Muuttuuko mikään koskaan?

Kävin maaliskuussa Peliakatemiassa puhumassa siitä, miten pelikeskustelu on muuttunut viimeisen 20 vuoden aikana. Kuulijakunta koostui tohtoreista ja muusta yliopistoväestä, nuoriso- ja kirjastoalan ihmisistä ja muutamasta pelimaailman edustajasta. Peliakatemian järjesti EHYT ry, joka kokonaan kirjoitettuna tarkoittaa ehkäisevää päihdetyötä. Paniikissa mietin, kuinka väärään paikkaan ihminen voikaan lupautua menemään.

Puheessani kävin läpi väittämiä, jotka ovat seuranneet minua koko urani ajan. Ensimmäinen oli  jo 20 vuotta sitten Nikon palstan otsikkonakin ollut: ”Mutta mitä hyötyä niistä on?” Sujuvasti jatkoin siitä, että ”Kaikki pelit ovat väkivaltaisia” ja ”Miksi naiset eivät pelaa”. Järkytyin itsekin, kun tajusin, että nämä samat aiheet nousevat edelleen lähes päivittäin jossain yhteydessä esille. Suosikkiväittämäni on: ”Minä en ymmärrä peleistä mitään”. Edelleen ihmettelen, miten niin et, jokainen osaa nyt ainakin pasianssia pelata. Jos osaat pelata eli leikkiä jotakin vaikka korttipakalla, osaat sitä myös hiirellä ja ruudulla. Padin käyttäminen on eri asia.

Kuten jo monesti on todettu, vain noin 5 prosenttia peleistä saa K18-leiman ja kyllä, puolet pelaajista on naisia. Kunto rapisee, jos ei mitään muuta tee kuin istu, ja olisi ihan hyvä, jos ehtisi tehdä ne läksyt tai silittää vaimoa siinä pelaamisen ohella. Pienen ahaa-pilkahduksen sain silmiin, kun kehotin ihmisiä tsekkaamaan, millaisissa olosuhteissa ne nuoret pelaavat. Jos monta tuntia päivässä kykkii sohvan reunalla, varmasti sattuu selkään. Kunnon ergonominen työtuoli on vähimmäisvaatimus.

Jo puolet vanhemmista pelaa lastensa kanssa, mutta se toinen puoli ei sitten ymmärrä yhtään mitään siitä, mitä ruudulla tapahtuu ja miksi se on niin koukuttavaa. Myös ainainen peliviha siellä kuuluisalla Vauva.fi-foorumilla saa minut edelleen ihmetyksen valtaan. Miksi mies ei saa pelata, mutta lukea saa? Miksi hän voi katsella tuntikausia formuloita, mutta ei pelata formulapeliä? Mitä ihmeen eroa siinä on? Se keskittymisen tasoko?

Pienen valonpilkahduksen näen kuitenkin tulevaisuudessa. Nyt kun suomalaiset pelifirmat ovat maailmalla menestyneitä, pelialasta on ruvettu puhumaan jo myönteisessäkin valossa – taloussivuilla. Lopultakin myös valtamedia löysi itselleen sopivan kulman peleistä kirjoittamiseen.

Lisäksi monet ihmiset listaavat pelaamisen jo ihan tavallisten harrastusten joukkoon. Ja sitä ei voi enää kukaan kieltää, että tämänkin kevään ylioppilaskirjoituksissa pelaajapojat kirjoittavat englannista ällän.

Eli sitä hyötyä siitä on. Ja kyllä, se luento meni ihan hyvin.

Lisää aiheesta

  • Pääkirjoitus: 250 lehteä myöhemmin

    Tämä juttu pitää alkaa jo miltei muinaisista roomalaisista. 23 vuotta sitten Suomi oli täysin toisenlainen kuin nykyisin: televisiokanavia oli kaksi, kännyköitä ei vielä ollut ja pelikelpoiset pc:t maksoivat monta kymmentä tuhatta markkaa.
    Silloin 250 lehteä sitten, emme mitenkään…
  • Pääkirjoitus: Pelikansan edustajat

    ELinkeinoministeri Jan Vapaavuori oli pitämässä juhlapuhetta Finnish Game Awardsissa, jossa juhlittiin pelialan 20-vuotistaivalta. Tosin me jo kauemmin pelialalla olleet olimme sitä mieltä, että termi oli väärä. Suomen "oikea" peliteollisuus syntyi varmaankin 20 vuotta sitten Housemarquen…
  • Pääkirjoitus: 20 vuotta Eekolmosta

    Jo ennen E3:sta pelejä esiteltiin muun muassa ECTS-messuilla Lontoossa parhaimmillaan kaksi kertaa vuodessa sekä Consumer Electronics Show’ssa Las Vegasissa. Sitten ala alkoi paisua ja Los Angelesiin perustettiin ne ainoat oikeat pelimessut.
    Olin mukana jo ensimmäisessä tapahtumassa – minä…