Unimaailma, Reaalimaailma ja Painajaismaailma ovat pysyneet tasapainossa jo iät ja ajat. Tasapainoa ylläpitää Satujen maaginen tarinakirja. Kunnes! Painajaiskuningas saa Tarinakirjan haltuunsa ja levittää sen ympäri kolmea maailmaa.
Tähän on onneksi varauduttu, sillä Monkeytä on kasvatettu koko elämänsä ajan sankariksi taistelemaan Painajaiskuningasta vastaan. Nyt hänen tehtävänsä on etsiä käsiinsä Tarinakirjan kahdeksan osaa ja saada eri maailmat taas tasapainoon keskenään.
Jep, hulluja nuo japanilaiset, mikä on tosin usein ollut pelkästään hyvä asia videopelejä harrastaville.
Perusidea ei ole lainkaan hassumpi. Lainataan reilusti legendaarista Zeldaa ja tehdään kerrankin roolipeli lapsille. Kokeneemmat pelaajat tarttuvat mieluummin Alundraan tai Final Fantasy VII:aan.
Tosin Final Fantasyn mainitseminen samassa virkkeessä Monkey Heron kanssa tuntuu pyhäinhäväistykseltä. Final Fantasy VII:ää ja Monkey Heroa tuntuu erottavan ainakin reilut kolme vuotta ja 16 bittiä Final Fantasyn hyväksi, vaikka niin ei tosiasiassa olekaan.
Ota sprite
En ymmärrä, miksi Monkey Heroa pitäisi kutsua roolipeliksi. Paremminkin se on yläviistosta, lintuperspektiivistä kuvattu tasohyppely, jossa kerätään ja käytetään erilaisia tavaroita ja aseita. Sukupuolestani huolimatta minä kyllä samaistun enemmän vaikkapa Lara Croftin rooliin kuin kummaan apinasankariin.
Samaistuminen on vaikeaa siksikin, että Monkey Hero näyttää onnettoman kömpelöltä. Tekniikan riemuvoitosta ei voi juuri puhua, kun vihulainen tuhoutuu kolmen kuvan "animaatiossa". Dia-show olisi parempi nimitys.
Sankari itse sekä pelissä vastaan tulevat ystävät ja viholliset on kaikki tehty spritetekniikalla, joka ei olisi säväyttänyt, vaikka Monkey Hero olisi kuulunut ensimmäisten Pleikkari-pelien joukkoon. Mieleen tulee, että Monkey Hero on ilmestynyt väärälle konsolille. Gameboy olisi se oikea.
Laiskaa pelisuunnittelua
Kömpelyys jatkuu maisemissa, joista ei juurikaan vaihtelua löydy. Huolimattomuus näkyy myös yksityiskohdissa. Välillä vaelletaan niin pimeässä, ettei pelaaja näe mitään. Silti mustan seassa saattaa vaania vihollinen.
Toinen hyvä esimerkki pelisuunnittelun huolimattomuudesta: menet kirjastoon, kaadat kirjahyllyt ja palaat myöhemmin samaa reittiä takaisin ja _ kas! hyllyt ovat taas pystyssä.
Kaiken huipuksi visuaalinen vaatimattomuus ei näy edes pelin nopeudessa. Apinasankari tallustaa hissukseen ja hermot ovat mennä, kun pelaaja vaeltaa pisteestä toiseen ja etsii, minne se ja se tavara taas kuuluukaan. Tarvinneeko erikseen edes mainita, että ongelmissa ei logiikka ole avuksi. Ainoa keino selvitä eteenpäin on vanha kunnon "kokeile jokaista tavaraa jokaiseen paikkaan".
Pelimaailma on kuitenkin suuri, se täytyy tunnustaa. Toisaalta, onko syytä innostua siitä, että ruoka on pahaa, mutta onneksi edes annokset ovat isot?
Hei, kuka puhuu?
Sama b-laadun linja jatkuu myös äänipuolella. Musiikki on vielä siedettävää, vaikka se toistaakin liikaa itseään, mutta siihen äänet sitten melkein jäävätkin. Aseet eivät kuulosta juuri miltään, ei edes messevän kokoinen vasara. Vähän viuhkinaa kuuluu ja siinä kaikki. Kun muiden kanssa keskustelee, ruudulle ilmestyy pelkkä teksti.
Hieman yllättäin tärinätuki on poikkeuksellisen jämäkkä. Sokea kana ja jyvä.
Kontrollit oppii parissa minuutissa. Lisäksi ne vielä kerrataan pelin aikana, jos ohjekirjaa ei viitsi/osaa lukea. Peruskontrollit hyökkää, käytä, inventaario ja toiminta löytyvät kuvionäppäimistä. Hartioihin on pistetty vain tavaraluettelon selaaminen eteen- ja taaksepäin. Select antaa kartan sen jälkeen, kun pelaaja on sen löytänyt.
Tallentaminen onnistuu missä vain. Jonkin verran pelaamisen iloa antaa se, että tynnyreitä pystyy vierittämään vihollisen päälle, laatikoita pystyy nostamaan ja niitä voi heitellä.
Vaikka kuinka yrittäisin ajatella pikkupojan tavoin, ei Monkey Hero innosta. Peli on tylsä, vanhanaikainen ja huolimattomasti tehty, eikä niitä voi pikkuvirheinä pitää. Kun pelikaupan hyllyllä on viisisataa vaihtoehtoa, joista 454 on Monkey Heroa onnistuneempia pelejä, on vaikea kuvitella, kuka tämänkin itselleen hankkisi.
Vain kaksi tilannetta tulee mieleen: vahingossa, kun aikoi ottaa hyllystä sen viereisen pelin, tai saatuna lahjana asiantuntemattomalta synttärivieraalta.
41
