Millainen on kilpa-ajopeli ilman ajoneuvoja? Micro Maniacsin pikkuhirviöt voivat kilpailla vaikka kirjoituspöydällä.
Kolme vuotta sitten ilmestynyt Codemasterin Micro Machines V3 on miljoonamyyntiin yltänyt hitti, joka edustaa edelleen moninpelaamisen kärkikaartia. Voin vain kuvitella Codemastersin pelivelhojen päänsärkyä, kun he alkoivat pohtia menestykselleen jatko-osaa. Pääideaan, miniatyyrikokoiseen ajopeliin, jossa oli pikkuautoja, veneitä ja tankkeja, ei voinut puuttua, oli pakko keksiä jotain muuta.
Ratkaisu ongelmaan on lopulta hyvin looginen. Micro Maniacsissa ei enää ajeta yhtään mitään, vaan juostaan. Dr. Minimiser on geenimanipulaatiolla luonut joukon alle viiden sentin mittaisia ja muutaman kymmenen gramman painoisia pikkuhirviöitä, jotka kilpailevat toisiaan vastaan juoksemalla.
Hirviöt ovat ilahduttavan mielipuolisia otuksia. Toisaalta otukset vievät jotain alkuperäisen pelin poikamaisesta viattomuudesta. Viimeksi kyse oli selkeästi leluista, ei elävistä olennoista.
Pelihahmoja on aluksi kahdeksan erilaista ja kaikkiaan niitä on kaksitoista. Erot eivät ole valtavia, mutta tästäkin porukasta oma suosikki nousee pinnalle ajan myötä. Jokaisella hirviöllä on omat erikoisuutensa ja kaksi asetta, jotka latautuvat power-upeja keräämällä.
Kullakin aseella on neljä eri tehoa. Mitä paremmin pärjää, sen komeammin laserit, pyssyt, liekinheittimet ja muut vastaavat laulavat. Onpa valittavana eräskin sankari, joka pieree silkkaa tulta, eikä kyseessä suinkaan ole Eric Cartman.
Rataa joka lähtöön
Pelimuodoista challence on perinteisin. Siinä 1-5 ihmispelaajaa kilpailee toisiaan tai tietokonetta vastaan. Yli kahden pelaajan samanaikainen osallistuminen vaatii MultiTapin, mutta useamman ihmisen moninpeli on parisadan lisäkustannuksen arvoinen. Micro Maniacs on nimenomaan moninpeli, vaikka peli viehättää kohtuullisen kauan yksinäänkin.
Kone antaa kelpo vastuksen, vaikka jo muutaman harjoittelukerran jälkeen kisassa alkaa pärjätä. Harjoittelua tarvitaan siksi, että radat ovat suhteellisen monimutkaisia varsinkin helpon alun jälkeen ja mutkat on osattava ulkoa, mikäli aikoo nähdä kaikki nelisenkymmentä tasoa.
Time-trialissa yritetään yksinkertaisesti saada mahdollisimman hyvä yhden kierroksen aika kuten formulan aika-ajoissa. Parhaat tulokset voi säilyttää muistikortilla. Mukana on kirittämässä haamupelaaja, joka juoksee täsmälleen entisen parhaan ajan tahtiin. Mikäli haamun päihittää, uusi ennätys on syntynyt.
Versus tuntuu turhalta vaihtoehdolta. Tällöin rata on jaettu etappaihin ja kisan voittaa se, joka voittaa etappeja eniten. Micro Maniacsissa voi myös kilpailla joukkueena toista tiimiä vastaan.
Radat sijoittuvat ihmiselämän arkisiin paikkoihin: asuntoihin, pihoille, puutarhoihin, kauppoihin ja muihin julkisiin tiloihin. Seassa on reikäpäisempiä ideoita kuten mahdollisuus lentää kilpaa ilmassa ampiaisella ratsastaen. Mainio juttu on myös rata, joka mennään läpi skeittaillen puutarhan tiilikouruja pitkin.
Esteet ovat arkipäiväisiä, vaikkapa keittössä huristeltaessa kannattaa pysyä poissa kuumalta liedenlevyltä. Samoin pöydältä tai muulta pinnalta on helppo tipahtaa alas, mikäli ei ole varovainen. Vaikka peliin pääsee taas mukaan muutaman sekunnin kuluttua, kaverit yleensä ovat ehtineet ohittaa ja kuittailevat parhaillaan ilkeästi kämmäkouraisuuttasi. Pelin luonteeseen kuuluu opetella, minkä verran voi mutkissa oikaista ilman, että siitä tulee rangaistusta.
Kamut yökylään
Kontrolleissa ei ole valittamista. Tatti ohjaa pelihahmoa, näppäimissä on kiihdytys ja jarru. Aseet laukaistaan hartioista ja hieman yllättäin R1 on hyppy. Pelin musiikki kuuluu ei innosta, jos ei ärsytäkään -sarjaan, mutta pikkujalkojen töminä on suorastaan hypnoottista kuunneltavaa. Askeläänet myös muuttuvat sen mukaan, millaisella pinnalla hahmo juoksee.
Ainoastaan yksi yksityiskohta jäi vaivaamaan, enkä siitäkään osaisi valittaa, ellei homma olisi ollut kunnossa Micro Machinesissa. Nimittäin jokaisen pelihahmon kengät tuntuvat olevan sileäpohjaiset, mikä tarkoittaa sitä, että jokaisessa tiukassa mutkassa mennään enemmän tai vähemmän radalta ulos. Tämän vielä ymmärtää, jos alusta on liukas tai esimerkiksi kisa käydään vedessä, mutta nyt lipsuminen tuntuu olevan jokaisen hahmon ja jokaisen tason riesa.
Micro Maniacs elää nimenomaan erinomaisen moninpelinsä varassa. Pelin oppimiskynnys on niin matala, että kavereista saa hyvän vastuksen, jos antaa heille aikaa opetella pari rataa ulkoa eikä koko ajan vaihda radasta toiseen. Hyvä kokonaisuus, joka ei kalpene esi-isänsä rinnalla yhtään.
86
