Miekka kannessa

 

Miekan ja kirjan voimalla on aikojen kuluessa kansaa sivistetty. Mutta sivistyykö kansa miekalla ja sarjakuvilla?

Sattumaa tai ei, mutta huomasin lukeneeni viime aikoina monta sarjakuvakirjaa, joiden kannessa komeilee miekka. Verisessä terässä jokin kiinnostaa, sanoisi Freud, Marx, Engels tai Jung.

Maista kotimaista

Tuomas Myllylän Pakanat-sarjan ensimmäinen kirja ilmestyi jo vuosi sitten, mutta syystä tai toisesta se käveli vastaani vasta viime kesänä. Mutta hyvä, että edes silloin. Kyseessä on nimittäin yksi parhaiten kirjoitetuista suomalaista muinaishistoriaa kuvaavista sarjakuvista. Kun piirrostyökin on enemmän kuin kelvollista, Pakanat sai heti aitiopaikan kirjahyllystäni. Ja ensimmäisen osan viereen jätin tilaa luvatuille jatko-osillekin. Tätä kirjoitettaessa kakkososa on vielä siellä jossakin (Tulossa syksyllä 2013, lupaa nettisivu).

Pakanoissa eletään vuotta 932 jKr., jolloin lapsena perheensä menettänyt ja itse maailmalle orjuuteen joutunut Ari Halikko palaa isiensä maille – kostamaan, kuinkas muuten. Kostopuuhien lomassa Ari muistelee elettyä elämäänsä, josta ei miekkojen kalsketta, sankaritekoja ja veren vuodatusta puutu. Tarina jää kesken, mutta aloitus on hieno! Ja kyllä, hyvää jaksan odottaa.

Hannu Lukkarisen ja Juha Ruusuvuoren keskiaikaiseen Pohjolaan sijoittuva Nicholas Grisefoth -sarja on edennyt jo viidenteen albumiin Susien linna. Eletään 1200-luvun loppua ja sorkkajalkainen Nicholas on Juutinrauman rannalla Tanskan kuninkaan leivissä, kun hänen vanha vihollisensa, hansakauppias Herman Zoltzak, kaappaa Nicholaksen pojan, Keihon, ja vie tämän mennessään Baltiaan. Seuraa hurja takaa-ajo ja loppukahina, jossa noituudella ratkaistaan voittaja.

Sarjaa on julkaistu Ranskassakin, eikä ihme: Lukkarisen lennokas kuvitus ja rohkea mustan käyttö tekevät kirjasta vähintäänkin katsomisen arvoisen, vaikka tarina tällä kerralla tuntuukin kovin kevyeltä sarjan aikaisempiin osiin verrattuna. Kannattaa siis lukea koko sarja!

Nainen ja miekka

Myös herrat Ed Brubaker ja Sean Phillips jatkavat loistavaa yhteistyötään. He ovat aiemmin tehneet yhdessä esimerkiksi DC Vertigolle sarjan Sleeper ja Imagelle sarjat Criminal ja Incognito – kaikki sarjakuvien aatelia. Uusin parivaljakon aikaansaannoksista on nimeltään Fatale, josta on ilmestynyt jo kolme koostetta. Kolmannen, nimeltään West of Hell, kannessa komeilee yllättäen myös verinen miekka. Yllättäen, sillä sarjan alkuosissa elettiin vielä 1900-luvun loppupuolta, jolloin miekkoja ei juurikaan katukuvassa näkynyt. Mutta miekka selittyykin sarjan päähahmon, Femme Fatalen eli kohtalokkaan naisen myötä.

Brubaker on vihdoinkin keksinyt Teräsmiehelle kunnollisen naispuolisen vastikkeen. Fatale-sarjan sankaritar on kuolematon, ja hänellä on ylivoimainen yliluonnollinen kyky: hän saa miehet tekemään puolestaan mitä tahansa. Miehet jättävät työnsä, perheensä ja koko entisen elämänsä saadakseen olla naisen kanssa ja suojellakseen tätä pahalta. Mutta siinä missä miehet vanhenevat, kuihtuvat ja vaihtuvat, nainen pysyy aina nuorena ja kauniina. West of Hell -kokoelma sisältää irrallisia tarinoita naisen menneisyydestä. On noitarovioita, villiä länttä ja toista maailmansotaakin. Ja kaikkialla miestä viedään, kuten myös minua, hurmioitunutta lukijaa.

Terää pyyhkäisemällä

Taannoisen Halloweenin aikoihin Image tarjosi halvalla kauhua tabletille. Tartuin taas miekkaan eli ostin Corinna Sara Behckon kirjoittaman ja Gabriel Hardmanin piirtämän 96-sivuisen Heathentown-alpparin 89 sentillä pädilleni. Hinta ei päätä huimaa, mutta eipä sillä mitään kouriintuntuvaa tunne saavansakaan. Jotenkin olo on kuin kirjastossa kävisi – lukea saa, mutta luettua ei saa viedä divariin eikä lahjoittaa kaverille.

Yhtä kaikki, tämä paperiversiona jo 2010 julkaistu kirja on digihintansa arvoinen. Siitä selviää, että Floridan soilla piileskelee muitakin kummajaisia kuin Rämeen olento. Klassinen kauhukertomus elävine kuolleineen ja muinaispetoineen ei ehkä omaperäisyydellään hätkäytä, mutta ammattitaitoa näillä minulle ennestään tuntemattomilla tekijöillä on vaikka muille jakaa. Tarinan loppu on onnellinen, joten tähän on hyvä lopettaa, vaikka hyllyssä odottaakin vielä monta miekallista luettavaa.

Wallu

 

- Tuomas Myllylä: Pakanat – Ensimmäinen kirja, Musta Ritari 2012, 120 sivua, hinta noin 12 euroa

- Juha Ruusuvuori, Hannu Lukkarinen: Nicholas Grisefoth 5 – Susien linna, WSOY 2013, 64 sivua, hinta noin 22 euroa

- Ed Brubaker, Sean Phillips: Fatale 3 – West of Hell, Image 2013, 128 sivua, hinta noin 11 euroa

- Corinna Sara Behcko, Gabriel Hardman: Heathentown, Image 2010, 96 sivua, hinta 0,89 euroa

Lisää aiheesta