Midtown Madness 2 – Kahta kauheampi hulluus

Reilu vuosi sitten hulluus iski pahaa-aavistamattomaan Chicagoon, nyt tauti on levinnyt jo vanhalle mantereelle. Onko kukaan enää turvassa?

Viime vuoden kesällä Midtown Madness pani ajopelirintaman uusiksi viemällä kiivaan kisailun keskelle vilkasta suurkaupunkia. Tavallisten maastoon vedettyjen ratojen sijaan ajettavana olivatkin suurkaupungin kadut ja reitinvalinnasta pääsi päättämään aivan itse. Kaupungin kaduilla mellastaminen oli uudenlainen kokemus, josta seurasi useita hulvattomia pelihetkiä.

Aikaa on kulunut ja kaupunkihulluudelle on ehtinyt jo löytyä lääkkeitä. PC-kuskit ovat kaahanneet kaupungissa Driverin vinkkelistä, ja Electronic Artsin Need for Speed: Porsche 2000 nosti sekä ulkonäöllään että sisällöllään autopelien rimaa entistä korkeammalle. Riittääkö Madnessin potku vielä?

Uutta ja vanhaa

Ensimmäisessä Midtown Madnessissa kaahattiin ympäri Chicagoa. Pelin tunnusmerkiksi nousi hienosti ja varsin tarkan tuntuisesti mallinnettu kaupunki, jota pystyi kiertelemään vaikka pelkkiä nähtävyyksiä bongaten.

Vuorossa ovat nyt Lontoo ja San Francisco, jotka tuntuvat aivan yhtä onnistuneilta. Lontoossa voi käydä kurvailemassa Big Benin juurella tai oikaista maanalaisen tunnelien kautta, San Franciscossa puolestaan kadut ovat hulppean jyrkkiä ja niillä kulkevat televisiosta (ja Driverista) tutut raitiovaunut. Iso osa ajoajasta meneekin kruisailumoodissa eri paikkoja koluten ja erilaisia hienouksia ihastellen.

Autoista mukana ovat kaikki vanhat tutut aina uudesta Beetlestä linja-autoon ja rekkaan, unohtamatta tietenkään kovempia kiitureita, kuten Panoz Roadsteria ja eri Fordeja. Uusina peleinä mukaan on otettu Lontoon-taksin lisäksi pari erilaista Kuplaa, kaksi Miniä, paloauto, Aston Martin DB7 Vantage, Audi TT, armeijan Light Tactical Vehicle ja kaksikerroksinen bussi.

Vaikka kaksikerroksisella bussilla on hauska rymistellä cruise-tilassa, niin on todellinen harmi, että uusia ajokkeja ei ole hyödynnetty mitenkään. Olisi ollut mukava ajaa sellaisia tehtäviä, joissa olisi ihan oikeasti ollut hyötyä vaikkapa rekan kyvystä jyrätä esteet pois tieltään. Nyt tehtävät jäävät siihen, että jollain nopealla autolla - yleensä Panoz Roadsterilla tai Aston Martinilla - selvitetään kisat.

Rusinaks vaan ja palamaan

Autojen vaurioitumista on monipuolistettu, mutta huonosti. Vaikka lommot ja kolhut näkyvätkin päälle päin ja joskus jopa osat lentelevät autoista, tuntuu vaurioituminen satunnaiselta. Jos ajaa pysäköintimittareita päreiksi, toki lommot tulevat takaluukkuun ja takalasi säröilee.

Muuta liikennettä ei pysty kolhimaan millään tavalla. Rekalla voi lanata autoja, mutta pelti vääntyy ja lasit hajoavat vain omassa autossa. Kolarointi ei enää tunnu aidolta ja uskottavalta, sillä vaikkapa Panoz GTR-1:llä pystyy sen virtaviivaisen muotoilun ansiosta telomaan vaikka pakettiautoja ilman että vauhti hidastuu.

Jalankulkijat ovat sentään säilyneet yhtä ihastuttavina kuin ennenkin, syöksähdellen paniikissa pois auton alta. Ihmisten yli ei ole edelleenkään mahdollista ajaa.

Ajettavuutta on viilattu uuteen uskoon, mutta karvan verran huonompaan suuntaan. Poissa on ensimmäisen osan mahdollisuus säätää ajomallin realistisuutta, tilalla on yksi vakio arcademallinnus, joka ei ole paras mahdollinen. Eri autojen välillä on huomattaviakin eroja, mutta silti takaraivossa jyskyttää koko ajan esimerkiksi Driverin luonteva ja lennokas ajettavuus, johon verrattuna ajaminen Midtown Madnessissa on turhan kankeaa. Rattituki on sentään yhä kohdallaan ja force feedback ravistaa käsiä yhtä kivasti kuin ensimmäisessäkin osassa.

Turvallisen tuttua

Yhtä uutuutta lukuun ottamatta pelimuodot ovat samat kuin alkuperäisessä hulluudessa. Blitz-kilpailuissa on tarkoitus ajaa tarkistuspisteiden läpi tietyn ajan sisällä. Checkpointissa ajetaan niin ikään tarkistuspisteiden läpi, mutta kellon sijaan vastustajana ovat koneen ohjaamat kuskit. Circuitissa kaahataan kaupunkiin merkityllä radalla konekuskeja vastaan.

