Aina kesän kynnyksellä alkaa kahvakäsi nykiä ja takapuolta kuumottaa. Kun päälle puetaan tyköistuva nahkahaalari, aletaan olla asian ytimessä.

Namcon MotoGP 4 on kuin Gilletten partakone: uusimmassa mallissa esitellään pari pientä parannusta, perusidea aina on sama. Virallisen lisenssin turvin ratamoottoripyörät pöristelevät kuudellatoista aidolla radalla MotoGP-, 250cc- tai 125cc-luokissa.

Motskareiden sarvissa nähdään alan kovimmat starat kuten Max Biaggi, Alex Barros ja pääsarjaa johtava Valentino Rossi. Suomea prätkäilyn maailmankartalle on ajamassa Mika Kallio, jonka bittiversio suristelee piikkiluokassa KTM:n kalustolla.

Virtuaalimotskarit on mallinnettu oikeista moottoripyöristä. Saman kokoluokan prätkien väliset erot ovat lähinnä kosmeettisia, mutta jo noviisikin huomaa ajaessaan selvän eron 125cc-mopon ja noin tuhatkuutioisen nelarin välillä. Jos ei muusta, niin äänistä ainakin.

Oikeat nimet ovat oiva kuorrute kakun päällä, mutta parasta MotoGP 4:ssa on prätkän ajaminen simulaatioasetuksilla niin, että kaikki avusteet on kytketty pois. Myös vaihtaminen pitää tehdä itse, jolloin ajaminen muistuttaa mahdollisimman paljon autenttista tilannetta.

Kaasun annostelussa saa olla mutkissa tarkkana, sillä jos napin survaisee surutta pohjaan, takanakki menettää välittömästi pitonsa ja mopo lipeää lapasesta. Jarrun rooli on vielä tärkeämpi, sillä vauhti on otettava pois ennen kurvia. Pienikin lipsahdus radan ulkopuolelle ja taas mennään nurin.

Simulaatioajaminen on ehdottomasti se juttu, joka tarjoaa makeimmat prätkäfiilikset. Kisoissa ongelmana on se, että virtuaalikuskit ajavat sen verran lujaa, että ajoavut on pakko laittaa päälle, mikäli haluaa kamppailla voitosta. Ainakaan minä en pysty ajamaan virheettömästi pitkää kilpailua, jos samalla pitää pysyä kärjen tahdissa.

Kolme kärpästä

Uutta uramoodia testatessani minun oli pakko turvautua ajovirheet anteeksiantavaan arcademaiseen ajotapaan. Käteeni lyötiin 125cc-piikki ja käskettiin menestyä mahdollisimman hyvin. Kameran seuratessa suoritustani pyörän takaa olin aivan ylivoimainen, enkä viitsinyt osallistua edes aika-ajoihin.

Kisoihin tuli enemmän jännitettä, kun vaihdoin kuvakulman kypärän sisään. Jokaisessa kilpailussa visiiriin iskeytyi tasan kolme kärpästä, mikä kieltämättä oli aika hassua. Kokeilin myös prätkään pultattua kameraa, mutta kuva keikkui laidalta toiselle niin levottomasti, että radalla pysyminen oli äärimmäisen vaikeaa.

En ollut tyytyväinen mopon lähtösähäkkyyteen, joten kävin säätämässä kiihtyvyyttä. Samalla asettelin erittäin karkealla tasolla olevat säätönippelit haluamiini asentoihin, jonka jälkeen ajaminen oli selvästi helpompaa. Myös säätä voi säätää, mikäli välttämättä haluaa ajaa sateessa.

Jos mopo on kyljellään tämän tästä, apua tarjoaa ajokoulu, jossa oikeat ajolinjat ja muut asiaan liittyvät kommervenkit tulevat tutuiksi. Toinen paikka hioa ajotaitoa ovat haastekisat, joissa suoritetaan pieniä tehtäviä, kuten muutaman vaikean mutkan ajamista riittävän nopeasti.

Tekeminen ei lopu ihan heti kesken, sillä erilaisia haasteita on reilusti yli sata. Haasteita suorittamalla ja radalla vietetystä ajasta saa motogp-pisteitä, jotka voi käydä törsäämässä kaupassa. Pisteillä voi ostaa uusia mopoja, ratoja, valokuvia tai videopätkiä.

Kaverille kans

Kaksinpeli luonnistuu jaetulla ruudulla. Jos aikaa riittää, molemmat voivat osallistua vaikka uramoodiin ja katsoa kauden lopussa, kumpi on kovempi luu. Nettiadapterin omistajat pääsevät kisaamaan verkossa kahdeksan pelaajan kesken. Lanittaminen vaatii etukäteisjärjestelyitä, sillä keskitettyä palvelinta ei ole. Verkkopeliä ei testattu.

Grafiikoiltaan nelonen muistuttaa erittäin paljon kolmososaa, mikä tarkoittaa käytännöllistä ja sujuvaa. Prätkät ja kuskit ovat yksityiskohtaisia, mutta radanvarsimaisemat ovat erittäin karut. Vastaavasti rataa näkyy niin pitkälle kuin silmä kantaa, joten oikean vauhdin ja ajolinjan valitseminen on luontevaa.

En muista, koska olisin viimeksi joutunut kääntämään pelistä musiikit pois, mutta MotoGP 4:n kamalaa pornoheviä ei yksinkertaisesti voi kuunnella. Mopojen papatus kuulostaa sen sijaan oivalta, varsinkin tuhatkuutiosten mouruna lämmittää vanhan motoristin sydäntä.

Uramoodista (ja verkkotuesta) huolimatta MotoGP 4:stä oli ajoittain vaikea innostua. Avusteet päällä radan kiertäminen on melko puuduttavaa hommaa. Simulaatioasetuksilla ajaminen on hauskaa, mutta tällöin pitää varautua siihen, että kuski kyntää jatkuvasti mullosta. Silti sarjan paras peli ja voittaa ainakin tylsät formulat.