Midnight Club on päivitetty uuteen kuosiin sopivasti PS2-verkkopelaamisen kynnyksellä. Verkkopelin lisäksi pelaajia hemmotellaan aiempaa sujuvammalla ja kauniimmalla grafiikalla.
Midnight Club 2:n perusoivallukset ja rakenne eivät yllätä. Urapelissä pelaaja etenee kisa kisalta kohti työn alla olevan suurkaupungin ajokuninkuutta. Päämääränä on etsiä kaupungin katuja kruisaileva, kartassa punaisena kolmiona näkyvä auto ja vilauttaa sille pitkiä valoja kisainnokkuuden osoittamiseksi. Voitolla talli somistuu jälleen yhdellä bonusautolla.
Kisoja on moneen lähtöön. Välillä kaahataan pelkästään yhtä kuskia vastaan ja välillä kisataan kaverilauman kanssa. Joskus pudotetaan poliisit kannoilta ja joskus on etsittävä kaupungin sokkeloihin sijoitetut valokeilat mahdollisimman nopeasti. Keinoäly saattaa ohjastaa autoja ties mihin suuntaan, joten edessä ajavan sumeilematon seuraaminen ei välttämättä vie voittoon.
Pumpulipallona luokses pompin
Midnight Club 2:n ajotuntuma on edelleen rennon letkeä. Auton massa saisi tuntua edes hieman hyppysissä, jotta ajaminen maistuisi ajamiselta. Nyt pahimmillaan olo on kuin ohjastaisi pumpulista kyhättyjä nelipyöräisiä ilmapalloja. Vauhdikkaan Cohete-moottoripyörän sompailu on onneksi mukavan säväkkää vaihtelua.
Menoa siivitetään bonuskyvyillä, esimerkiksi nitro-nappi ja slip stream turbo vinkauttavat auton hetkeksi huimaan vauhtiin. Pelkkiin turboihin ei tarvitse tyytyä. Bonuskyvyistä hilpein on huristaminen kahdella pyörällä, jolloin automobiili sujahtaa ahtaaseenkin koloon. Lukuisat oikotiet ja hyppyrit piristävät nekin, ja kauppakeskuksen läpi porhaltaminen lasisirujen lennellessä tekee harvinaisen hyvää.
Kukin rata mutkineen ja oikoreitteineen on opeteltava ulkoa, jotta voitto heltiäisi. Tämä ei ole parhaan mahdollisen pelisuunnittelun merkki. Pisimpien ratojen opettelu käy hetkittäin työstä. Nappia painamalla ruudulle saa pikkukartan lisäksi toki isommankin kartan, mutta sen läpi ei valitettavasti näe ajaa.
Erikoisuutena Midnight Club 2:ssa on maailman helpoin rataeditori. Kuvaruudulla olevalle kaupunginkartalle napsaistaan väliaikapisteet ja valitaan pelityyppi. Ensimmäinen hällä väliä -mentaliteetilla minuutissa tekemäni rata osoittautui hauskaksi välipalaksi muiden kisojen joukossa.
Midnight Club 2:n äänet jäävät valjuiksi ja pöyristyttävän persoonattomiksi monikanavaäänistä ja peliä varten lisensoidusta runsaasta biisivalikoimasta huolimatta. Ei auta, vaikka äänet kierrättäisi kotiteatterivahvistimen kautta. Musiikki on poikkeuksetta tylsää, hermoja riipivää hiphoppailua.
Midnight Run 2 on toimiva paketti. Aiempaa siistimpi kuvallinen anti ja sopivan kinkkiset tehtävät pitävät hyvin otteessaan. Pelattavaa on paljon, ja uran edetessä Los Angelesin, Pariisin ja lopulta Tokionkin karikatyyrikadut tulevat tutuiksi. Kiikkerän ja nopeasti kiihtyvän moottoripyörän ohjaimiin pääsy tuo mukavaa vaihtelua, ja toimiva verkkopeli lisää sekin Midnight Club 2:n himoittavuutta. Verkkopeli on arvosteltu tarkemmin PS2:n nettiadapterijutussa sivulla 82.
Opasvihkonen on kokonaan suomenkielinen, hyvälle paperille painettu ja siinä on värikuvia. Kiitos ja kumarrus.
80
