Metroid Prime Pinball (DS) – Vierivä Samus ei sammaloidu

Metroidin ja flipperin yhdistäminen tuntui etukäteen teennäiseltä idealta, mutta olen ollut väärässä ennenkin.

Metroid Prime Pinball yhdistää onnistuneesti scifiseikkailun ja flipperin. Ensisijaisesti kyse on flipperistä, joka lainaa ulkonäkönsä, pöytien teemat ja yhdentekevän tarinansa Metroid-sarjasta.

Paketissa on pelin lisäksi GBA-pelin näköinen möhkylä nimeltään Rumble Pak. Se pannaan DS:n GBA-pelin reikään, jonka jälkeen flipperissä on mukana tärinäefekti. Erinomainen idea. Tärinä ei luita katko, efekti on melko lievä, mutta selvästi tuntuva. Tärinä todellakin lisää tunnelmaa. Kosketusnäyttöä sormella tökkimällä flipperiä voi myös "töniä".

Koko pelipöytä näkyy kerralla kummassakin näytössä samanaikaisesti eli ruutu ei skrollaa pallon mukana. Lapoja käytetään loogisesti hartianapeilla. Omat sormeni osuivat mukavammin a-napille ja ohjainristin vasemmalle sakaralle. Muihin nappeihin saa pommeja, joilla voi tuhota pöydällä ryömiviä örvelöitä.

Pallot tottelevat erinomaisesti fysiikan lakeja. Onneksi Prime Pinballin tekijät muistavat, että kyseessä ei ole todellinen flipperi, sillä minipelejä on paljon. Pöydällä saattaa esimerkiksi alkaa äkkiä rankkasade tai pelikentälle ryömiä pommeilla tuhottavia örvelöitä. Silloin tällöin keskellä pöytää ilmestyy pieni Samus ison pyssynsä kera ja neidon täytyy pysäyttää päälle ryntäävien hirviöiden invaasio.

Yhdellä pelikasetilla onnistuu jopa kahdeksan pelaajan yhteismatsi, mikä on sangen anteliasta. Erilaisia pöytiä voi pelata yksi kerrallaan. Pelin sielu on kuitenkin Multi Mission, jossa tehtävänä on kerätä artifakteja eri pelipöydiltä. Flippereiden perussääntö on hyvä pitää mielessä: ammu pallo sinne, missä valot eniten välkkyvät.

Mikäli elämässäsi on ylimääräiset 20 minuuttia, Metroid Prime Pinball täyttää ne erinomaisen viihdyttävällä tavalla.

82

Lisää aiheesta