Erään tylsän koulupäivän jälkeen Morris Rolph, ystävilleen Morph, päätti vierailla tiedemiessetänsä luona. Hän oli keksinyt molekyylisiirtimen, joka toimi kuin Star Trekin siirtäjä. Morph asettui auliisti koekaniiniksi, mutta salama iski laitteistoon. Sen sijaan, että Morris olisi aineellistunut laboratorion toiselle puolelle, hänen molekylirakenteensa hajosi. Morphin ei auta muuta kuin uuden olotilansa, jossa hän kykenee muuttumaan vedeksi, kaasuksi, palloksi tai kuulaksi, turvin etsiä koneen osat sedän tontilta.
Morphissa on neljä tasoa, jotka on jaettu kuuteen kenttään. Kussakin on aikarajan puitteissa etsittävä koneen osa ja tie ulos. Näyttämöinä toimivat sedän labra, puutarha, tehdas(?) ja viemäristö. Peli on kuvattu sivulta ja näyttää hämäävästi tasohyppelyltä joka suuntaan vierivine kenttineen, mutta on itse asiassa omaperäinen ongelmanratkontapeli.
Morphin on edettävä muuttamalla muotoaan olosuhteiden mukaan. Pallo on kimmoisa ja pääsee useisiin paikkoihin, mutta kaikki terävä ja tuli puhkaisevat sen. Rautakuula pystyy murtamaan seiniä, mutta uppoaa veteen kuin... rautakuula. Vesitippa voi valua ritilöistä ja ahtaista paikoista sekä sammuttaa tulen, mutta liukenee veteen. Kaasu on kevyt ja leijailee jatkuvasti ylöspäin. Sekin pääsee ritilöiden läpi, mutta tuulettimet ja tuli ovat haitaksi.
Kullekin olomuodolle on rajoitettu määrä muuttumiskertoja, jotka vaihtelevat tasoittain. Lisäksi on yleinen muuttumiskerroin, jota ei saa ylittää, vaikka yksittäismuutoksia olisi jäljellä. Olomuotoa vaihdetaan kätevästi joystickilla, mutta aina sitä ei tarvitse tehdä itse. Kentissä on lämpöpattereita ja jääpaloja, jotka muuttavat Morphin olomuodosta toiseen ilman maksua. Esimerkiksi vesi höyrystyy lämmössä kaasuksi ja kaasu kiteytyy kylmässä nesteeksi. Kentiltä voi myös kerätä lisää yksittäisiä ja yleisiä muuttumisoikeuksia sekä erilaisia bonuksia.
Morphissa ei ole koodisanasysteemiä, mutta sen korvaavat loppumattomat jatkomahdollisuudet. Kenttiä voi pelata niin kauan uudestaan, että ratkaisu löytyy ja välillä voi vaihtaa tasoakin. Jatkomahdollisuuksien rajattomuus on kaksipiippuinen juttu. Toisaalta se tekee pelistä helpon, mutta toisaalta on hyvä, että pystyy heti yrittämään uudelleen epäonnistumisen jälkeen, jotta tuntuma säilyy. Koodisanojen puute ei häiritse myöskään siinä suhteessa, että kaikki kentät täytyy aina pelata uudelleen läpi, sillä ne ovat inhimillisen kokoisia.
Viime vuoden lopulla ilmestyneestä demosta peli on huomattavasti kaunistunut. Grafiikka ei ole taiteen riemuvoitto, mutta on värikästä ja selkeätä. Olomuodot ovat hyvin animoituja ja ääniefektit tasokkaita.
Morph on siitä erikoinen peli, että se ei turhauta. Kun on tehnyt virheen, sen myös tiedostaa. Syy on peliohjaimen päässä, ei pelin suunnittelussa. Toki joissakin kentissä vaaditaan niin taidokasta joystickin käsittelyä, että oikein ihmettelee, ovatko tekijät todellakin tarkoittaneet sellaista ratkaisua. Tavallisesti kentissä on kuitenkin lukuisia ratkaisuvaihtoehtoja, mikä edesauttaa mielenkiinnon säilymistä ja estää osaltaan turhautumista.
Vuoden aikana Amigaan ilmestyneet puzzlepelit voi laskea yhden käden sormilla ja siksi onkin paikallaan, että Morph on mallikas katoavan(?) lajinsa edustaja.
85
