Se ei ole tietokonepeli, mutta sillä voi leikkiä. Sen avulla kuka tahansa voi olla suuri tähti. Sillä voi kiusata kanssaihmiset hermoromahduksen partaalle. Mikä se on?
Se on Codemastersin upouutukainen musiikinteko-ohjelma Music 2000 ja se on hauska.
Tim Wright on yksi menestyksekkäimmistä pelimuusikoista, aikoinaan Amigalla uransa aloittanut pimputtelija. Cold Storage -nimisenä yhden miehen orkesterina hän on kerännyt mainetta ja mammonaa WipEout-soundtrackeillä.
Vuosi sitten mies keksi kera Jester Interactive -firmansa tuoda musiikinteon salat tavallisen pelihemmon ulottuville. Ytimekkäästi Music-nimiseksi ristitty kokonaisuus ei kuitenkaan vakuuttanut, vaikka se saikin muikean vastaanoton useassakin pelijulkaisussa. Demoa pitemmälle sitä ei jaksanut tutkia, sen verran tahmaiselta se tuntui. Sillä tehty musiikki kuulosti kuitenkin erinomaiselta.
Music 2000 yllättää helppokäyttöisyydellään. Kun perusidean on oivaltanut, napakka tekno- tai housepläjäys on kasassa alta aikayksikön. Tuo perusoivallus on riffien käyttö. Halutun musiikkityylin mukaan ryhmitellyt riffit muodostavat musiikinteon perustan. Ensin valitaan sopiva rumpukomppi, siihen bassokuviot ja riittävästi muuta luritusta, pimputusta ja erilaisia ääniefektejä.
Jokainen riffi näkyy ruudulla tietynkokoisena palikkana. Leveys kertoo sen keston, korkeus puolestaan tarvittavien ääniraitojen eli -kanavien määrän. Ja palikoita pannaan tietenkin toivottu määrä peräkkäin. Hassunhauskaksi osoittautuu esimerkiksi erilaisten rytmikuvioiden latominen päällekkäin. Vaikka kanavat kuluvatkin nopsaan (rumpukuviot vievät keskimäärin neljästä kuuteen kanavaa), lopputulos on upean kuuloinen.
Hey Mr Bassman!
Valmiiden riffien ja melodioiden päällekkäinlatominen ei tietenkään tarjoa järin persoonallista musiikkiesitystä. Kaikki on kuitenkin täysin editoitavissa eli muunneltavissa. Bassokuvioita voi muuttaa, samoin melodioita. Halutessaan riffit voi tehdä kokonaan itse.
Kokeneelle käyttäjälle tarjotaan melkoinen valikoima erilaisia äänenkäsittelyyn tarkoitettuja välineitä. Kaiken lisäksi mieli-CD:ltä voi napata lyhyen samplen omaa tuotostaan piristämään. Kovin pitkiä samplet eivät voi olla, koska esteenä on muistikortin rajallinen tallennuskapasiteetti.
Musiikin voi kuorruttaa omalla musiikkivideolla. Tarjolla on melkoinen liuta hapohtavia kuvallisia efektejä, joita voi palikoida peräkkäin vähän samalla tavalla kuten riffejäkin. Laiskalle Music 2000 tekee automaattivideon. Voipa Pleikkarin kiduksiin tuikata oman suosikki-CD:nkin ja katsoa mikä on virtuaaliohjaajan lopputulos.
Neljä cowboyta ratsastaa...
Hurmahenkisiä kotiraveja varten Music 2000:ssa on erikoinen nelinpeli. Multitap ja neljä ohjainta takaavat pääsylipun todelliseen rytminirvanaan. Peliohjaimen eri napit sisältävät tietyn riffin tai samplen ja hysteerinen nappien painallus voi alkaa. Valittavana on muutama valmiiksi ohjelmoitu näppäin & ääni -kokonaisuus, mutta vapaankin valinnan kriteerejä voi noudattaa.
Onpa mahdollista ohjelmoida jollekin soittajista vaikkapa virtuaalipiano (eri korkuisine) äänineen. Padi ei toki ole mikään koskettimisto, mutta käynee osaavissa käsissä soolosoittimesta.
Music 2000 on asiantuntemuksella ja oivalluksella tehty ohjelma, eikä lopputuotosten tasoakaan voi juuri moittia. Säveltäminen ja soheltaminen sujuu hyvin tavallisella ohjaimella, mutta hiirellä kursori liikkuu vieläkin jouheammin. Eri toimintoihin vievä valikko on aina näppäimen päässä ja tärkeimpiin toimintoihin pääsee oikotietä ohjaimen hartianapeilla.
Rock on rajaton riemu
PlayStation ole kuitenkaan ole rajaton riemurasia. Ennen pitkää kuvaruudulle tupsahtaa toistuvasti muistin loppumisesta valittava laatikko, eivätkä kanavatkaan tahdo riittää kaikkein käsittämättömimpien rytmikokeilujen temmellyskentäksi. Muistin loppumista voi kiertää kurjistamalla käytettyjen äänten laatua.
Upean kuuloiset 44 kHz:n CD-tasoiset samplet varaavat kallisarvoisesta muistista melkoisen kimpaleen tilaa. Niiden kurjistus 22 tai 11 kHz:n tasoiseksi onnistuu onneksi kesken luovuuspuuskankin, joten muistin loppumiseen läpimurtohitin tekeminen ei hyydy. Tuolloin soundimaailma tosin kärsii ja biisin tuottaja saa kritiikkiä osakseen.
Hieman harmillista ja hankalaa on sekin, että teoksen soinnutuksesta on päätettävä ennen riffien pinoon panemista. Näppärämpää olisi jos soinnutuksen voisi viritellä puolivalmiin tuotoksen päälle.
Omat biisit voi lähettää levy-yhtiöön tai vaikkapa julkaista internetissä. Codemasters tosin vaatii, että asiasta ilmoitetaan heille ja että ohjelman logon on oltava näkyvissä valmiissa tuotteessa tai esimerkiksi webbisivulla tuotoksen vieressä. Hitin yllättäessä ei siis tarvitse lähettää Codemastersille shekkiä.
Music 2000 on outo kummajainen PlayStation-julkaisujen joukossa ja siksi hankala arvioida perinteisten pelien mittapuilla. Se on kuitenkin erinomainen tutustumiskeino sähköisen musiikinteon maailmaan ja sillä tehtyjen biisien taso on häkellyttävän hyvä. Se on myös helppokäyttöinen ja selkeä, mutta antaa osaavalle mahdollisuuden panna persoonansa peliin. Music 2000 ansaitsee ilman muuta huippupisteet vaikkei sitä voi peliksi kutsuakaan.
93
