Tuttu genre muuttuu keskivertoa kiinnostavammaksi, kun se tehdään Tasavallan tietokoneelle.
Videopeliretroilu mielletään vanhojen videopelien pelaamiseksi, mutta tosi kovat retroilijat tekevät (ja pelaavat) uusia pelejä ja demoja 80-luvun suosituille kasibittisille kotimikroille. Mutta miksi muiden kuin samanmielisten naavapartojen pitäisi kiinnostua asiasta? Siksi, että uudet kuusnepan ja kumppanien pelit kuuluvat usein moderneihin lajityyppeihin ja ne suunnitellaan nykystandardien mukaan. Kuten RGCD C64 Cartridge Game Development Competition 2013 -kilpailun voittaja Monster Buster.
p1x3l-net:n kehittämä Commodore 64:n Monster Buster lainaa selvästi Taiton Puzzle Bobblea (aka Bust-a-Move), jossa poksutellaan ylhäältä alas valuvaa pallomassaa pois ruudulta. Monster Busterissa nähdään värikkäiden pallojen sijaan värikkäitä hirviöiden naamatauluja.
Ruudun alalaidan vapaasti kääntyvä hirviökanuuna ampuu sööttejä otuksia monsumuodostelman sekaan. Kun tykistä singahtanut hirviö osuu vähintään kahden samanlaisen olennon joukkoon, koko jengi katoaa räjähdyksen myötä. Jos muodostelman alemmilla otuksilla ei ole enää tussahduksen jälkeen linkkiä kattoon, nekin poksahtavat pois, mikä on hyvä muistaa vaikeammissa kentissä. Katto työntyy säännöllisin väliajoin alaspäin ja kun monsumassa laskee tykin tasolle, se on siinä.
Monster Buster on teknisesti hienoa ja moitteetonta jälkeä. Kivan näköiset mörrit eivät kärsi kuusnepan teknisistä rajoitteista, kuten matalasta tarkkuudesta ja erittäin rajoittuneesta väripaletista. Pikselitaiteen vanhan koulukunnan taidot ovat selvästi kehittäjien hanskassa, sillä taitavat rasteroinnit eivät pahoinpitele silmiä.
Toiminnasta(kaan) nauttimiseen ei tarvita minkään sortin retroilun sietokykyä, sillä monsterit lentävät sulavasti ja tykin ohjaustuntuma on tasaisen tarkka – Monster Buster tukee jopa harvinaisia paddle-ohjaimia. Hirvitykset osuvat justiinsa sinne mihin tähdätään ja kimmokkeet seinistä ovat loogisia. Puzzlebobblemaisia tähtäyksen apuviivoja ei ole, mutta vakuuttavien kimmokkeiden myötä en niitä edes kaivannut.
Korvat koetuksella
Popsuttelua siivittävä chippirenkutus kuulostaa hetken letkeältä, mutta kipaleita on vain yksi ja se luuppaa kiusallisen nopeasti. Onneksi biisin saa pois päältä, sillä puolen tunnin jälkeen kuuntelu oli huomaamatta muuttunut psyykkiseksi kidutukseksi. Useampi kenttien välissä vaihtuva biisi ei olisi lainkaan pahitteeksi, mutta 16 kilotavun kisaraja tietty rajoittaa koodin pakkauksesta huolimatta mahdollisuuksia. Ääniefektit ovat lähinnä teemaan sopivia funktionaalisia popsahduksia, joten ei niistä sen enempää.
Monster Busterin ongelmiksi luokiteltavat puutteet ovat pelisuunnittelun puolella, mikä lienee kilpailukiireiden syytä. Hitaasti kohoava vaikeustaso kaipaisi reipasta kiristystä, sillä yksi peli kestää kasuaaliluokan viihteeksi turhan pitkään: puolesta tunnista ylöspäin. Erilaisten hirviöiden määrä kasvaa muutaman kentän välein, mutta kentät ovat turhan usein tasaisia otusmassoja, joista selviää kärsivällisyydellä taidon ja/tai nokkeluuden sijaan. Tasapainotuskaan ei ole aivan kohdillaan, sillä vaikeampaa kenttää seuraa usein monta tosi helppoa vetoa.
Keräsin nuorena miehenalkuna pelin kuin pelin enkkapisteet Spectrumista Amigaan asti paperille ja kansioon, joka on edelleen tallessa. Siksi en koskaan suhtaudu pisteisiin sivuseikkana tai pelidesignin turhina reliikkeinä. Pojoista näkee, mistä monsu kakkii ja kuka on paras, pisteet ovat monissa peleissä se viimeinen vimmaiseen addiktioon vaadittava silaus. Tältä pohjalta Monster Busterin hällä väliä -asenne pisteisiin hämmästyttää. Pisteistä ei ole minkään sortin listaa, vaikka kyseessä on päivänselvä pistepeli. Monster Buster ei näytä edes päivän korkeinta pistemäärää ja pelin jälkeen on vain pari sekuntia aikaa tuhertaa pojot paperille, mikä on tyystin vääränlaista retroilua.
