttelijöiden poskia.

Joidenkin hahmojen kohdalla lopputulos on niin onnistunut, että voidaan jo puhua havaittavasta ruutukarismasta. Harmaantuneella Snakella sitä ainakin on, hän suorastaan huokuu karua kovuutta ja jääräpäistä taipumattomuutta. Häikäilemätön Liquid Ocelot on samanlainen vanhan liiton mies eli täydellinen vastustaja viimeiseen tehtäväänsä valmistautuvalle Snakelle. Kun miehet lopulta kohtaavat mano-a-mano, kyseessä on pelin mieleenpainuvin kohtaus.

Metal Gear Solid 4:ään kuuluu moninpelattava kylkiäispeli Metal Gear Online. Harmillisesti sen testaaminen tökkäsi yhteysongelmiin. Toisaalta tuskinpa kukaan hankkii Snaken viimeistä seikkailua minkään Counter-Strike-kloonin takia. Saagan päättäminen on tällä kertaa pääasia ja sen Guns of the Patriots tekee oikein pisimmän kaavan mukaan. Juuri siinä se vika piileekin, sillä käsikirjoittaja ei koskaan saisi rakastua liikaa omaan materiaaliinsa. Yksikään tarina ei puhkea kukkaan ilman raakaa editointia.

Metal Gearin tapauksessa lopputulos on takuulla ainutlaatuinen, mutta ei missään tapauksessa mestariteos.

* * * * *

Valtakunta saksista

Olen aina pitänyt Metal Gear Solid -sarjasta, osittain varmasti sen takia, että pidän japanilaisista elokuvista ja animesta. Hassujen hahmojen sukulaisuussuhteisiin ja rakkauselämän koukeroihin harhailevat keskustelut ovat osa sarjan sielua, vain japanilaiset voivat naittaa tällä tavalla yhteen vakavan paatoksen ja kevyen hömpän.

Silti ymmärrysmittarini värisee nelososan välinäytöksiä seuratessani jatkuvasti punaisen rajalla. Pelimoottorilla tehdyt, upealta tietokoneanimaatiolta näyttävät pätkät ovat visuaalisesti komeita, mutta voi herrajumala sitä lässytyksen määrää! Jo kakkosessa oli hiukan samaa ongelmaa, mutta silloin joku ilmiselvästi piti vielä Kojiman aisoissa. Nyt kukaan ei ole katsonut maestron perään, vaan hän saa tarinan lopettamisen varjolla kirjoittaa ihan mitä tahtoo.

Leikkausta olisi kaivattu kautta linjan. Useissa kohtauksissa perusidea on kohdallaan, mutta joka halvatun asia etenee mannerjään nopeudella ja selittää itsensä hengiltä. Miksi esimerkiksi kukaan haluaisi tuhlata liki puoli tuntia kohtaukseen, jossa käytännössä vain esitellään Snakelle aseita myyvä kauppias? Välipätkien ylivedetty soutaminen ja huopaaminen on todella harmittavaa, sillä ne hidastavat muuten varsin nautittavaa peliä pahasti. Tiukemmin editoituna ne olisivat auttaneet hiomaan nelososasta arvoisensa timantin, nyt käy juuri päinvastoin. Jos välinäytöksissä ei puhuta, toimivat ne heti paljon paremmin. Kaiken höpinän keskellä Raidenin ylivedetyt ninjamiekkailut tuntuvat hengästyttävän tyylikkäiltä, vaikka kohtaukset ovatkin vain anime-pastisseja.

Varsinainen peli on selvästi aikaisempaa suoraviivaisempaa räiskintää, mutta se haittaa vähemmän kuin voisi luulla. Ampuminen on vihdoinkin sujuvaa ja aseiden kustomointi on hauska lisä. Kenttädesign toimii hyvin niin kauan kun tapahtumat pysyvät urbaanissa ympäristössä. Alkuosuus Lähi-idässä on vaihtoehtoisine reitteineen pelin jännittävin osuus Snaken luikerrellessa uskottavasti taistelevien osapuolten keskellä. Tämän jälkeen taso lopahtaa hetkeksi rasittavaksi putkijuoksuksi eteläamerikkalaisessa viidakossa. Ilmiö on täysin sama kuin Splinter Cell -sarjan kakkososassa, joka ei toiminut viidakkoympäristön takia yhtä hyvin kuin sarjan muut osat. Onneksi viidakosta päästään pian takaisin kaupunkiin ja taso palaa ennalleen.

Nelososa on tehty sarjan faneille. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta viimeisen osan paineet näkyvät välillä tuskastuttavan selvästi. Kaikki mahdolliset sivujuonteet yritetään selittää juurta jaksaen, minkä takia homma paisuu kuin viimeviikkoinen pullataikina. En silti voi kieltää, etteikö ole hienoa vihdoin saada järkeä moniin sarjan tapahtumiin.

Metal Gear Solid 4 olisi erinomainen peli, jos Kojiman ylitsepursuavat välinäytökset olisi siistitty kuosiin. Nyt se on vain hyvää viihdettä, jossa täytyy ajoittain läpsytellä itseään poskille pysyäkseen hereillä. Annan Konamille ilmaisen bisnesidean: julkaiskaa tästä Editor’s Cut -versio, jonka on tehnyt ammattileikkaaja. Se olisi takuuvarmasti tiukka paketti.

Tapio Salminen

85

85