Ohitus 140 kilometrin tuntivauhdilla kapealla vuoristotiellä ei ole järkevää, ellei ole kuolematon moottorimyrskykuski.
Parhaiden romurallien perusta on syvällä newtonilaisessa maailmanjärjestyksessä ja MotorStorm on tästä malliesimerkki. Peli ei ole mikään simulaatio, mutta auto käyttäytyy tarkasti ja ennakoitavasti epätodellisissakin tilanteissa. Toki luonnonvoimia liioitellaan, jotta meno olisi hurjan hauskaa.
Motorstorm sijoittuu mielikuvitukselliseen offroad-ralliin Havaijin jyrkille rinteille. Jos itseluottamus vie voiton ajotaidoista, ei moottorimyrsky anna armoa. Pientareella odottaa rotko, kallioleikkaus tai pöpelikkö. Eivätkä tien reunat ole ainoita auton romuttajia, vaan rinnalla paahtaa rekkoja ja keskeltä ajorataa löytyy kivenmurikoita ja muita auton murskaimia.
Talla pohjassa vähän sinne päin kaahaamisesta ei ole seurauksena kuin lunastuskuntoinen romu. Onneksi savuavasta metallikasasta syntyy heti upouusi kilparassi.
Earth, Wind & Fire
MotorSturm und Drangin edellisessä osassa kaahattiin kuivakassa Kuolemanlaaksossa. Nyt lomakohteena on kostea tropiikki. Edellisosan yksipuolista pelimaisemaa ei vain vaihdeta toiseen, vaan keskellä valtamerta sijaitsevalla saarella on aurinkorantoja, mutaisia sademetsiä, huimia vuoria ja hehkuvia laavakenttiä. Kaikkiaan ratoja on 16, ja ne on jaettu maa-, ilma-, tuli- ja vesiteeman mukaan.
Jokaisesta kenttäteemasta voi aluksi valita muutaman kisan. Sijat yhdestä kolmeen ovat pistesijoja. Kun kerää tarpeeksi pisteitä, saa avattua tiukempia skaboja. Valtaosa kisoista on perinteisiä kahden kierroksen kilpajuoksuja maaliviivalle.
Joissain kisoissa on toissijaisena tavoitteena olla romuttamatta autoa liian monta kertaa tai läpäistä kisa tietyssä ajassa. Ehtojen täyttyminen avaa eliminator-kisoja, joissa viimeinen pudotetaan – räjäytetään – kelkasta 15 sekunnin välein. Vauhtikisoissa ajetaan kelloa vastaan ja pujotellaan savuavien soihtujen välistä. Pudotuspeli on helppoa ja nopeaa, pujottelu taas haastavampaa. Vaihtelu virkistää välttävästi, mutta normaali romuralli on edelleen ykkönen.
Jarrusormi ei MotorStormissa rasitu, sillä moottoria kuumottavan turboboostin ja käsijarrun yhteiskäyttö on avain koviin kierrosaikoihin. Mutkaan ajetaan kovaa, käännetään auto tarkalla käsijarrun näpäyksellä ja pakotetaan mutkasta ulos turbon lieskat pakoputkista iskien. Ahnehtia ei kannata, sillä turbon yliannostus räjäyttää pytyn.
Tuli ja vesi tuovat lisäelementin moottorin hiillostamiseen. Laavan yllä kuumuudesta aaltoileva ilma nostaa moottorin lämpöä. Matalat lammikot taas viilentävät, mutta toisaalta hidastavat vauhtia. Vesiputouksista saa kylmän suihkun, joten kuumimmissa kentissä on viilentäviä suihkukujia. Lämpökikkailu ei kuitenkaan merkittävästi vaikuta pelaamiseen.
Jo viime kerralla radoilla oli useita reittejä, jotka soveltuivat paremmin tai huonommin eri ajoneuvoille. Pacific Riftissä valinnanvapaus on vedetty toiseen potenssiin. Tie haarautuu jatkuvasti. Reitit myös risteävät tiuhaan, joten kilpakolonna pysyy intiimissä vuorovaikutuksessa. Osa radoista kaipaisi ehkä kaventamista ja muutenkin korkeampaa vaikeustasoa, mutta pääosin meno on näyttävää, vaihtelevaa ja sopivan haastavaa.
Niukasti lisukkeita
Eri ajoneuvoluokkia on vanhat seitsemän plus monster truckit. Hirviöt eivät ole ajotuntumaltaan niin hyytelömäisiä kuin toivoisi, mutta muuten hauskoja. Jättien valtavat pyörät tekevät niistä maastokelpoisia, mutta korkea painopiste toisaalta kapeikkoja karsastavia ja helposti mutkissa kellahtavia.