Visuaalisesti mainio Monster Buster ei tietenkään ole mikään omaperäisyyden huipentuma, mutta se on siisti ja teknisesti mielenkiintoinen esitys. Monster Buster on vioistaan ja nalkutuksestani huolimatta kelpo viihdettä, vaikka nykymittapuulla kälyinen alusta ei herättäisikään mitään ylimääräisiä intohimoja.
C-64C
csdb.dk/release/?id=125162
p1x3l-net
Versio: 16KB Cartridge
Moninpeli: Ei
Ikäsuositus: -
Grafiikka: 80
Musiikki: 65
Ääni-efektit: 70
Pelattavuus: 90
Suunnittelu: 70
C64-laitteistokatsaus
www.sd2iec.co.uk
www.1541ultimate.net
Koska Monster Buster on Commodore 64:n peli, päätin pelata sitä aidolla koneella rahvaanomaisen softaemuloinnin sijaan. Omat retrolaitteeni kattavat vain konsolit, joten turvauduin veljeni vaikuttavaan 80-luvun kotimikrojen kokoelmaan. Pelasin Monster Busteria alkuperäisellä lankulla ja Amiga 500:n designiä muistuttavalla C64C:llä, joten teknisessä toimivuudessa ei ole ongelmia.
Aidon koneen käyttämistä helpotti SD2IEC-lisälaite, joka näyttelee kuusnepalle tavallisen 1541-lerppulevarin osaa. C64:n levyasemaliitäntään kytkettävän SD2IEC:n massamuistina toimii SD-kortti, jolle on helppo siirtää dataa moderneilla tietokoneilla. Kuusnepan levari on oikeastaan erillinen tietokone, jolla on oma suoritin: 1541 vastaanottaa käskyjä C64:lta, minkä ansiosta se on suhteellisen helppo korvata jollain muulla laitteella, joka vastaa tavallisiin levykomentoihin kuuslankun ymmärtämällä tavalla.
C64 lataa SD2IEC:ltä ensimmäisenä tiedostovalitsimen, josta pääsee käsiksi emulaattoreista tuttuihin D64-levykuviin. Vajaat 50€ maksava SD2IEC ei ole sataprosenttisen 1541-yhteensopiva, mutta sillä voi kirjoittaa levykuvat aidolle levyasemalle, jos sellaisen omistaa. Esimerkiksi demot vaativat toisinaan aitoa asiaa. SD2IEC lataa autenttisesti ja kivikautisen hitaasti, jos kuusnepassa ei ole jotain viime vuosituhannelta tuttua turbomoduulia, kuten Final Cartridge III:sta tai Epyx Fastloadia.
Toinen suosittu vaihtoehto C64:n päivitykseen on 1541 Ultimate II -moduuli, joka emuloi melkein mitä tahansa kuusnepan spesiaalimoduulia, kahta levaria, kasettilatauksia ynnä muuta kivaa. MicroSD-kortteja ja USB-tikkuja käyttävien Ultimatejen saatavuus on SD2IEC:tä satunnaisempaa ja laitteen hintaluokka on selvästi tyyriimpi, luokkaa satasesta sataan viiteenkymmeneen euroon. Rahalleen saa vastinetta, jos intohimona on Commodore 64.
16 kt:n moduulikilpailu
www.rgcd.co.uk/2013/05/c64-16kb-cartridge-game-development.html
Monster Buster on kolmannen RGCD C64 Cartridge Development Competition -pelinkehityskilpailun voittaja. Kilpailun järjestäjänä toimii James Monkman (alias Heavy Stylus), joka vetää RGCD (Retro Gamer CD) -tiimiä, joka keskittyy nykyään pelien kehittämiseen ja retrokaman julkaisemiseen.
Säännöt ovat suhteellisen yksinkertaiset: pelien pitää toimia C64:n 16 kilotavun moduuli-ROM-formaatissa ja tukea PAL-näyttöjä. Pakkaus on tietysti sallittua ja suositeltua, mutta alkuperäisen tiedoston täytyy olla alle 16 kilotavua. Pelien pitää luonnollisesti olla omaa koodia, mitään haxorointeja ei hyväksytä. Moduuliformaatti takaa yhteensopivuuden kehnosti menestyneeseen C64GS-konsoliin ja 16Kt:n raja pitää muistipiirien tarpeen matalana. Jos kilpailun osanottaja niin haluaa, RGCD julkaisee pelin kaupallisesti.
Monster Busterin ohella maininnan arvoinen esitys on niukasti kisan kakkoseksi sijoittunut Micro Hexagon, joka on Terry Cavanaghin luvalla tehty versio puuseella ja iOS:llä nähdystä Super Hexagonista.
80