Kisamuodoista hauskin on edelleen checkpoint, jossa oman reittinsä pystyy valitsemaan jotakuinkin vapaasti. Koneen ajajat antavat myös paljon kelloa hauskemman vastuksen. Kaikkia kisoja riivaa kuitenkin yhä se, että ne ovat kovin lyhyenlaisia nykäyksiä, joissa ei hyödynnetä hienoja kaupunkeja kunnolla. Kisat olisi myös voinut sitoa jollakin tavalla toisiinsa, jotta ne eivät tuntuisi irrallisilta yksittäissuorituksilta. Esimerkiksi jonkinlainen uramoodi olisi ollut hauska piristys muiden kisamuotojen lisäksi.

Tavoitteita olisi voinut lisätä, sillä kisailun ainoat palkinnot ovat muutama uusi auto ja niihin muutama erilainen maalaus sekä checkpoint-kisoissa uudet radat. Tavoitteiden vaatimattomuus näkyy entistä selvemmin, kun pelin vetovoima ei ole enää ensimmäisen osan tasolla. Onneksi sentään poliisi, vanha ystävämme, valvoo katuja, joten kisoissa on edes joku mutka matkassa.

Hyvä osoitus uusien ideoiden tehosta on uusi pelimuoto crash course, joka tavallaan johdattaa kädestä pitäen peliin sisälle. Lontoon crash course tapahtuu taksikuskin näkökulmasta. Tavoitteena on suorittaa mitä erilaisempia tehtäviä ja samalla tutustua kaupungin katuihin. Tehtävät vaihtelevat yksinkertaisesta pujottelusta vaikkapa toisen taksin seuraamiseen ja ympäri kaupunkia kiitämiseen tai Thamesissa kelluvien proomujen kanssa temppuiluun.

San Franciscossa puolestaan hypätään stunt-kuljettajan housuihin ja kaasutellaan ympäri kaupunkia tekemässä hurjiakin tehtäviä. Tavoitteena voi olla vaikka kolhia konekuskin auto ajokelvottomaksi tai kerätä nopeassa ajassa riittävästi vauhtia, jotta pystyy hyppäämään laiturilta etääntyvän laivan kyytiin.

Kumpikin crash course on pelin parasta antia ja tehtäviä toivoisi niissä olevan enemmänkin. Crash coursejen vaikeustaso on vedetty riittävän kireälle, joten ensimmäisellä yrittämällä suurinta osaa niistä ei läpäise. Osassa tehtävistä tosin hieman haittaa valmiiksi purkitetut kuviot. Esimerkiksi Lontoossa koneen ohjastamaa taksia seurataan aina samaa reittiä pitkin, joten parin kolmen yrityskerran jälkeen reitin muistaa jo ulkoa, eikä koneen kikkailuista tarvitse välittää.

Lisäksi seurattava taksi tekee välillä käsittämättömiä mokia, se saattaa esimerkiksi jäädä pitkäksi aikaa tahkoamaan talon seinää, kun kurvi menee hieman pitkäksi. Siinäpä sitten odotat josko kiivas takaa-ajo jatkuisi.

Ötökkäjahtia

Midtown Madness 2:n suurin hulluuden aiheuttaja on siinä olevat bugit. Sen lisäksi, että peli kaatui kokonaan aika ajoin, pienempiäkin ongelmia on enemmän kuin kotitarpeiksi. Välillä esimerkiksi takaa-ajossa koneen auto lähti putoamaan tienpinnan läpi kohti maan keskipistettä, jonka jälkeen ruutuun lävähti ivallinen teksti, jossa herjattiin, että jäit vastustajasta liikaa jälkeen.

Tämän lisäksi paloauton peräosa lähtee välillä heilumaan aivan hullun lailla pienestäkin kolauksesta, eikä ison laitteen massasta ole tietoakaan. Onneksi se sentään saattaa irrota kunnon rysäyksestä, joten koko auto ei lähde ilmojen teille. Vielä betaversiossa ollutta - ja tavattoman epävakaasti käyttäytynyttä - rekka-auton peräosaa ei enää näy, vaan rekkaveturi huristelee nyt yksinään.

Midtown Madness 2 tuntuu myös raskaammalta kuin edeltäjänsä. Testikokoonpanolla meno hyytyi turhan helposti, jos ruudulla oli vähänkin säpinää. Konetehon riittämättömyys on siinä mielessä ihmeellistä, että pelin ulkonäkö ei kuitenkaan ole ihmeemmin parantunut. Kaupungit ja pelaajan ajokit ovat samalla tavalla hienoja kuin ennenkin ja muut autot ovat yhä varsin karuja laatikoita.

Äänet eivät ole järin mahtavia. Kisoja edeltävä lyhyt selostus on korniudessaan lähinnä säälittävä, eikä kisojen aikaiset äänetkään vakuuta. Ympäristöääniä sentään on jonkin verran, eli muut autoilijat tööttäävät ja huutelevat perään.

Midtown Madness 2:n suurin ongelma ei kuitenkaan ole sen puutteet tai suoranaiset viat. Se ei yksinkertaisesti vain enää kolahda samalla tavalla kuin puolitoista vuotta sitten, sillä aika on jo ajanut sen ohitse. Midtown Madness 2 on hauska peli, mutta kaikki on nähty jo ennenkin.

82