Meteos (DS) – Suolaista makeaa

Meteos puskee palikkansa rohkeasti suoraan puzzlepelien klassikko-osastolle. Taivaalta sataa tulta ja tulikiveä ja pelaaja yrittää olla hukkumatta siihen. Se ei ole helppo tehtävä, ei Meteoksen seurassa.

Esi-isä Tetriksen polkujen seuraaminen sujuu Meteokselta mallikkaasti. Palikat ovat tällä kertaa erivärisiä kuutioita ja niitä tulvii niskaan kuin ukkospilvestä. Palikoita voi liikuttaa vain ylös tai alas ja kuutiot sinkoutuvat avaruuteen, jos vähintään kolme samanväristä osuu vierekkäin tai päällekkäin. Ne vievät mukanaan päälleen sataneet muutkin palikat, jos nostovoimaa vain on kylliksi.

Palikoitten pudottelu on maistunut minulle irtokarkkejakin paremmin aina hamasta Tetriksestä saakka ja myös Meteos maistuu makealle. Tällä kertaa makeus myös polttelee kuin tulisin salmiakkipommi. Kuutiot eivät missään vaiheessa satele alas rauhalliseen, helposti hahmotettavaan tahtiin ja minuutin parin kuluttua peli loppuu kerta toisensa jälkeen kuin seinään. Minkä raivon sellainen herättääkään, epäreilua! Mutta turhautuminen toimii myös kannustimena, jopa paremmin kuin hissukseen kiihtyvä ja vähemmän turhauttava kuutiosade. Välillä tekee mieli lennättää DS päin lähintä seinää, mutta silti kiukku purkautuu uutena pelisessiona. Ärsyttävää, raivostuttavaa ja äärimmäisen koukuttavaa.

Meteosta pelataan planeetoilla, joilla on omat teemansa: vettä, tulta, kukkaa, ilmaa. Planeettoja eli pelikenttiä avautuu lisää sitä mukaa kun poistettuja kuutioita kertyy varastoon. Kuutioita voi fuusioida samannimisen valikon kautta uusiksi planeetoiksi, uusiksi erikoiskyvyiksi, uusiksi peliääniksi. Yllättäen tämä häivähdys roolipelaamisesta toimii ja kannustaa jauhamaan vanhoja kenttiä paremmin kuin piste-ennätysten metsästys.

Pelivaihtoehtoja on runsaasti sekä yksin pelaaville että DS-porukoille. Yksinään voi pelata tietokonevastustajan tai -vastustajien kanssa tai sooloilla ilman minkäänlaista muuta vastusta kuin taivaalta putoilevat kuutiot. Moninpeli sujuu jo yhdenkin Meteos-kortin avulla, mutta jos kortti löytyy kaikista koneista, pelivaihtoehtoja on useampia.

90

Lisää aiheesta