Ensin tuli Indiana Jones -elokuva, jota matki Tomb Raider -peli. Sitten tuli The Mummy -elokuva, joka myös matki Jones-leffoja. Nyt ilmestyi The Mummy -peli, joka puolestaan matkii Tomb Raidereita, jonka indianajonesmainen leffaversio on parhaillaan tekeillä. Piiri pieni pyörii.
The Mummy ei toista elokuvan juonta, mutta lainaa siitä runsaasti ideoita ja yksityiskohtia, varsinkin visuaaliselta puolelta. Myös näyttävät, joskin arvosteluversiossa hieman tökkineet filminpätkät ovat suoraan elokuvasta.
Tapahtumat sijoittuvat 1930-luvulle kuolleiden kaupunkiin Hamunaptratiin, missä seikkailija Rick O'Donnell joutuu pahaan soppaan. Muumioitu muinaisaikojen Egyptin hallitsija Imhotep tekee paluuta elävien kirjoihin. Mikäli O'Donnell ei pysäytä Imhotepia ajoissa, koko maailman tuhoutuu, ja - mikä pahinta - ilkiö vie myös sankarin naisen.
Hei, me tombraideillaan
Muumio on laatuseikkailu, jota pelataan kolmannen persoonan näkökulmasta. Lisämausteena on alipelejä, jotka poikkeavat mukavasti pääpelistä. Alipelit voivat olla täysin kaksiulotteisia tasohyppelyitä tai joen laskemista tukilla siten, että oikeissa kohdissa joko hypätään esteen yli tai kumarretaan sen ali. Tämä on kivampaa miltä kuulostaa.
Pääpaino on taisteluissa. Vastustajina on esimerkiksi haudanryöstäjiä, muumioita ja henkiin heränneitä faaraon hautarauhan puolustajia. Ylimääräinen riesa ovat pienet ökkömönkiäiset, jotka purevat sankaria hengenvaarallisesti isovarpaaseen. Nämä ötökät ovat niin pieniä, että niitä ei meinaa huomata lainkaan. Onneksi ääni kavaltaa mokomat peijakkaat.
Aluksi aseina ovat vain pistoolit, soihtu ja suuri veitsi. Käteen osuu myös tehokkaampia ja maagisempia lyömislaitteita, jotka tekevät tuhoa tahtiin laaki per vainaa, ehkä kaksikin. Pian myös dynamiitillä pääsee tekemään vihulaissilppua, kunhan vain pötkön ehtisi pistää sopivaan paikkaan.
Soihdut sammuu
Ympäristö on upean näköinen ja pyörii ruudulla sujuvasti. Valaistusefekteihin on selvästi keskitytty. Soihtu palaa vain 20 sekuntia yhdellä sytytyksellä, mutta onneksi uutta tulta on tarjolla aika tiheään.
Päähenkilöä ei ole animoitu kovinkaan kummoisesti. Ihan tuli sääliksi sankaria, joka joutuu elämänsä seikkailuun juuri samana päivänä, kun hän ilmiselvästi kärsii vakavasta ripulista. Onneksi juokseminen näyttää vähän hankalaa kävelyä luontevammalta.
Pelattavuus ja vaikeusaste ovat kohdallaan. Myös kontrollit toimivat kuten lupaavat, vaikka lieviä kameraongelmia onkin.
O'Donnell osaa kävellä, juosta, hypätä, kääntyä 180 astetta kerralla, taistella, avata ovia ja muita jippoja, ihan kuten tyylilajin perusäännöt määräävät. Ikävä kyllä perussääntöihin kuuluvat myös ärsyttävät tasohyppelyosuudet. Vaikka kuinka tähtäisit ja suunnittelisit, jätkä saattaa pudota ties mihin myrkkyusvaan.
Varsinaisia tasopomoja ei ole, mutta tason lopussa joutuu selvästi keskivertoa rankempaan kahakkaan. Kunnon aseistusta kannattaa pihdata sinne saakka. Esimerkiksi palavalla soihdulla tekee hyvin tuhoa keskivertoriidanhaastajien joukoissa, eikä soihtu kulu käytössä. Vihulaisten tekoäly on siedettävää peruskoulutasoa, jolla ei kuitenkaan huipputason lukioihin kannata edes hakea.
Tässä kakussa on yksi erityisen komea kuorrutusaine. Nimittäin kihelmöivän jännittävä tunnelma. Efektit kertovat tulevasta, esimerkiksi varoittavat ansasta, ja sinfoniallinen musiikki on suoraan elokuvasta. Joskus piti seisoskella paikallaan hetki, jotta musiikin dramaattisin kohta menisi ohi ja uskaltaisi taas jatkaa eteenpäin ilman pelkoa slaagista.
Peli käyttää vain vanhoja hyviksi havaittuja keinoja, eikä edes yritä uudistaaa toimintaseikkailuja. Mummy on sujuva peruspeli omassa genressään, ja jos Lara ruletti, niin tekee varmasti myös toiminnallisempi Mummykin.
87
