Silloin tällöin ilmestyvät prätkäpelit tuovat pientä lohtua motoristin elämään. Namcon MotoGP 3 tuntuu tutulta kuin vanha sukka, sillä virallinen road racing -lisenssi määrää, että koskaan et muuttua saa.

MotoGP 3:ssa ajellaan RR-radoilla 500-kuutioisilla hirmuilla. Kuten edellisessä osassa, mukana on viisi uutta rataa, joten kisa-areenoja on nyt huimat 15. Näistä suurin osa on samoja, joilla kisat oikeastikin ajetaan. Uudeksi suosikikseni nousi Australiassa sijaitseva Phillip Island, joka on nopea ja mutkikas rata.

Kaikilla radoilla pääsee ajamaan vaikka heti valitsemalla arcade-peruskaahailun, jossa mennään mutkiin urku auki ilman pelkoa kaatumisesta. Tosikuski valitsee simulaation, jossa kaasun ja jarrun tarkka annostelu on valttia. DualShock 2:n analogisten nappien ansiosta se on myös mahdollista.

Äkkikatsomalta pelistä ei löydy muuta uutta kuin valikot. Tutut pelivaihtoehdot: arcade, season, time trial, challenge, multiplayer ja legends ovat sitä mitä nimestäkin voi päätellä. Haastekisoista saa valokuvia ja marginaalisesti parempia moottoripyöriä. Mielenkiintoiselta kuulostava legends ei ole sen ihmeellisempää kuin kisailua muutamaa lähimenneisyyden huippukuskia vastaan.

Mopot ovat varsinaisia namuja. Honda NSR500, Yamaha YZR500 ja Suzuki GSV-R saavat veden kielelle. Prätkät myös käyttäytyvät johdonmukaisesti ja ohjaustuntuma padilla on hyvä. Lisäksi etu- ja takajarrulle on omat nappinsa, kuten pitää.

Helppoa, mutta vaikeaa

Kaikki avut päällä vehkeitä on ääliömäisen helppo ajaa. Toisin on simulaatiotilassa, jolloin takapyörä irtoaa helposti radasta, jos kaasua painaa liikaa. Ajofiiliksen kannalta simulaatio on palkitsevampi, mutta silloin pelistä tulee ylivaikea, sillä tekoälykuskit ajavat aina yhtä virheettömästi, olivatpa asetukset mitkä tahansa.

Jos tehdasasetukset eivät miellytä, prätkän saa rukattua ajotyyliinsä sopivaksi jarruja, renkaita, välityksiä ja muita nippeleitä säätämällä. Ajoon vaikuttaa myös vallitseva sää. Kaikki osaavat ajaa kuivalla, mutta sateella kaksipyöräisen menijän pystyssä pitäminen vaatii jo taitoa.

Normaalisti kamera köllöttää mopon takana, mutta kuvakulman voi siirtää myös kuskin silmiin, jolloin vauhtia tuntuu tulevan puolet lisää. Satulanäkymän käyttökelpoisuutta vähentää se, että taustapeilin puuttuessa takana kärkkyvien ohitusyrityksiä on hankala estää. Toinen ikävä sivuvaikutus on matkapahoinvointi, sillä horisontti kallistelee puolelta toiselle liioitellun rajusti.

MotoGP 3:n merkittävin uudistus on, että koko mestaruuskauden voi ajaa jaetulla ruudulla täydellä 22 hengen kaartilla. Koodia lienee hiottu näiltä osin, sillä ruudunpäivitys oli tasaisen jouheaa koko ajan. Yksikseen ajeleviakaan ei ole unohdettu, siitä pitävät sata uutta haastetehtävää huolen.

MotoGP 3:n on ihan nätti, mutta parannusta edelliseen osaan on häviävän vähän. En hämmästyisi yhtään, vaikka uutukaisen koodista yli 90 prosenttia olisi kierrätystavaraa. Äänissä on sama ilmiö, moottorit murisevat yllättävän vaisusti ollakseen huippuunsa viritettyjä kisakoneita. Tavaramerkiksi muodostuneen syntsapopin saa onneksi kytkettyä helposti pois päältä.

Absoluuttisesti MotoGP 3 on parempi kuin kaksi edellistä osaa, mutta tulista prätkäkuumetta se ei nostattanut. Suurimmaksi ongelmaksi nousee ajomotivaatio, sillä simulaatio on älyttömän vaikea kun taas peruspäristely on liian helppoa. Uramoodia ei ole, joten kunnollinen tavoite hommasta puuttuu. Valokuvien keräilykään ei jaksanut kamalasti innostaa.

Vaikka lajina MotoGP on värikkäämpää kuin esimerkiksi formulat, virallisesta lisenssistä on tullut Namcolle riippakivi. Sama peli julkaistaan vuosi toisensa jälkeen uusilla kuskeilla ja radoilla päivitettyinä. Jos joku sarjan aikaisemmista osista löytyy hyllystä, kolmososa on turha. Muille luvassa on maukasta menoa.

Pisteet:

Vanhan kertausta: 71

Uutta ja ihmeellistä: 84