Suomen moottoriurheilumaine alkaa olla vain yhden miehen varassa, onneksi kaveriin voi luottaa kuin Kallioon.
Ratamoottoripyöräily on työ todellisille hurjapäille. Kolmeasataa kiitävät ohjukset haastavat kaiken terveen järjen, kun kuskien suojana on vain ajotaito.
Moto GP:ssä sisältöä riittää pienen motoristiklubin tarpeisiin ja laaja uratila pitää pilkunviilaajankin tyytyväisenä. Pyörävalikoima kattaa piikit, kaksipuolikkaat ja Moto GP -kuninkuusluokan. Kuninkuusluokka on aluksi lukittuna, sillä isompaa kalustoa varten uratila pitää läpäistä ensin pikkupyörillä.
Jyrkkä ei apurattaille
Kaksi puuttuvaa pyörää muuttaa ajopelien normaalin fysiikan. Aluksi aaltoilevalta vaikuttava ohjaustuntuma vaatii totuttelua, mutta intervallijakson jälkeen homma alkaa luonnistua. Kuski ja mopedi eivät elä symbioosissa, joten kulkupelin käskyttämisen ohella myös kuljettajan asentoon on kiinnitettävä huomiota. Jos puikottaja heittää tiukan takakenon kiihdytyksen aikana, matka päättyy asfaltti-ihottumaan.
Ajomalli on toteutettu hyvin, sillä se tasapainottelee onnistuneesti kevytkenkäisen ja raskasjalkaisen välimaastossa. Kuskin erottaminen pyörästä luo fysiikoihin moottoripyörällä ajamisen fiiliksen. Ajamista höystävät nyanssit kannattaa opetella jo aikaisessa vaiheessa. Vaikka peli pitelee kädestä varsin pitkälle, menestyksen avaimet ovat visusti ajotaidossa. Kaasua käytetään harkiten ja jarrutukset on ajoitettava tismalleen oikein. Silläkin on merkitystä, käyttääkö kaarteissa etu- vai takajarrua. Moto GP -sarjan fysiikat ovat kaukana simulaatiosta, joten kampikammion kattovaloasentajat tulevat todennäköisesti pettymään.
Uratilan kylkeen on pultattu managerihenkinen minipeli, jossa palkintorahoilla pestataan tiimiin uutta porukkaa. Esimerkiksi osaava PR-henkilö hallitsee sponsoreiden voitelun, kun varikon rasvanahat virittävät mopedin voittajakuosiin kisaviikonloppua varten. Yksinkertainen pikkupuuhastelu tuo mukavasti lisäarvoa urapeliin, vaikka sen toteutus on varsin pintapuolista.
Kamikazeee!!
Tekoäly on nykyaikaan turhan konemainen. Surmanajoon tykästyneet rämäpääkuskit eivät isommin pelaajaa kumartele, sillä tietokone rysäyttää katteet niskaan, mikäli ajolinjalle jää hidastelemaan. Orjallisesti rataan piirrettyä opasteviivaa seuraava konekuskilauma on oikea kuminauhatekoälyn multihuipentuma. Vastustajat odottavat kiltisti, jos eksyy pöpelikköön ja ajaa vasta, kun saa letkan kiinni.
Ratapyöräilyä säestetään erinomaisen hyvin Kaukoidän vauhtihirmujen henkeen sopivalla musiikkiraidalla. Elektroninen biittivirta täyttää mukavasti taustamuzakin viran, mutta renkutuksen tärkein tehtävä on peittää alleen syntikkamaiset moottoriäänet. Vaikka katupyörät eivät ole mitään customeita, luulisi lasikuitukatteiden alta löytyvän edes hieman meisseliä.
Munattomat pihinät saavat miljoonaa kiitävät katupyörät kuulostamaan äkäiseltä hyttyslaumalta. Myös onneton selostus nostaa verenpainetta. Kammottavalla aussiaksentilla mokeltava kyllösklooni onnistuu ärsyttämään jokaisella juontokerrallaan.
Kaksitahtibensan katkuissa varttuneille prätkähiirille motskarit ovat teinivuosien luonnollinen jatke. Me sivistyneet kansalaiset haistelemme sen sijaan punaviinin aromeja ja tiedämme, että KTM on muutakin kuin moottoripyörämerkki. Silti ratapyörissä on jotain perverssiä imua, joka vetoaa sisälläni asuvaan pikkupoikaan. Ehkä se johtuu siitä, että haarojen välissä on kerrankin jotain kookasta ja jäykkää.
82
