Mortal Kombat -pelejä ei voi syyttää ainakaan väkivallan vaikutusten sensuroinnista. Jokainen osuma viskaa pari desiä verta areenalle.

Mortal Kombat -sarjan juonet ovat melkoista fantasiahuttua, joka pyörii maagisesta ulkomaailmasta maahan tunkevien valloittajien ympärillä. Armeijojen ja diplomatian sijaan erimielisyydet ratkotaan verisillä käsirysyillä. Tällä kertaa pahuutta tihkuvat velhot Shang Tsung ja Quan Chi lyövät hynttyyt yhteen. Ilkeä parivaljakko täytyy pysäyttää, joten maan taitavimmat soturit ryntäävät pää viidentenä jalkana taisteluun.

Areenalle palaavat melkein kaikki sarjan suosituimmat ottelijat, kuten Sonya Blade, jäätävä Sub-Zero, teräsviuhkoilla huitova prinsessa Kitana ja ukkosenjumala Rayden. Uusia kamppailijoita ovat muun muassa kännityylin kung-fulla hutkiva tuhti Bo' Rai Cho, sokea miekkamies Kenshi ja povekas sai-ekspertti Li Mei. Kamppailijakaartin merkittävin ja kieltämättä tarpeellisin eliminointi on tylsä Bruce Lee -klooni Liu Kang. Ottelijat ovat tyylikkäästi viimeisteltyjä ja komeita heppuja.

Mortal Kombat: Deadly Alliancen johtava jippo on jokaisen taistelijan kolme erilaista kamppailulajia. Ottelijan liikearsenaali ammennetaan kahdesta aseettomasta ja yhdestä aseellisesta taistelutaidosta. Melkein jokaisen soturin lajikolmikko on erilainen kuin muilla. Suurin osa lajeista perustuu johonkin tunnettuun kiinalaiseen, japanilaiseen tai korealaiseen taistelutaitoon. Lajien ja tyylisuuntien erityispiirteet kärjistetään äärimmilleen, joten budobongareilla ei liene suuria vaikeuksia.

Aseina käytetään erilaisia miekkoja, keppejä, veitsiä ja tikareita. Aselajit ovat omituisten terien myötä pitkälti keksittyjä koukerokokoelmia. Mukaan mahtuu myös kourallinen todellisuuteen pohjautuvia tulkintoja, kuten filippiiniläinen kali ja japanilainen bo ja jo -jutsu. Aseet tekevät reilusti rumempaa jälkeä kuin paljaat nyrkit, mutta vastapainoksi kättä pidempää kantava taistelija ottaa myös turpiinsa tavallista nasevammin.

Sopivalla teräaseella vastustajan voi jopa lävistää. Hupaisasti miekka mahassa hortoileva surkimus tihkuu verta ja energiaa erän loppuun asti. Tasapuolisuuden vuoksi lävistysliikkeet sähkötetään parin mailin päästä. Vastustajan suolistossa roikkuvaa asetta ei tietenkään voi enää käyttää.

Suoraviivaista tykitystä

Yksinkertainen, mutta riittävä liikevalikoima on merkittävä osa Mortal Kombat -sarjan viehätystä, eikä Deadly Alliance petä. Kolmesta erilaisesta taistelutyylistä huolimatta hyökkäyksiä ei ole sen enempää kuin Virtua Fighterissa tai Dead or Alivessa. Kamppailulajia saa vaihtaa vapaasti kesken matsin. Yhteen liikepinkkaan kuuluu neljä perusiskua, mutta niitä ei ole sidottu Tekkenin tapaan johonkin tiettyyn raajaan: Tae Kwon Dolla hutkiva Sonya Blade potkaisee jokaisella namiskalla.

Erikoisliikkeet ovat helppoja, parin kolmen näppäimen yhdistelmillä irtoavia niittejä. Purkitettuja komboja eli liikeyhdistelmiä on melko vähän, eivätkä ne ole mahdottoman pitkiä. Hyökkäykset eivät kaipaa vinosuuntia tai vaikeita kiepautuksia, joten nujakointi sopii kilpailijoitaan paremmin sunnuntaimätkijöille ja aloittelijoille.

Sivuaskeleella väistäminen ja vastustajan avoimen kyljen puikottaminen on toimivan taistelutaktiikan perusta. Suoraan eteenpäin ryntäävä ja pelkän torjunnan taakse piiloutuva soturi saa takuulla turpiinsa. Useimmat taistelijat pitävät hajuraon päässä toikkaroivia vastustajia varpaillaan heittoaseilla tai maagisilla ammuksilla, kuten tulipalloilla, salamoilla ja muilla vinkeillä valoilmiöillä. Kamppailun päätyttyä voi yrittää Mortal Kombatin tavaramerkkiä eli gallonakaupalla verta roiskivaa fatality-tappoliikettä.

