Moonstone – (Lyhyesti: PC-Update)

Alkuvuodesta ilmestynyt Moonstone lipsahti Amiga-versiona ohi silmien (arvostelukappaleesta puuttuivat levyt), joten positiivinen yllätys tuli nyt vasta.

Moonstone on kevyellä roolipelikuorrutuksella koristeltu beat'em-up, jossa neljä ritaria etsii Moonstonea yhden ruudun kokoiselta kartalta. Ensin on tarkoitus löytää neljä avainta, jotta pääsee keskellä sijaitsevaan salaiseen laaksoon. Kartalla on myös alttareita, joiden vartijat voittamalla saa alttareiden aarteet haltuunsa. Lisäelämien puutteeseen ei peli lopu, sillä niitä saa muun muassa kotikylästä. Roolipeliosuutta ei monimutkaisuuden takia tarvitse pelätä ja peli on hyvin suunniteltu.

Ensimmäinen tosipositiivinen yllätys oli Moonstonen päällekäyvä väkivaltaisuus. Hurme pusrkuaa parhaimmillaan monen metrin kaarina ja monta mielenkiintoista kuolintapaa odottaa ritariparkaa. Nyhveröt voivat halutessaan kytkeä punanesteen pois ja "nauttia" perinteisen beat'em-upin puhtaudesta.

Toinen yllätys oli käännöksen laatu. Grafiikka lienee suoraan letkutettua, mutta hyvää ja hyvin animoitua. SoundBlaster kajauttaa kunnon efektejä, mikäli löytää manuskasta lauseen, miten se kytketään päälle, mikäli SET BLASTER -käsky on ottanut pitkät autoexecistä. Mega lisämuistia vaaditaan ääniin.

Manuska väittää, että perusmuistia menee 620 kiloa, mikä on varsin paljon ja saattaa aiheuttaa vaikeuksia. Hauska peli yhtäkaikki.

88