Vuoden alkupuolella päättyneen Fading Suns -kampanjamme (jossa palkkasoturikreivini päätyi ex-androidi-BD-vaimoineen 50-luvun Amerikkaan asekauppiaaksi!) jälkeen halusimme pelata perinteistä high-fantasya.
Meillä päin tuo termi tarkoittaa kohtalaisen rankkaa fantasiaa. Sellaista, jossa uljas haltioista, kääpiöistä ja ihmisistä koostuva seikkailijaporukka auttaa sorrettuja, jahtaa pahoja maageja, lahtaa hirviöitä ja löytää palkkioksi uurastuksestaan upeita aarteita ja hienoja taikakaluja. Tai näin me pelaajat ainakin luulimme.
Pahaksi onneksi pelinjohtajamme Hanski kiinnostuu helposti kaikesta hänelle uudesta. Harnmaster oli yksi sellainen asia. Sen systeemiin tutustuminen kiehtoi häntä kovasti ja niinpä sääntöjärjestelmäksi pelillemme tuli Harn. Pelin omaa maailmaa Hanski ei halunnut taustalle, joten hän valitsi varsin perinteisen fantasiaympäristön, Warhammerista tutun Old Worldin. Sellaiset olivat meidän lähtökohtamme; todellisuutta simuloivat säännöt ja mielikuvituksellinen maailma.
Ei turhaa miettimistä
Hahmonluonti oli helppoa ja hauskaa. Helppoa sikäli, että kaikki jutut heitettiin nopalla, hauskaa taas siksi, että välillä taulukotkin hupailevat pelaajien kustannuksella. Mikan hahmolta puuttui toinen käsi, minun hahmoltani toinen jalka. Upeaa.
Pienen neuvottelun jälkeen Hanski suostui siihen, että merinaiseni (joo, tuli naishahmo, taulukosta kun sekin ratkaistiin) toinen jalka oli vain käyttökelvoton, mutta fyysisesti kuitenkin olemassa. Mika sen sijaan itki niin vaikuttavasti, että sai tehdä kokonaan uuden hahmon. Siitä tuli puolihaltiana pelin ainoa ei-ihminen, kuten varsin realistista onkin.
Koska noudatimme sääntöjä ja teimme tavanomaiset hahmot, olivat niiden ammatit harnimaisen kuivia: kauppias, merinainen, sotilas, maamies ja varas. Ammatti sinänsä ei vaikuta paljonkaan, kerrankos tavallinen heebo seikkailemaan lähtee. Vaan ei kyllä kovin pitkälle tässä pelissä. Taitommekin olivat nimittäin sen verran "realistisia", että vihaista kulkukoiraa suurempaa haastetta emme tiellemme heti kaivanneet.
Minunkin hahmoni merellä vuosia olleena osasi purjehdusta, kalastusta, solmujentekoa sun muita meritaitoja sellaisella 30-40 prosentin taidolla... Eipä ihme, että joskus hän olikin pudonnut mastosta ja loukannut jalkansa (sen verran taustaa sai itse keksiä).
Paljon he näkivät
Ensimmäisissä seikkailuissa meno oli matalasta suoritustasostamme huolimatta perinteisen vauhdikasta, ja ehdimme kulkea pitkin ja poikin haltiamailla, örkkejä vilisevissä metsissä ja jossakin ihme taika-alueilla. Paljon ihmeellistä näimme, mutta mihinkään toimiin ei oikein uskaltanut ryhtyä, koska vähäisessäkin kahakassa olisi hengenlähtö voinut olla lähellä. Onneksi Hanski oli niin järkevä pj, ettei väkisin johdattanut meitä liian vaarallisiin kohtaamisiin. Myöhemmin seikkailumme tasaantuivat arkisemmalle tasolle, ja se muutos sai huomattavaa suosiota osakseen.
Vaikka kampanjan alussa odotimme korkealentoisempia seikkailuja ja sankarillisempia hahmoja, olemme sopeutuneet hahmojemme tavallisuuteen hyvin ja nautimme nyt jokapäiväisen elämän haasteista. Rahtaamme veneellämme tavaraa ja matkustajia eri kaupunkeihin, autamme velhoa löytämään kadonneen opuksen, kuljetamme aseita örkkien vaivaamaan kaupunkiin, saatamme eksyneen aatelisen kotikartanoonsa ja muuta vähemmän ihmeellistä. Loppujen lopuksi todentuntuisten asioiden onnistuminen tuntuu välillä jopa palkitsevammalta kuin sen kahdeksannentoista lohikäärmeen tappaminen.
Löytämämme taikasormuksen avulla hahmoni jalkakin tuli taas kuntoon, eli ei kun pomppimaan!
