Jo liian kauan on Hulluus hallinnut motocrossaajia, nyt sen tilalle yrittää Kiihko.
Deibus Studiosin edellinen yritys pelimarkkinoilla oli kehnonlainen Edgar Torronteras' Extreme Biker, joka ilmestyi melko tarkkaan vuosi sitten. Motocross Mania on selvästikin rakennettu saman rungon päälle, sen verran tutulta meininki tuntuu. Omena ei ole siis kovinkaan kauas pudonnut, mutta miten on polven parantumisen laita?
Jäätä ja viidakkoa
Vaikka grafiikka ei Motocross Manian parhaita puolia olekaan, etenkin motocrossin ympäristöt tekevät vaikutuksen. Radat kulkevat läpi niin talvimaiseman ja jäisten järvien kuin palmujen ympäröimän hiekkaparatiisinkin, joka vielä kylpee auringonlaskun punahohdossa. Luonnollisesti mukana on myös tavallisempia ja suhteellisen valjuja metsän ympäröimiä soraratoja.
Halleissa ajettavat supercrosskisat ovat synkkiä kokemuksia, koska rata on tavattoman tumma ja paikka paikoin jopa täysin musta. Ratojen reunoilla olevat valonheittimetkään eivät juurikaan valaise tietä. Ihan hienojakin kohtia supercrossissa on, mutta motocrossin tasolle ei meininki yllä.
Pyörät ja kuskianimaatiot ovat varsin karuja. Kaatuessa kuljettaja ja pyörä lentävät ihan mukavasti, mutta tunnelmaa hieman rikkoo se, että kuski heittelehtii aina asennoissa, joista yksikään ihminen ei selviäisi ilman pitkää visiittiä sairaalan teho-osastolle. Vaikutelmaa vielä tehostaa katkeavien luiden napsahdukset. Kolmen moottoripyöräluokan pörinät ovat varsin säälittäviä, joskin ne eroavat toisistaan mukavasti. Muut kilpailuja ryydittävät paukkeet ja huudahdukset eivät nekään korvia hivele. Musiikki on mitäänsanomatonta jumputusta ja sen kytkee mieluiten pois päältä.
Kisasta toiseen
Ideana on pärjätä mestaruuskilpailuissa, jotta saa avattua lisää ratoja. Kisat käydään kolmen kilpailun sarjoissa ja seuraavaan sarjaan päästäkseen on oltava kokonaispisteissä kolmen parhaan joukossa. Peliä ei jostakin syystä pysty tallentamaan missään vaiheessa, vaan jos menestykselle tulee stoppi, seuraavalla kerralla on jälleen pakko aloittaa ensimmäisestä sarjasta.
Mestaruuskisoja käydään kahdentyyppisissä kisoissa: motocrossissa ja supercrossissa. Perinteinen motocross on toteutettu ihan kelvollisesti ja parhaimmillaan se onnistuu jopa uhkaamaan Motocross Madness 2:n valta-asemaa. Radat ovat hauskoja, puuduttavaa pöristelyä rikkovat esimerkiksi kapeat sillat sekä huikeat hypyt kuilujen yli. Supercross puolestaan ei ole yhtä innostava laji. Radat ovat kyllä tiiviitä ja täynnä hyppyjä, mutta meno tuntuu hieman turhankin räväkältä. Oikeastaan ainoaksi tehtäväksi jääkin keulan osoittaminen seuraavan suoran päätä kohti, koska maisema vilistää sen verran vinhasti ohi.
Lisäpuuhasteltavaa mestaruuskisoihin tuo mahdollisuus parannella prätkäänsä ostamalla kisoista ansaitsemillaan rahoilla erilaisia viritysosia. Pyöräänsä pääsee myös säätämään autotallin puolelle. Säädöt näkyvät ja tuntuvat prätkän käyttäytymisessä. Avatuilla radoilla pääsee kilpailemaan myös yksittäisissä baja- ja freestyle-kisoissa. Bajan kantavana ideana on kulkea vapaasti radalle merkityiltä pisteiltä toisille mahdollisimman nopeasti. Myös freestylessä saa ajaa missä itseään huvittaa, mutta tavoitteena on kerätä pisteitä tekemällä temppuja niin paljon kuin ehtii. Kumpikin laji tuntuu kovin irtonaiselta, eivätkä ne kauan innosta.
Väärä tie menestykseen
Motocross Manian suurin ongelma on siinä, että kunnollista kilpailutunnelmaa ei synny missään vaiheessa. Vaikeustason valinta vaikuttaa vain kilpailun pituuteen ja muiden kuskien määrään, eikä niinkään konekuskien vauhtiin. Kilpailuissa pärjääminen perustuukin siihen, että koneen ajajat tunaroivat muutaman kerran kierroksessa, jolloin itse pääsee tekemään niihin eroa.
Ajotuntuma on ihan mukava, joskin hieman hätäisen oloinen. Eri alustatkin vaikuttavat kivasti ohjattavuuteen, eli järven jäällä on todella liukasta, kun taas soran päällä prätkä pysyy varsin hyvin hanskassa. Temppujen tekeminen onnistuu ihan kelvollisesti, vaikka temppuilu itsessään ei suuremmin sytytä. Kisailun hauskin puoli – josta Motocross Madnesskin voisi ottaa oppia – on se, että radan reunoista ei niuhoteta turhaan. Toisin sanoen joka ikistä metriä ei ole pakko ajaa merkittyä rataa pitkin, vaan hypyt saavat mennä hieman leveäksi ja pusikon puolellakin voi käydä huoletta.
Ironista kyllä, Motocross Manian pudottaa maanpinnalle kaikenlaisen kiihkon ja vimman puuttuminen. Vaikka ajaminen onkin ajoittain ihan hauskaa, suurimmaksi osaksi se on kuitenkin harmaata ja tylsänpulskeaa. Hulluus jatkakoon valtakauttaan.
|
Moninpeli
Yksinäistä TCP/IP (2–8 pelaajaa) Moninpeluu onnistuu lähiverkossa tai internetin välityksellä. Pelattavana ovat tismalleen samat radat ja kisatyypit kuin yksinpelissäkin, joskin mielenkiintoisena piirteenä kisaamaan pääsee vain niillä radoilla, jotka pelin host on avannut yksinpelissä. Internet-peli onnistuu kavereiden kesken syöttämällä IP-osoitteen käsipelillä, mutta satunnaisempaa peliseuraa voi hakea mukavasti Gamespy Arcadella. Pieni ryppy tiellä onneen on kuitenkin se, että muita Motocross Manian pelaajia ei tuntunut verkossa juurikaan liikkuvan. Niinpä moninpelin fiilis jäi tällä erää kokematta. |
72
