Mitä kuuluu CD-I? - Multimediaa kaikille

Philipsin CD-I on ollut markkinoilla täällä meilläkin jo pitkään. Varsinaista lanseerausta pohjan perukoilla ei kuitenkaan vielä ole tehty, koska CD-I taistelee verisesti paikastaan suuressa maailmassa ja markkinointi keskitetään Euroopassa Englantiin, Saksaan ja Ranskaan.

CD-I on videonauhurin näköinen laite, joka televisioon yhdistettynä toimii kodin viihdekeskuksena. CD-I:llä voidaan soittaa levyjä, katsella elokuvia tai valokuvia, opiskella ja pelata. Multimediaa CD-I:n tarjonnasta löytyy valtavasti: ensyklopedioita, oopperaa, taidetta, kitaransoitto- ja muita opetusohjelmia, kieliä, horoskooppiohjelmia, lastenohjelmia ja suurin piirtein kaikkea mitä voi kuvitella CD:llä näkevänsä.

Uusia malleja

Syyskuussa lanseerataan uusi malli nykyisen CD 210:n rinnalle. CD 450 on pienempikokoinen ja sen sisarmalli 550 sisältää jo valmiiksi elokuvien katseluun tarvittavan videodigitaalikortin. Lisäksi vanhat mallit 210 ja 220 päivitetään esimerkiksi niin, että etulevyyn tulee liitin, joka mahdollistaa kaksinpeluun.

CD-I:n mukana tuleva kauko-ohjain ei ole paras mahdollinen väline pelien pelaamiseen. Lisävarusteina onkin saatavana Touch Pad -peukalo-ohjain sekä hiiri ja pienille lapsille suunniteltu Roller Controller, varsin isokokoinen trackball.

Philips liittää ensi keväänä CD-I:n muihin tuotteisiinsa. Tulossa on 21-tuumainen televisio ja stereosarja, joissa CD-I on jo valmiiksi sisäänrakennettuna.

Yhteinen standardi

Philips käyttää elokuvissaan laitevalmistajien yhteistä Video CD -standardia, eli elokuvia voidaan katsella CD32:lla, 3DO:lla, PC:n MPEG-korteilla ja jopa DV-korteilla varustetuilla konsoleilla, sekä tietysti CD-I:llä. Tulossa on myös PC:hen liitettävä CD nimeltä CDI-Duodrive, joka toimii sekä CD-ROMina että CD-I:nä.

Elokuvia tulee valtavaa vauhtia, juuri ovat (ainakin Englannissa) ilmestyneet esimerkiksi Kala nimeltä Wanda, Alaston ase ja Taivaansilpoja. Marraskuun alussa tehdään historiaa: Firma julkaistaan samaan aikaan sekä CD:nä että myyntivideona. Elokuvia on yhteensä jo yli 180. Philipsin sopimus kattaa Paramountin, MGM/UA:n sekä PolyGramin elokuvat.

Elokuvien katselu CD:ltä onkin mahdollisuus, jolla CD-I tulee taistelemaan paikastaan. Leffojen kuvanlaatu on erittäin hyvä ja CD mahdollistaa esimerkiksi Top Gunista pelkkien lentokohtausten katselemisen. (Jip!-nn) Nauhojen kelaamista ei tarvita, laatu ei ajan myötä kärsi ja kirjahyllyyn mahtuu huomattavasti enemmän CD-levyjä kuin VHS-kasetteja. Leffat sitä paitsi ovat suhteellisen halpoja, tosin tekstittämättömiä.

Myös musiikkipuolen tarjonta on on varsin vaikuttavaa. CD-levynä löytyy esimerkiksi Bryan Adamsin Waking Up the Neighbours, Keep The Faith: An Evening with Bon Jovi ja The Cream of Clapton puhumattakaan Pavarottista ja Mozartista. Musiikkivideoita voi selata kuten tavallisia CD-levyjäkin.

Entäpä ne pelit?

CD-I on suunnattu ihmisille, jotka eivät välttämättä ole pelien suurkuluttujia. Konsolimaisesti toimivat eli levy sisään ja peliksi -tuotteet vetoavat varmasti aivan toisenlaiseen kuluttajaryhmään kuin hankalasti installoitavat tietokonepelit.

CD-I:n pelitarjonta on toistaiseksi ollutkin helpohkosti omaksuttavaa golfia, tennistä tai vaikkapa shakkia. Tarjonta kuitenkin kasvaa koko ajan ja yhä useammat pelitalot ovat ottaneet CD-I:n omakseen. Mukana ovat jo niin Virgin, Psygnosis kuin Infogrameskin.

Virginin The 7th Quest rullaa pehmeästi ja videodigitaalikortin ansiosta kuvan laatu on parempi kuin esimerkiksi PC:ssä. U.S. Goldin World Cup Socceria on saatavilla rajoitetusti, Dragon's Lair on tietysti mukana samoin kuin Coktelin Inca ja Infogramesin Kether ja Tennis. Myös Psygnosiksen MicroCosmista on tulossa CD-I-versio, samoin kuin Lucasin Rebel Assaultista. Philips Media on myös saanut solmittua sopimuksen Nintendon kanssa, josta on esimerkkinä vaikkapa Hotel Mario.

Mad Dog McCreen kammottavan PC-version jälkeen CD-I-versio näyttää aivan eri peliltä, tai ei itse asiassa edes peliltä vaan elokuvalta. Mukana paketissa on Colt, jolla ammuskelu sujuu infrapunasäteen avulla. Tunnelma on kuin Likaisella Harrylla ja jälki kolikkopelitasoista.

Brittein saarilla CD-I on jo löytänyt paikkansa, ja syksyn ECTS-messuilla todennäköisesti selviää, ketkä muut pelitalot ovat ottaneet CD-I:n ohjelmistoonsa. Hyvien ohjelmien myötä CD-I todennäköisesti löytää paikkansa television vieressä myös täällä Suomessa. Varsinkin kun yhtenä vetäjänä on Vito.

Lisää aiheesta