Midnight Club: Los Angeles (Xbox 360) – Katujen kauhu

Korttelirallien ongelma on härmän heikko katu-uskottavuus ja ankeat autot. Midnight Clubissa pääsee paahtamaan Mäntän sijasta Enkelten kaupunkiin ja Lamborghinilla.

Keskiyön kerhon Los Angeles on vaikuttava. Todellinen kaupunki tiivistyy pelimaailmaksi niin, että kaduilla kurvaillessaan jatkuvasti tunnistaa oikeita paikkoja, ne vain ovat todellisuutta lähempänä toisiaan. Moottoritie kympiltä noustaan tutusta liittymästä Santa Monicaan ja runtataan vauhdilla läpi kolmannen kävelykadun ostospaikkojen. Miinuksena E3-vakiohotelliamme ei ole pelissä.

Kaupungista jää elävä kuva. Vuorokaudenajat vaihtelevat ja auringon laskiessa on pirullista ajaa, sillä taivaan hehkua vasten ei tahdo erottaa mitään. Yöllä autojen valot heijastuvat hienosti asfaltista ja ilma väreilee kostean kuumassa kesäyössä. Maailma jopa noudattaa kiihkeätahtista vuorokausirytmiä, sillä aamu- ja iltaruuhkassa liikennettä on eniten. Yöllä kurvaillaan selvästi autiommilla kaduilla.

Vauhdintunne on parhaimmillaan hieno. Buusti pohjassa kamera zoomaa kuvakulman auton sivulle ja maan tasalle, jolloin maailma suorastaan vilistää ohi kunnes rysähtää vastaantulijan keulaan. Pressikuvat eivät ole edes huijausta, sillä valoefektien, vauhtisumennuksen ja ilmaperspektiivin sävyttämä peli näyttää staattisia ruutukaappauksia komeammalta.

Tekijätiimiksi paljastuu Rockstar viimeistään musiikkia kuunnellessa. Autostereot eivät ole aivan yhtä vaikuttavat kuin Grand Theft Auton radiokanavat, sillä puheohjelmaa ei ole lainkaan, mutta musiikkia piisaa. Menoa rytmittää jatkuva rap- ja konemusiikin jytke, joka jopa kuulostaa losilaisen mp3-kokoelmalta latinogangstarappeineen.

Koko kaupunki leikkikenttänä

Tarkoituksena on kerätä mainetta ja nousta laittomien katukisojen hierarkian huipulle, ja hankkia siinä sivussa rahaa parempiin kaaroihin. GPS näyttää, mistä löytyy avoimia kisoja ja jopa osoittaa tarinaa kuljettavat juonitehtävät joukosta. Tappiostakin irtoaa bensarahaa ja luuserin mainetta, joten hävittykin kisa vie peliä hieman eteenpäin.

Kisakumppanit heittävät koko ajan kevyttä kenttäkettuilua, mutta lähinnä nauroin juttujen huonoudelle. Mikä lähtösuorapilkka on esimerkiksi: ”Taidat tykätä tytöistä?” Koko katukisaamisen ja auton tuunaamisen ideahan on, että pääsisi vilkaisemaan muuallekin kuin Mazdan konepellin alle.

Yleensä ajetaan yksittäisiä katukisoja tarkistuspisteeltä toiselle, mutta joukossa on myös kaupunkisuunnistushenkisiä pätkiä, joissa vain lähtö ja maali ovat valmiiksi määrättyjä. Kisareitin saa päättää itse, joten oikopolkujen muistaminen nousee arvoonsa. Aina kyse ei ole puhtaasta kilvanajosta, vaan piristyksenä on esimerkiksi tsupparihommia. Paikallisen helppoheikin myymä kaara pitää toimittaa asiakkaille mahdollisimman nopeasti ja mielellään ehjänä.

GPS:ssä on koko ajan niin paljon tekemättömiä hommia, että kaupungilla voi vain ajella ympyrää ja käynnistää ensimmäisen sattumalta vastaan tulevan tapahtuman. Tosin peli ei noudata omia sääntöjään. Poliisin innostuessa punaisia päin tai ylinopeutta ajamisesta, kytät pitäisi yrittää pudottaa kyydistä kaahaamalla tai maksamalla kiltisti sakot. Helpointa on kurvata lähimpään kisapaikkaan tai valita tylysti valikosta palaa autotalliin -kohta, ja jättää koppalakit ihmettelemään kadulta taianomaisesti kadonnutta kriminaalia.

