Mini Ninjas (PS3) – Ninja Kids

Söpöilypeli kylmäverisistä tappajaninjoista. Eikö mikään ole enää pyhää?

Hitman-palkkatappajapeleillä kunnostautunut IO Interactive yllättää, sillä ruutuun ilmestyy kaljunuppisen palkkamurhaajan sijaan joukkueellinen pallopäisiä ninjaipanoita. Tarkoituksena on pelastaa maailma pahojen henkien riivaamilta samuraijoukoilta.

Pastellisävyjen kyllästämä Mini Ninjas haastaa tasoloikkagenreä hallitsevan Super Marion sen omilla aseilla, heittotähdillä.

Tää Narutont’ on kertomaa

Nipponissa asuvien ninjojen ulkonäköön on haettu vaikutteita jättisilmäkoulukunnan sijaan länsimaisista piirretyistä, joten animevihaajat voivat huokaista helpotuksesta. Viekkaat salamurhaajat ovat saaneet täysmittaisen kakarakäsittelyn, eivätkä hassusti molottavat vihollissamurait vaaranna arimmankaan vellihousun perusturvallisuutta.

Valitettavasti naamion taakse piiloutuvat ninjat ovat persoonattomia pelihahmoja. Heliumäänellä satunnaisesti höpöttelevä Hiro pukeutuu kuin musliminainen, joten samaistuminen kasvottomaan päähenkilöön on hankalaa. Sama pätee karateköörin muihin edustajiin. Vaikka hassunhauskoihin ninjaviikareihin on selvästi panostettu, lopputuloksena on kasa särmätöntä sahajauhoa.

Pallopäät ovat yksinkertaisia ohjattavia ja taistelu on virtaviivaisen sujuvaa. Mätkintä on tungettu kahden nappulan taakse ja pakkaa sekoitetaan hidastuksilla höystetyillä vimmaiskuilla. Varsinkin joukkokahakoissa peli näyttää kyntensä, sillä samurailaumojen teurastaminen maistuu. Taistelujärjestelmä on erittäin tenavaystävällinen, mutta harkkoremiehelle se on liian simppeli.

Vastavetona menevälle muksimiselle pomomatsit noudattavat jo toimintapelien vakiokauraksi muodostuneita paina oikeaa nappulaa -reaktiotestejä, jotka nostattavat reaktiostressiä. Ratkaisu on suorastaan käsittämätön, sillä pomot vaativat kärppätason reagointia ja hidastelusta sakotetaan nollaamalla sessio. Pätkät eivät onneksi ole mahdottomia, mutta aloittelijan ärsytyskynnys ylittyy takuuvarmasti.

Pirpanat on jaettu hahmoluokkiin ja porukassa kikkailee kommandoa, tankkia ja keskinkertaista jokapaikanhöylää. Luokilla ei ole mitään käytännön merkitystä muissa kuin niissä harvoissa paikoissa, jotka vaativat tietyn karatekan erikoiskykyjä. Luokkajaottelu vaikuttaa päälleliimatulta kikalta, jonka avulla peliin on saatu tungettua mahdollisimman monta ninjavekkulia. Odotan lelusarjaa henkeä pidätellen.

Höyhenenkevyeen sisältöön yritetään hakea lisäsyvyyttä kokemuspisteillä, ja tasotikkailla kipuamisesta palkitaan uusilla ominaisuuksilla. Taitoihin ei pääse itse vaikuttamaan, jolloin kokemuksen kerääminen käytännössä menettää merkityksensä. Pelissä voi myös valmistaa juomia metsän antimista, mutta kotipolttoisen tehtailuun ei kovin usein ole tarvetta, sillä peli on varsinainen läpijuoksu ilman parannusdrinksujakin.

Pahuus pitää kukistaa yksin, vaikka mukana kulkee useampi sankari. Kimppakiva tekisi maailmanpelastussavotasta huomattavasti mielekkäämmän ja olisi omiaan naamioimaan pelin kahluuallastason syvyyttä.

Miljööt ovat tasoloikkakomitean standardien mukaiset, joten kliinisyys on kuin leikkaussalissa. Eläytyminen putipuhtaaseen ja staattiseen ninjailuun on hankalaa. Peli myös toistaa itseään. Vaikka maisemat vaihtuvat tiuhaan, pompinnan perusluonne suksii samoja latuja alusta loppuun. Muinaisen valtakunnan pelastaminen ikiaikaiselta pahuudelta kiinnostaa tasan yhtä paljon kuin tiskaaminen.

Mini Ninjas on lähes täydellinen esimerkki keskinkertaisuudesta, joka ei herätä minkäänlaisia tunteita suuntaan jos toiseen. Peli tuo mieleen kaveriporukan hiljaisen sivustaseuraajan, joka unohtuu illan päätteeksi grillijonoon. Jätkät?

72