Käärmefoobikko, käännä sivua.
Pimeässä hiivin hiljaa, ase kädessäni kiiltävä on veitsi viiltävä. Äänettömästi vartijan kurkku ratkeaa, turhaan, sillä puhelimen pirinään hiljaisuus katkeaa. Päämaja pentele, aina pitää soittaa kun on hauskaa!
Metal Gear Solidit ovat hiiviskelyfaneille pyhiä teoksia. Sarjan tavaramerkki on Snake-nimiset hahmot, joiden määrä vain kasvaa koko ajan. Heistä tunnetuin on Solid Snake, joka on kaikkien poikien ja ehkä muutaman tytönkin märkä uni. Sitten on vielä Liquid Snake, Naked Snake, Solidus Snake ja ihan vaan Snake. Käärmeitä on siis enemmän kuin matelijanäyttelyssä, mutta missä on Plissken Snake?
Käärmeiden luokkakokous pidetään Metal Gear Solid HD Collectionissa, joka sisältää Metal Gear Solid 2: Sons of Libertyn, Metal Gear Solid 3: Snake Eaterin ja alun perin vain PSP:lle julkaistun Metal Gear Solid: Peace Walkerin.
Koko kolmikkoa on paranneltu grafiikan osalta merkittävästi, joten ne eivät näytä yhtä suttuisilta kuin ennen. Vielä ollaan kaukana nykypelien grafiikoista, mutta tason saavuttaminen ei ole edes ollut restauroinnin päätarkoitus. Kauniimman ulkoasun lisäksi muita uudistuksia ei oikeastaan ole kotikonsoleiden Metal Gear Solideissa ollenkaan, joten niitä ei ole pahemmin muuteltu. Peace Walkeriin on tehty paremmat moninpelimahdollisuudet ja kontrollit.
Varamies
En ole vieläkään toipunut siitä järkytyksestä, että Metal Gear Solid 2:ssa Solid Snake kehdattiin korvata Raidenilla, joka on kuin nuorempi emoversio Mortal Kombatin kaimastaan. Snakea pääsee ohjaamaan ainoastaan sivutehtävissä ja lyhyessä alkupätkässä, jonka jälkeen Raiden tekee debyyttinsä. Aika harvan ensimmäisenä duunipäivänä pitää pelastaa terroristien vangiksi jäänyt presidentti ja samalla päihittää liuta superpahiksia.
Pelastusoperaatiota tehdessä on oltava tarkkana, pienikin kolahdus herättää uteliaan vartijan mielenkiinnon. Silloin on nopeasti päätettävä, mukiloiko vartijan tainnoksiin vai pysyykö vain paikallaan. Huumorivaihtoehtona voi ryhtyä ammuskelemaan, mikä taatusti johtaa yleiseen hälytystilaan. Hälytyskellojen soidessa koko alue täyttyy sotilaista, jotka käyvät armotta tunkeilijan kimppuun. Joukkotaistelu on vain oman ajan haaskausta, joten on parempi mennä takaisin kaappiin ja odottaa vartijoiden lopettavan etsinnät. Raidenin kaltaiselta kaapissa olemisen ekspertiltä se luonnistuu mainiosti.
Vaikka hahmonvaihdoksen takia kakkososa ei ole lempparini, on se silti onnistunut toimintahiiviskely. Tarkempi grafiikka tekee sen peluusta vieläkin maittavampaa, mutta vanhanaikainen kamerakulma on välillä ärsyttävä. Kun on tottunut Peace Walkerissa ja Snake Eaterissa vapaasti pyöriteltävään kameraan, ei millään haluaisi palata takaisin vanhaan.
Saalistaja vai saalis?
1960-luvulla kylmän sodan uhatessa koko maailmaa Yhdysvallat tarvitsee riveihinsä luotettavia isänmaan toivoja, jotka pystyvät tarvittaessa puolustamaan demokraattisia arvoja. Heistä yksi on koodinimeä Naked Snake käyttävä eliittisotilas, joka saa tehtäväkseen auttaa neuvostoliittolaista tiedemiestä loikkaamaan länteen.
Helpolta vaikuttava tehtävä muuttuu äkkiä paljon vaikeammaksi, ja kohta ollaan ypöyksin vaaroja tihkuvassa viidakossa. Metal Gear Solid 3: Snake Eaterin juoni on todella mielenkiintoinen. Kyseessä on koko pelisarjan alkutarina, josta selviää monia yllättäviä asioita tuttujen henkilöiden taustoista.
