Tuut tuut! Kummitusjuna lähtee, seuraava pysähdyspaikka on ydintuhon jälkeinen Moskova.
Maailmanloppu on kiehtova ympäristö mille tahansa tarinalle. Lännessä retkeillään Falloutien radioaktiivisessa jättömaassa, idässä seikkaillaan Stalker-sarjan tosielämää sivuavalla Tshernobylin sulkualueella. Idän uusin mestariehdokas on Dmitri Glukhovskin samannimiseen kirjaan perustuva Metro 2033, jossa maailmanpalon selviytyjät kituuttavat Moskovan synkissä metrotunneleissa.
Etukäteen Metro keräsi eniten huomiota tekijätiimillään, jonka perustajiin kuuluu joukko alkuperäisen Stalkerin parissa työskennelleitä tyyppejä. Onko Metro vihdoin se peli, joka Stalkerin alun perin piti olla? Lyhyt vastaus on ei, mutta pitkä vastaus on kyllä.
Bluesia Pieksämäen asemalla
Stalkerin tavoin Metron valttikortteja ovat vahva tunnelma ja upea miljöö. Maan alla risteilevässä metroverkostossa mutantit, varkaat ja oudot ilmiöt vaanivat varomatonta kulkijaa. Vain teräsovien takana olevat vahvasti linnoitetut asemat ovat turvallisia levähdyspaikkoja vihamielisen alamaailman keskellä, eivätkä sielläkään kaikki selviä loputtomasti. Koska säteilyn kyllästämä pöly ja loputon ydintalvi tekevät oikean taivaan alle nousemisesta lähes mahdotonta, suurin osa ihmisistä elää koko elämänsä kotiasemansa kapeissa käytävissä.
Asutuskeskus on uskottava. Kerrankin käytävillä on riittävästi tungosta. Lapset juoksentelevat ympäriinsä, väkeä käyskentelee myyntikojujen välillä. Jotkut ovat kyyristyneet nuotion ääreen kuuntelemaan kitaraa soittavaa ystäväänsä. Tuntuu, että ihmiset todella asuvat täällä, ja illuusio metroasemille ahdetusta ihmiskunnasta on todellinen.
Pimeä tunneliverkosto on loistava ympäristö maailmanlopun räiskintään, lukemattomien suurkaupunkien alla risteilevissä tunneleissa on oma synkkä viehätyksensä. Ei ole ihme, että urbaania tutkimusmatkailua harrastetaan nykyään yhä enemmän, vaikka vartijasedät siitä eivät kauheasti välitäkään. Metro 2033:n synkissä käytävissä samoilemisessa on sitä samaa tuntemattoman ja hiukan vaarallisen tutkimisen tunnelmaa kuin oikean maailman metrotunneleissa.
Tahdissa kiskojen kolinan
Stalker kurotti korkealle kohti tavoittamatonta roolipelitaivasta, mutta karahti keskeneräiseen hiekkalaatikkokatajaan. Metro 2033:n kanssa tekijät ovat vihdoin tajunneet, että kaiken mahdollisen yhdistäminen ei välttämättä ole pelikokemuksen kannalta paras mahdollinen ratkaisu. Suunnitelmat on laskettu lähemmäs maan pintaa, ja tarkoituksena on ollut vain tehdä tiukka kummitusjuna ilman kuvitelmia roolipelimäisyydestä tai vapaasta haahuilusta. Kun luovaa energiaa ei ole räjäytetty vähän joka suuntaan, on tavoitteessa myös onnistuttu.
Kaikkia Stalker-tunnelmoinnin ja modernin putkiräiskinnän yhdistelmä ei varmasti lähtökohtaisesti miellytä, mutta lopputulos puhuu puolestaan. Loistavasta ympäristöstä revitään kaikki mehut irti erinomaisella rytmityksellä, joka vuorottelee toimintaa ja suvantokohtia juuri oikeissa mittasuhteissa. Hiljaisissa käytävissä samoilu ja satunnainen hiiviskely ovat vähintään yhtä tärkeässä osassa kuin mutanttien lahtaaminen, eikä mitään osuutta aliarvioida. Ympäristöjä vaihdellaan onnistuneesti, myrkyllisellä maan pinnalla vierailut ovat joka kerta yhtä jännittäviä, koska osuuksia ei kuluteta puhki.
Muuten nappiin osuva rytmitys köhii aivan loppupuolella, jossa juututaan liian pitkäksi ajaksi samanlaiseen tylsään rakennuskompleksiin ja pelityyliin. Samalla myös muuten huippuvahva tunnelma saa kolauksen, kun vastaan tulee entistä epäuskottavampia häröhirviöitä edes etäisesti realistishenkisten mutanttien sijasta. Loppu on muutenkin Metron heikoin osuus, sillä rytmityksen lisäksi hyvin alkanut tarina repeilee päätöksen lähestyessä ja saa muutaman selittämättömän tyhmän käänteen. Pelissä on myös vaihtoehtoinen loppu, johon päästäkseen matkan varrella täytyy auttaa kaikkia mahdollisia laitapuolen kulkijoita. Idea on sinänsä kunnioitettava, mutta vaihtoehtopäätöksessä on vielä vähemmän järkeä kuin alkuperäisessä. Onneksi vauhdin hiipuminen kalkkiviivoilla ei tuhoa muuten mainiota pelikokemusta.