Katkea jo kuminauha

Kisafiilis kärsii, sillä autojen suorituskykyerot eivät aina vaikuta kisatapahtumiin. Kone jää jälkeen ja ottaa kiinni liki omista ajosuorituksista riippumatta. Loppusuoraa paahtaessa tekoälyautoja tunkee vasemmalta ja oikealta ohi, mutta saman kisan uusinnassa ohitan kaikki ilman näennäisen selvää syytä. Parhaana taktiikkana on mällätä heti alkumetreillä, jotta kone panee odotusvaihteen silmään.

En ole ratasuunnittelussa aina aivan samaa mieltä pelintekijöiden kanssa. Varsinkin juonitehtävissä maalisuoraa edeltää 90 asteen käännös, jossa väännetään kaara kapealle rampille. Ylläripaikat vievät paitsi katolleen myös voiton, sillä yleensä mutkissa ei jarrutella, vaan kaara heitetään käsijarrulla luisuun.

Koska Midnight Clubissa ei tarvitse pahemmin ajotaitoa, moninpeli ei ole niin hauskaa kuin voisi olla. Ihmiset osallistuvat kisoihin järjestään huippuviritetyillä rasseilla, joilla paahdetaan talla pohjassa ja yritetään olla osumatta muuhun kuin kanssakilpailijoihin.

Ajettavana on vapaata huristelua, kisoja ja tiimipelejä, kuten erilaisia lipunryöstöjä. Kekseliäin on stockpile, jossa useita lippuja viedään määrättyyn maaliin. Yksi lipuista on pommi, minkä huomaa vasta ”lipun” napattuaan. Pommi pitää työntää vikkelästi jonkun muun kilpailijan riesaksi tai räjähdys vie pisteitä ja auton suorituskykyä.

Useimmat nettikisat ovat silkkaa kaaosta, sillä erilaiset lisäkyvyt muuttavat autot näkymättömiksi, jäädyttävät tai ampuvat kilpailijat tieltä pois. Kisatyypin ja säännöt voi onneksi itse valita, joten kaikkea ei tarvitse kestää.

Maailma ilman hurmetta

Tuunaaminen on kevyen suoraviivaista. Tiukempi turbo nostaa huippunopeutta, paremmat jarrut parantavat yllättäen myös auton kääntyvyyttä. Yksittäisen osan muutokset ovat pieniä, mutta panemalla lempikaaransa tuunaamiseen enemmän rahaa kuin sen ostamiseen, menopelin suorituskykyä voi nostaa yhdellä luokalla. Ostoksilla autoista näkee niiden nykyisen suorituskyvyn ja teoreettisen maksimin.

Auton ulkomuotoa voi muutella vapaasti. Valtaosa osista helmoista jarruihin on oikeita lisensoituja osia. Vinyyleitä autoonsa voi kasata parikymmentä kerrosta päällekkäin ja tarroja voi jopa käyttää sapluunana, mikä lisää massiivisen kuviomäärän monipuolisuutta. Jos ei jaksa säätää, mutta haluaa ajaa nätillä autolla, valittavana on tukku valmiita maalaussettejä.

Peli kaatuilee satunnaisesti ja tokenee vasta Dash Boardissa käymisen jälkeen. Ongelma on lähinnä rasite, sillä automaattitallennuksen ansiosta menettää vain käynnissä olleen kisan tai autoon tekeillä olleet muutokset.

Midnight Club on pirun näyttävä ajopeli, jossa ajaminen on arcademaisen kevyttä. Suurin ongelma on epätasainen vaikeustaso, sillä omien suoritusten ja lopputuloksen välillä ei aina tunnu olevan yhteyttä. Varsinkin parin juonitehtävän kohtuuton vaikeus turhauttaa, sillä yhden selvittämällä aukeaa aina tukku uusia haasteita. Jos tarinan tynkä ei etene, ajettavana on koko ajan sama kisanippu.

Jos pitäisi valita Need for Speed: Undercoverin ja Midnight Clubin välillä, ottaisin Clubin paremmin toimivan maailman takia.

Vanhemmat huomio: Midnight Club on oiva vaihtoehto ovelille muksuille, jotka vinkuvat GTA nelosta ”koska siinä voi ajaa vapaasti”. Los Angelesissakin voi, mutta siinä ei pysty telomaan jalankulkijoita, sillä vikkelät losilaiset loikkaavat aina auton alta pois.

84