Maailman pimeyden sydän sijaitsee Japanissa. Mikään muu ei selitä Muscle March -huumoripeliä, joka olisi länsimaissa jäänyt korkeintaan tiimipalaverin taukoläpäksi. Onneksi Nipponissa ollaan ennakkoluulottomia ja yksi vitsi kelpaa pelin kantavaksi voimaksi. Muscle Marchissa bodariklubilta nyysitään superprotskut, ja järkälemäiset lihaskimput syöksyvät hurjaan takaa-ajoon.
Rosvo ryntää piirrosleffatyyliin seinien läpi ja bodarit paahtavat automaattisesti perässä. Varas tekee seinän kohdalla yhden neljästä poseerauksesta ja bodarit jännittävät lihaksensa samaan asentoon. Jos pose on väärä, takaa-ajaja ei mahdu aukosta läpi ja putoaa letkasta pois. Poseerauksia ei tehdä yksi yhteen, vaan Motesta ja Nuntsasta huitaistaan joko molemmat ylös, molemmat alas, toinen ylös ja toinen alas tai toisinpäin. Viimeiset metrit kurotaan umpeen hirmuisella vatkaamisella.
Pöhkö bodariparaati kiitää muurien läpi sellaista haipakkaa, että huhkiessa tulee nopeasti hiki. Vaikeustaso kiristyy sitä mukaa, kun kaverit putoavat välistä ja reagointiaika laskee. Valitettavasti liikesensoriohjaus ei ole tarpeeksi tarkka. Muskelimasa sutaisee usein pari asentoa läpi, ennen kuin oikea osuu kohdalle. Ilmiö muuttuu häiritseväksi finaalivaiheessa, jossa virhemarginaali kutistuu sekunnin murto-osiin.
Muscle March on ohjauksen suurpiirteisyydestä huolimatta ehdottomasti vitosen väärti interaktiivinen vitsi, ei niinkään peli. Päättömästä ja tyylikkäästi viimeistellystä Muskelimarssista irtosi joka kerta hyvät naurut, kun esittelin sitä jollekin. Puhtaasti pelinä se on kevyttä kamaa – kerta-annokseksi riittää mainiosti 5–10 minuuttia.
Tomena Sanner pari kuukautta sitten ja nyt Muscle March? Japanilaiset ovat selvästi luomassa markkinarakoa huumoripeleille.
80