Monster truckit ja rekat ovat radalla melkoisia höyryjyriä. Jos epäonninen henkilöauto osuu eteen ja nopeuseroa on vähänkin enemmän, liiskaantuu altavastaaja armotta. Riidan haastaminen isommalle ei juuri kannata – ei ainakaan kapeassa paikassa, eikä ainakaan rotkon reunalla!
Sen, minkä isot voittavat liikemassassa, voittavat pienemmät ketteryydessä. Piskuisin on moottoripyörä. Prätkällä puikkelehtii pienistäkin raoista ja luovii reiteille, joille leveämmillä kulkuneuvoilla ei ole asiaa. Toisaalta prätkää ei auta kolauttaa juuri mihinkään.
Mönkijä on edelleen kummajainen. Se ei ole paljon prätkää järeämpi, mutta huomattavasti kiikkerämpi ja epätarkempi ohjata. A- ja C-korttilaisten väliin mahtuu monta luokkaa henkilöautokoon kilpureita hiekkakirpuista järeisiin takalava-autoihin. Eroa on massan, vauhdin ja ketteryyden lisäksi siinä, miten kärryt kulkevat mudassa, matalassa vedessä ja muissa vaikeissa olosuhteissa.
Uusinta uutta autoissa on kylkipusuhyökkäys eli auton puskeminen naapurikaistalle olkanappia painamalla. Hintana on lämmön nousu. Ehkä olen edellisosan ajotyylin orja, mutta yrityksistä huolimatta en juuri löytänyt hyökkäykselle kunnon käyttöä. Lämpöreservi kannattaa käyttää vauhtiin, ei kalpojen kalisteluun.
Prätkä- ja mönkijäkuskit osaavat edelleen pitää puoliaan nyrkein. Motoristien uusia taitoja ovat pikkuhypyt ja kumartuminen. Ehkä niille löytyy käyttöä enemmän, kun pelikello on veteraanitunneilla, mutta tässä vaiheessa lisäys tuntuu näpertelyltä.
Mutkat suoriksi
Grafiikka on kaksijakoista. Maatekstuurit ovat sumeita, maa usein muutenkin karua ja valaistus paikoin latteaa tai hassusti etäisyyden mukaan muotoaan muuttavaa. Joidenkin arvosteluversion ratojen valotekniikan ilmoitettiin olevan vielä vaiheessa. Paikoin varjo ja valo leikkivät todella kauniisti, joten ehkä kaikki on myyntiversiossa tip-top.
Toiset yksityiskohdat ovat upeita. Epätasaisuutta voisi harmitella enemmän, jos olisi tarkoitus jäädä ihastelemaan luonnon rauhaa. Kun vauhtia on parisataa, ei pikkujuttuihin kiinnitä huomiota, vaan ohi vilistävä radanreunus, vauhti ja avarat näkymät pistävät tukan putkelle. Ruudunpäivitys pysyy ruuhkatilanteissa aiempaa paremmin kurissa, vaikkei täyteen tasaisuuteen kykenekään.
Puolivillaisuus näkyy myös valikoissa ja muussa toissijaisessa. Ilme on pelkistetty ja persoonaton, mutta sentään karun toimiva. Edeltäjässä ärsyttänyt hidas autojen valinta on korjattu.
Vaikka peli viestii olevansa r-r-rankka, jää hengen nostatus taas latausruutujen hölmöihin tekstipätkiin. Epäilemättä ei kannata jäädä kiinni lähtölavan takana bylsimisestä, mutta onko copy tosiaan pistetty rustaamaan mainosjutut myös ascii-muotoon?
Arvosteluversiossa ei voinut testata nettipeliä. Harmi, sillä hauska yksinpeli on lopulta vain harjoitusta ihmispelaajien torppaamiselle. Edellisosan näytöillä ja Pacific Riftin jaetun ruudun moninpelin perusteella uskallan ennustaa, että netissä omistaminen on vähintään yhtä hauskaa kuin puolitoista vuotta sitten.
Pacific Rift on samaa vanhaa tuplamäärällä ratoja ja vähän monipuolisemmin. Varmistelusta ei kuitenkaan viitsi paljon naputtaa, kun vauhtia riittää, pelti kolisee ja vääntyy, ja fysiikkamoottori panee muutenkin parastaan. Tuttu ajotuntuma on edelleen erinomainen enkä ajopeliltä paljon muuta kaipaa.
88