Nasevasti reagoivat kontrollit ovat piirun verran liian monimutkaisia. Kuvionäppäinten lisäksi tarvitaan myös kolme liipaisinta torjuntaa, tyylin vaihtoa ja lajikohtaista superliikettä, kuten pikapakoa tai hyökkäyksen kiinniottoa varten. Systeemiin toki tottuu, mutta kuten kilpailijat ovat todistaneet, vähemmälläkin pärjää. Näppäinläjä aiheuttaa muutamia ongelmia vain peruspadilla, sillä kunnon arcadetikku poistaa pulman. Liipaisimien takia etu- ja keskisormia ei voi tanssittaa perinteiseen tapaan DualShockin kuvionamiskojen päällä. Pelkällä peukalolla kombot menevät variksille.

Tappeluita elävöitetään hykerryttävillä animaatioilla. Osa kamppailijoista, kuten prinsessa Kitana ja Shang Tsung turvautuvat poskettoman teatraalisiin valmiusasentoihin, mutta hyökkäykset ja perushötkyminen näyttävät silti realistisilta. Torjunta-asennossa könöttävät soturit vaihtavat blokkaavaa kättä aidosti juuri hyökkäyshetkellä. Splatteriksi lyödyn verellä mässäilyn ohella iskuja siivitetään tökeryydessään muikealla Benny Hill -huumorilla. Piereskelevä örvelö Bo' Rai Cho sotkee vastustajien kuvioita muun muassa oksentamalla.

Nätit taistelutantereet ovat melko yksinkertaisia lättyjä. Avoimen näköisillä reunoilla varustetut areenat päättyvät yllättäen voimakenttiin. Muutamilla kentillä lojuu lisävahinkoa tuottavia esteitä, kuten kookkaita jääpuikkoja ja patsaita. Tietyillä areenoilla saa olla tarkkana, jos haluaa välttää patsaiden ruikkimat happosuihkut ja muut ansat.

Läjäpäin kolikoita

Nokkelasti kasattu yksinpeli pyörii erilaisten kolikoiden ympärillä. Aluksi pelaaja tekee itselleen profiilin, johon tallennetaan otteluiden määrä, voittoprosentti ja kolikot. Arcademoodin ja juonella hyöstetyn kiinnostavan Konquest-treenimoodin matsien voitot palkitaan vaihtelevilla kolikkopinoilla. Rahalla ostetaan jotain lähes sokkona valtavasta, satoja bonusroinia sisältävästä kryptasta. Kalleimmat ruumisarkut paljastavat uusia taistelijoita ja ylimääräisiä pukuja. Keräilyhimon myötä yksinpeliä jaksaa jauhaa poikkeuksellisen pitkään.

Moninpelivaihtoehdot ovat häkellyttävän aneemisia. Kaverin kanssa kinastellaan vain Versus-kaksinpelissä. Kolikoilla voi lyödä vetoa oman voiton puolesta. Sekä yksin- että kaksinpeliä piristetään muutaman matsin välein ilmaantuvilla alipeleillä. Murskaus on hillitöntä rämpytystä ja oikean kupin seuraaminen vaatii tarkkaa katsetta. Menestys minipeleissä palkitaan kolikoilla.

Puutteellisesta pelimoodivalikoimasta huolimatta Mortal Kombat: Deadly Alliance on mätkintäfanille pakko-ostos. Se on olennaisilla osa-alueilla suurin piirtein samaa kaliiberia kuin genreä hallitsevat rautanyrkit, povipommit ja virtuaalitaistelijat. Jutun juonen oppii nopeasti, sillä Mortal Kombat: Deadly Alliancen taistelumoottori ei turhia hienostele. Systeemissä on kuitenkin syvyyttä juuri sen verran, että veteraanit pääsevät pätemään nyyppien kustannuksella.

* * * * *

1997, ohjaus: John R. Leonetti

Ulkomaailman keisari Shao Kahn ei hyväksy Mortal Kombat -turnauksen tulosta ja avaa portin maahaan ilman jumalten vanhimpien lupaa. Raydenilla ja hänen kuolevaisilla apureillaan on muutama päivä aikaa estää maailmojen yhdistyminen.

Näyttelijäkaarti on surkuhupaisa yhdistelmä tajuttomia pökkelöitä ja överiksi vetäviä ilveilijöitä. Taustat ovat paikoitellen räikeän studiomaisia ja digitaaliset halpaefektit tökkivät jatkuvasti. Hupaisat superninjat, kentauri Motaro ja nais-Goro Sheeva pelastavat kaikin puolin tökeröstä leffasta sen mitä voivat.

Mortal Kombat: Annihilationia kehtaa suositella vain fanaattisille Mortal Kombat -friikeille ja tahattoman huumorin ystäville.