Metroid Fusion (GBA) – Loiset littanaksi

Kaikki toimintasankarittaret eivät ole kahta kokoa liian pieniin vaatteisiin tungettuja polygonipovipommeja, sillä Samus Arania ei kyborgiasussa naiseksi edes tunnista. Ulkomuoto ei Advancen toimintasankaria hidasta, päinvastoin.

Planeetta SR388:n luonto kouristelee sekasorron vallassa, sillä vaaralliset, bioaseiksi sopivat metroid-energialoiset kuolivat sukupuuttoon Zebesin avaruuspiraattien ja Federaation välisissä kärhämissä. Tilanteen rauhoituttua Biological Space Labs ja Samus palkataan valvomaan SR388:n ravintoketjun muutoksia.

Metroidien kuoltua muita olentoja hallitsevat X-loiset nousevat huomaamatta SR388:n luomakunnan kruunuiksi, kun inhottavat aivoloiset siirtyvät BSL:n kiertorata-asemalle tutkijoiden mukana. X-pöpöt valtaavat koko aseman yhdessä hujauksessa ja paikan pelastaminen jää metroid-rokotteen myötä X-loisille immuunin palkkionmetsästäjä Samus Aranin tehtäväksi.

Tutkimusasema jakautuu asuinalueisiin ja jättimäisiin terraarioihin, joihin mahtuu muun muassa arktisia, trooppisia ja vulkaanisia alueita. Tyylikkäät maisemat piirretään eloisalla ja värikkäällä piirrosgrafiikalla. Tunnelmaa luodaan mehevillä lurituksilla ja taustaefekteillä, ja mainio mekkala virittää sopivan painostavan ilmapiirin.

Hyytelöt kuriin

X-loiset kaappaavat elävien olentojen hermostot ja muistot omaan käyttöönsä, joten toimintapelissä vastustajia piisaa laipiosta laipioon. Samus läjäyttelee terävästi räiskyvällä sädepyssyllä biomekaanisia robotteja, petolintuja, hirviökaloja ja muita mönkiäisiä. Atomeiksi sihahtavat otukset korahtavat tai rääkäisevät kipakasti räimeen keskellä. Kuolleista ököistä irti lehahtavat hyytelömäiset parasiitit antavat Samusille lisää energiaa, joten höllyvien klimppien metsästäminen on tiukoissa tilanteissa elinehto.

Pomohirviöt ovat järkälemäisen komeita ja ennen kaikkea kiinnostavan monipuolisia vastustajia, joten taistelutaktiikkaa pitää pähkäillä uusiksi jokaiseen matsiin. Vaihtelevasta vastustajakaartista nousee esiin etenkin surullinen Nightmare-biorobotti, sillä kamppailussa painovoimaa manipuloiva, seonnut taistelukone itkee vihreää limaa. Metroid Fusion on pullollaan vastaavia hienoja yksityiskohtia. Hurjan SA-X-Samus-kloonin ympärille on kasattu myös pari jännittävää pakokohtausta.

Pomohirviöiden niittaaminen palkitaan lisäkyvyillä. Alkumetreillä Samus Aran ei osaa juuri muuta kuin hyppiä ja ampua, mutta muutaman mutkan jälkeen sankari saa pallomuodon, ohjuksia, superjuoksunopeuden, jätti- ja lentoloikan. Energiat, aseiden ominaisuudet ja ammuskapasiteetit päivittyvät myös matkan varrella. Esimerkiksi pallomuodossa Samus voi jättää maahan tukun pommeja.

Seikkailuputkeen

Neiti Aranin aluksen tietokone määrää pelastusoperaation seuraavan kohteen saatavilla olevan tiedon perusteella. Masiina pitää Samusia tiukassa lieassa, mutta etenemiseen ja ympäristöön liittyvät pulmat ja bonushuoneet laimentavat näppärästi putkifiilistä.

Suorin tie maaliin on harvoin auki. Osa mielenkiintoisista paikoista aukeaa vasta huomattavasti myöhemmin saatavilla lisävarusteilla ja erikoiskyvyillä, joten seikkailun perusrakenne muistuttaa melkoisesti Konamin Castlevania-sarjaa.

Pulmatilanteet ratkeavat usein epäilyttävien nurkkien koluamisella, seinien räjäyttelyllä, ja ahtaisiin tunneleihin mahtuvalla pallomuodolla on silläkin merkittävä osa sopivien väylien etsinnässä. Akrobaattinen Samus ei häviä Lara Croftille motoriikassa tippaakaan, joten paikoitellen meininki on vaativaa loikintaa.

Lisäinfoa syytäviä navigointi- ja tallennushuoneita tulee eteen riittävän usein. Juonta saa tuupattua helposti eteenpäin jo lyhyellä bussimatkalla. Sujuviin pötköihin jäsennelty ja kattavan kartan tukema tarina tosin ratkeaa liian rivakasti, sillä läpäisyssä pelikello jää alle kymmeneen tuntiin.

Suhteellisen pienistä huoneista, paikoitellen turhan tummista loukoista ja satunnaisesti ärsytyskynnyksen yli nousevista pomotaisteluista niuhottaminen menisi turhan lässytyksen puolelle. Nintendon kaikki kerätään -tyyliin Metroid Fusionin läpäisseet saavat Gameboyn GameCubeen linkkikaapelilla yhdistämällä GameCuben Metroid Primeen (ilmestyy keväällä) uuden asun ja alkuperäisen NES-version Metroidista.

Arvostetun Metroid-scifitoimintasarjan edellinen osa ilmestyi peräti kahdeksan vuotta sitten, mutta fanien kärsivällinen odotus palkitaan rakkaudella ja ammattitaidolla loppuun asti hiotulla Metroid Fusionilla. Sopivasti annosteltu ja nasevasti etenevä scifiseikkailu aiheuttaa addiktion, joka ei helpota edes läpipeluussa. Metroid Fusion on GBA-pelaajille Advance Warsin kaltainen pakkohankinta.

91