Elämä viidakossa ei ole helppoa. Nälkä vaivaa jatkuvasti, kun ne äidin voileivätkin jäivät kotiin. Snaken on itse hankittava omat sapuskansa metsästämällä pusikoissa lymyileviä eläimiä. Hän on onneksi kaikkiruokainen, joten ravinnoksi kelpaa kollega Raw Snake.
Selviytymiseen pelkät metsästystaidot eivät riitä, vaan pitää myös oppia naamioitumaan kunnolla. Muuten joutuu partioivien neuvostosotilaiden maalitauluksi. Ammutuksi tuleminen ei ole kivaa varsinkaan nyt, kun ramboteeman mukaisesti luodit pitää itse kaivaa ulos pihdeillä.
Snake Eaterin HD-painoksessa ruudunpäivitys pysyy sulavana lähes koko ajan, mikä on huikea parannus takkuilevaan alkuperäisversioon verrattuna. Ainoastaan muutamat välianimaatiot yhä jumittelevat, mutta se ei pahemmin haittaa. Snake Eateria parempaa hiiviskelypeliä on vaikea löytää.
Palkkasotureiden paratiisi
Meta Gear Solid: Peace Walker tapahtuu kymmenisen vuotta Snake Eaterin jälkeen. Snake on pelastanut maailman jo pariin otteeseen ja saanut ansaitusti Big Boss -arvonimen. Enää mies ei työskentele muiden alaisena, vaan toimii perustamansa palkkasoturijoukkion pomona. Pian koko poppoo pääsee tositoimiin, kun Costa Ricassa puhkeaa uusi ydinasekriisi.
Peace Walker eroaa suuresti muista sarjan peleistä siinä, että yhden laajan päätehtävän sijaan se sisältää yli sata minitehtävää. Niistä lyhyimmät ovat kestoltaan vain muutaman minuutin pituisia, mutta ne voi läpäistä moneen kertaan parempien pisteiden ja palkintojen toivossa. Hauskana ideana tehtävien pelaaminen onnistuu myös verkossa yhteistyöperiaatteella. Mikäs sen hienompaa kuin tehdä väijytyksiä kaverin kanssa ja iskun jälkeen piiloutua samaan pahvilaatikkoon.
Oman palkkasoturijengin koti on hylätty tukikohta, jonne palataan aika ajoin. Siellä ahkerat työn sankarit kokkaavat ruokaa, väsäävät parempia aseita ja tutkivat uutta teknologiaa. Ammattitaitoisesta henkilökunnasta on kuitenkin aina pulaa, joten lisäväkeä on hankittava kaappaamalla poloisia vartijoita tai pelastamalla kapinallisia. Heillä kaikilla on omat taitonsa, joiden mukaan määräytyy, missä ammatissa he onnistuvat parhaiten. Ei siis kannata passittaa lahjakasta tiedemiestä keittiöön.
Vanhana managerointipelien fanina tykästyin Peace Walkeriin. Ikioman tukikohdan optimoiminen ja uusien sotilaiden palkkaaminen oli minusta jopa hauskempaa kuin varsinaisten tehtävien suorittaminen. Loppupuolella toistoa on kuitenkin vähän liikaa, kun samoja tehtäviä joutuu vääntämään uudelleen.
Uusintapainosten ystävät
Ilahduttavasti viime aikoina on tullut muotiin julkaista uudelleen vanhojen peliklassikoiden ehostettuja, nykykonsoleissa pyöriviä versioita. Metal Gear Solidien kokoelma on esimerkillisen erinomainen uusintajulkaisu. Pelimekaniikka on kestänyt hyvin aikaa, sillä suojaräiskintöjen aikakaudella hiiviskely tuntuu jopa tuoreelta idealta.
Kokoelman pelit on käännetty nykykonsoleille uskollisesti ja vielä meikattu suhteellisen moderniin kuosiin, mutta täydellisyyteen yltääkseen kokoelma vaatisi vielä ensimmäisen Metal Gear Solidin mukaan. Ykkösosa on PlayStation-aikakauden lapsi, jonka modernisointi vaati ilmeisesti hyötyihin nähden liikaa työtä. Toisaalta siitä on kyllä pc-versio.
Ahneudessani piilee yliannostuksen riski, sillä jo nyt HD-paketin annostus riittää pahimpaankin käärmeenpuraisuun.
92
