Pikkuruiset autot ovat jälleen täällä, joten vanha nelinpelihuba on valmis alkamaan. Vaikka Micro Machinesin julkaisija vuosien saatossa vaihtuu, pelin on aina tehnyt sama Supersonic Software.

Micro Machines -sarja on kimppapelien klassikko, jonka perusidea on loistavan yksinkertainen. Miehisten autojen asemasta kisat ajetaan pikkuisilla leikkiautoilla vaikka lastenhuoneen lattialla. Kisoissa tavoitteena on jättää kilpailijat niin kauas jälkeen, että he jäävät kuvaruudun ulkopuolelle. Pelaajat voivat olla eri tasoisia, ja silti homma hauskuuttaa. Hysteerisimmillään meno on tietenkin pelinoviisien kesken, jolloin autot viipottavat suuntavaistottoman suloisesti kurveissa sattumanvaraiseen suuntaan.

Kaulan tekemistä kilpailijoihin helpottavat radalta poimittavat lisäkyvyt kuten ohjukset, laserit ja moukarit, joilla vastustajia voi hidastaa tai muuten vain kiusata. Koska autot ovat lelun kokoisia, vaarat ovat isoja. Kuumat hellan levyt ja vierivät kaulimet uhkaavat keittiössä, jättikokoiset nokkivat kanat navetassa ja giganttisen kokoiset pallot biljardipöydällä. Huikeat metrin syvyiseen tyhjyyteen putoamiset kouristavat makeasti mahanpohjaa.

Tuttu juttu

Menestys tuo talliin satoja leluautoja. Kerättävää on kaikkiaan yli 700 erilaista kaaraa vakioautoista urheiluautoihin ja maastoautoista mönkijöihin. Yksinpeli viekoittelee uusilla menestyksen myötä avautuvilla radoilla. Uudet radat eivät valitettavasti tuoreuta peliä tarpeeksi, vaikka keittiön ja kylppärin lisäksi singahdetaan hetkeksi myös ulkomaailmaan ja viemärin syvyyksiin. Pelivaihtoehtoina voi ihmetellä checkpoint–kisaa ja tavallista rallia, jossa voittaja on ensimmäisenä maaliin ehtinyt. Moninpelaajat voivat valita Play for Keeps -pelin, jossa hävinnyt menettää (muistikortilla majailevan) autonsa kaverilleen.

Radan mukaan kääntyvän kameran avulla kurvien oikaisu onnistuu aikaisempia versioita sujuvammin, koska menosuuntaan näkee hetkisen aiempaa aikaisemmin. Fysiikkaa on mallinnettu peräti Havok–fysiikkamoottorilla, mutta maailmoja mullistavista yksityiskohdista asiaa ei huomaa. Ruudunpäivitys rullaa siivosti hektisimpiä selkkauksia lukuun ottamatta. Ääniefektit ovat tylsiä, ponnettomia ja musiikki tyystin korvasta sisään ja ulos -muottia.

Micro Machines V4:n merkittävin ongelma on sen tuttuus. Kaiken kokeneille se ei ole tuore elämys, vaikka asiaa yrittäisi katsoa kuinka vihrein silmin tahansa, ja yksinpelattuna peli jää hyllylle pölyttymään. Moninpeli rajoittuu entiseen tapaan neljän pelaajan rallaamiseen. Uutta olisi ollut vaikkapa 16 pelaajan nettipeli, mutta nettipeliä ei ole ollenkaan, mikä on armon vuonna 2006 hieman hassua. PSP:llä ja DS:llä onnistuu sentään lähiverkkonelinpeli samassa huoneessa majailevien kesken.

Micro Machines V4:n oivin kohdeyleisö ovat juuri pelaamisensa aloittaneet, joita vanhan toisto ei häiritse. Multitapiakaan eli neljän ohjaimen adapteria ei välttämättä tarvita, koska kaksi pelaajaa voivat jakaa yhden ohjaimen. Kuriositeettina PSP-versiossa kaksi pelaajaa voi pelata nenätysten (tai otsa otsaa vasten) yhden PSP:n ääressä, mikä tuo kaverin kiusaamiseen oman fyysien lisänsä. Kokeneiden pelihirmujen kannattaa penkoa arkistokaappiaan ja kaivaa esille jonkin sarjan edellisestä seitsemästä tekeleestä.

Micro Machines V4:sta on vaikea pisteyttää, koska se on tehty nautittavaksi, ei arvioitavaksi tai ruodittavaksi. Veteraanille se on yksinpelinä 50 pinnan tylsää huttua, toisaalta hyvässä seurassa ja sopivassa tunnelmassa 90 pojon rajakin voi mennä rikki. Kaverin kiusaaminen on parhaimmillaan häkellyttävän hauskaa.

Veteraaneille: 70

Noviiseille: 85