Näin Japanissa
Mushihimesama Futari kuulostaa hihittävältä jalkapalloilijalta, mutta viekin pelaajan keskelle luotihelvettiä, jossa ei selviä hengissä kukaan. Cave teki taas täydellisen shmupin.
Ruudulla on valtavia värikkäitä ammusmuodostelmia, ja itsellä kaksi asetta: kapea mutta tehokas, ja melkein koko ruudun peittävä heikompi laukaus. Kenttiä on vain viisi, mutta ne ovat sitäkin vaikeampia.
Hengissä pysyminen vaatii harjoittelua, pelisilmää, puhtaita refleksejä ja täydellistä keskittymistä. Aistit ylikuormittuvat, sillä ruutu täyttyy psykedeelisten värien ja räjähdysten tulvasta. Lopussa seisoo kiitos high score -listalla. Tätä on japanilainen luotihelvetti!
Thunder Force VI -shmupin Segalle tehnyt Tez Okano tilitti vuosi sitten Edge-lehdessä, että shmupeista on tullut liian monimutkaisia ja maanisia. No voi voi, maniaahan voi seurata depressio. On vain hyvä, että kuohittujen nykypelien keskellä Mushihimesama futaa pelaajaa suoraan jalkoväliin.
Luotislalom
Kylmä kyyti ei haittaa, sillä ei luotihelvettiin mennä selviämään hengissä, vaan pisteiden perässä kuolemaan. Armoton, mutta hiottu vaikeusaste takaa, että aina pääsee vähän pidemmälle tai saa vähän paremmat pisteet.
Piristävää on myös se, että ainaisen military-mehustelun sijaan Mushihimesamassa ammutaan värikkäitä ötököitä, rapuja, dinosauruksia ja muita vaihtolämpöisiä. Osa niistä on pieniä, osa peittää puolet ruudusta. Grafiikka on vanhanaikaista, mutta tyylikästä 2D:tä.
Ammusmuodostelmat ovat geometrisia kuvioita, ryppäitä tai suoranaisia pujotteluratoja. Lisäksi riviviholliset ampuvat suoratulta. Koordinaatiokyky on erityisen kovilla, kun eri suuntiin liikkuvat ammusmuodostelmat risteävät. Oma osumakohta on minimaalinen, joten tiukastakin paikasta on yleensä henkireikä aivan loppuun asti. Todennäköisyyttä vastaan ei kuitenkaan voi taistella kuin hetken.
Kaaoksen keskellä pujottelutaidot ovat tärkeitä, mutta vielä tärkeämpää on hahmottaa kokonaisuus ja tietää, missä pitää olla hetken päästä. Harjoittelu tuo tulosta ja joskus huomaa käsien hoitaneen tiukan paikan ilman, että ajatus ehti mukaan.
Pelimuodot ovat normaali, maaninen ja ultra. Normaalissa ammukset lentävät kovaa, mutta niiden määrä ei yllä ammusähkyyn asti. Maniassa lyijypitoisuus on jo puhdasta luotihelvettiä, mutta ammusten nopeus sentään on pienempi. Ultrasta riittää, kun kertoo, että sitä ei ole tehty kuolevaisille, ei edes japanilaisille.
Pistejärjestelmä on melkein salatiedettä (ohjeet löytyvät netistä). Logiikka vaihtelee pelimuodosta toiseen ja pisteiden maksimointi vaatii ketjutusta, useamman kertoimen kasvattamista ja aseen vaihtamista sen mukaan, minkä värinen kerroinlaskuri on.
Järjestelmän soveltaminen käytäntöön on aluksi hämmentävä kokemus, sillä jo hengissä selviäminen vaatii jatkuvaa keskittymistä. Pisteytyksen koukeroihin voi uppoutua sen verran kuin haluaa. Se ei ole pelistä nauttimisen vaatimus.
Ei tule vaivatta vapaus
Mushihimesama Futarin ensipainoksen mukana tulee koodi, jolla voi ladata pelin vanhan 1.01-version. Erot ammuskuvioissa eivät ole ensisilmäyksellä suuria, mutta 1.01 tuntuu epäreilulta hiottuun 1.5-versioon verrattuna.
Lisäksi Futarissa on kokonaan uusi arrange-versio. Se on ylihelppo kuriositeetti, jossa vaihdellaan kahden pelihahmon välillä. Vaihto tekee pitkäksi aikaa kuolemattomaksi eikä henki lähde, jos reservissä vain on pommeja.
Muilta osin kotiversio on poikkeuksellisen hiottu. Latausajat ovat olemattomia ja säätömahdollisuuksia on ähkyksi asti. Osa grafiikoista on piirretty uusiksi alkuperäistä korkeammalla resoluutiolla. Tate-tuki on selviö, mutta normaalin taulutelevisionkin saa hienovaraisella grafiikkasuotimien säädöillä hämmästyttävän samannäköiseksi kuin alkuperäisen pystysuuntaisen putkinäytön.
Toiminta hidastelee oikeaoppisesti eli matkii alkuperäisversion tehotonta arcade-rautaa. Bullet-hell-time on emuloitu kotiversioon, koska peli on suunniteltu hidastumisen tuoma helpotus huomioiden.
Onhan Cave toki jämähtänyt omaan kaavaansa, mutta vähät siitä, sillä Futari on yksi parhaista. Intensiivinen arcade-peli on nykypelien antiteesi: 110-prosenttista keskittymistä vaativaa armotonta menoa, josta saa täyden pelikokemuksen, pelasi sitten vartin tai koko illan. Länsijulkaisua ei ole, mutta nettikauppojen myymä aluekooditon japanilainen peli toimii suomalaisessakin Xboxissa.
Jos on ylitsepääsemättömänä ongelmana, että pelin voi juosta läpi 20 minuutissa loputtomilla elämillä, tai on sitä mieltä, että shmup saa maksaa korkeintaan 1200 Microsoft-dollaria, niin en voi kuin pahoitella. Minä nautin tästä.
92