Pimeässä kukaan ei kuule vaimennettua revolveriasi
Räiskintä on tuntumaltaan erittäin stalkermaista, eli hiukan leijuvaa. Asia ei kuitenkaan ole niin paha, sillä tuntumaan tottuu nopeasti ja rautatähtäinten läpi tiirailu on riittävän tarkkaa ja nopeaa. Tämä tulee tarpeeseen, sillä ihmisiä vastaan taistellessa tähtäämisellä on merkitystä. Luotiliiveillä varustetut vastustajat kestävät muuten osumaa, mutta hyvin sihdattu pääosuma tappaa yleensä laakista. Suojaamattomaan kohtaan osuminen satuttaa aina enemmän, mutta keskiruumiiseenkaan röpöttely ei silti ole yhtä turhauttavaa lippaiden tyhjentämistä kuin Stalkereissa pahimmillaan. Tasapaino realismin ja viihdyttävyyden välillä on onnistunut.
Aseet sopivat hyvin vaihteleviin tilanteisiin. Hiljaisissa hiiviskelyosuuksissa pienet heittoveitset täyttävät tehtävänsä, avoimessa tulitaistelussa toimivat revolveri, rynnäkkökivääri ja haulikko. Näistä jälkimmäisen voi myös vaihtaa hauskaan ilmanpaineella toimivaan nuolipyssyyn. Haulikkoa lukuun ottamatta kaikista aseista myydään kaupoissa äänenvaimentimella ja lisätähtäimellä varustettuja versioita. Huvittavasti ensimmäinen käsiin saatava vaimennettu ase on revolveri, tuo venäläisen pelisuunnittelun pakkomielle. Vaikka moinen on teoriassa mahdollista rakentaa, on idea tyhmän epäkäytännöllinen.
Kuvan katselukulma (FOV) on virittelemättömässä pelissä hiukan turhan kapea, kuin maailmaa katselisi liian lähelle teipatusta näytöstä. Tämä häiritsee lähinnä käsikähmään puskevien mutanttien kanssa, sillä otukset eksyvät helposti nenän alle näkymättömiin. Onneksi asia on PC-versiossa helppo korjata pelin käynnistystiedostoa muokkaamalla.
Harashoo, sucka!
Mystiset metrotunnelit ja maanpinnan rauniot ovat todella komeaa katseltavaa. Metro 2033 on Crysiksen jälkeen parhaimman näköinen peli, jota PC:n ruudulla on tähän asti saanut ihastella. Ainoastaan Stalker-henkiset hahmot näyttävät paikoitellen kolhoilta, muuten ulkoasusta on mahdoton keksiä mitään valitettavaa. Valoa ja varjoa käytetään upeasti hyödyksi niin pelillisenä kuin puhtaan visuaalisenakin elementtinä.
Silmäherkun vastapainoksi äänimaailma on pelin suurin heikkous. Tehosteet ja erityisesti aseäänet ovat kyllä komeita, mutta niiden ongelma on todella lattea miksaus. Kaikki tuntuu tulevan samalla voimakkuudella yhdestä monokaiuttimesta, eikä äänillä ole lainkaan suuntaa. Muuten vahva tunnelma onneksi kestää mokan vain muutamalla lommolla.
Äänipuolella ärsyttää kammottavan lattealla venäläisaksentilla viännetty englanti. Venäjäksi työn taso on jotain ihan muuta, mutta tekstitys ei käännä kuin murto-osan ympäristön keskusteluista, joten venäjää taitamattoman pitää tyytyä tunteettoman koneen intohimolla tulkittuun englantiin. Toisessa ääripäässä ovat ihmisvihollisten taistelussa heittelemät kommentit, jotka ovat jotain aivan käsittämättömän kamalaa gangstaläppää. Mikä fiksaatio venäläisillä on jou-englantiin?
Vaikka raiteet kolisevat välillä kuin Helsinki–Moskova-junassa 80-luvulla, on Metro 2033 upean tunnelmallinen elämysjuna. Tekijät ovat viisaasti luopuneet turhista hiekkalaatikkovaunuista ja keskittyneet jämäkkään veturiin.
* * * * * *
Idän pikajuna
Kylmä sota päättyi ydinsodan sijaan Neuvostoliiton hajoamiseen, mutta bittien valtakunnassa idän ja lännen kädenvääntö on vasta alkamassa. Fallout sai pitkään rellestää kukkona maailmanlopun tunkiolla, mutta nyt vanhus on haastettu. Vaikka Metro on laskeuman täydellinen antiteesi, se pistää konkarin ahtaalle. Hahmonkehitystä ei ole ja vapaan tekemisen sijaan skripti määrää tahdin. Junan kyydissä hiekkalaatikkoa ei tule ikävä.
Ahtaisiin metrotunneleihin sijoittuva putkiseikkailu etenee kuin kiskoilla, mutta ränni on ulkotiloja lukuun ottamatta perusteltu ja naamioitu hyvin. Ahdistavan pimeitä peliympäristöjä höystetään aitoa paniikkia lietsovalla taistelujärjestelmällä. Aseistus on romuista kötystettyä McGyver-kamaa ja patruunoissa kitsastellaan. Matkassa on aina mukana ripaus kuolemanpelkoa.
Hyvin meikatun kummitusputken suurin ansio on uskomattoman tunnelmallinen toteutus ja erinomainen rytmitys. Metro nappaa munaskuista kiinni ja puristaa tiukasti aina loppumetreille asti.
Juho Kuorikoski
Xbox 360: 89, Pelit suosittelee
89
