Myst – Hengen ravintoa

Kirjojen lukeminen on kuulemma terveellistä ja sivistävää. Hyvä kirja voikin olla niin mukaansatempaava, että ympäröivä maailma unohtuu tuntikausiksi. Mitä jos kirja onkin niin jännittävä, että se kirjaimellisesti vie mukanaan eikä paluuta ole ennen kuin viimeinen sivu on käännetty?

Mystin päähenkilölle käy juuri näin, kirjaimellisesti. Vanha kirja vie hänet mukanaan oudolle, surrealistiselle saarelle. Tilanne on kuin modernilla Robinson Crusoella: yksin vieraassa ympäristössä ja täysin vailla keinoja päästä takaisin omien pariin.

Tarinan saari on surrealistinen pienoismaailma vailla asukkaita. Ensi silmäyksellä koko paikassa ei ole mitään järkeä. Miksi pienelle saarelle on rakennettu valtavat kiviset hammasrattaat vuoren päälle? Miksi maahan on asennettu kahvoja? Mitä käyttöä on planetaariolla tai merestä tököttävällä kellotornilla? Miksi kirjastossa kaikista kirjoista puuttuu sivuja ja osa kirjoista on palanut? Pelaajalla ei ole aluksi mitään käsitystä siitä, miksi hän on tähän mielipuolen luomukseen joutunut, vaan kaikki on erinomaisen järjetöntä. Muita ihmisiä ei kohdata lainkaan, kaikesta on selviydyttävä omin neuvoin. Täältä on päästävä pois!

Pääteema on kerätä sivuja Myst-kirjaan. Vasta kirjan lopussa päähenkilö vapautuu.

Tarkemman selvittelyn jälkeen käy ilmi, että alun saari onkin vain lähtöpaikka useampaan muuhun maailmaan. Jokaisella maailmalla on oma teemansa ja jokaisen puzzlet seurailevat paikan henkeä. Miltä kuulostaa paikka, joka on täynnä erilaisia 1800-luvun mekaanisia vempeleitä, jotka voisivat yhtä hyvin olla suoraan Jules Vernen mielikuvituksesta?

Ota mukava asento

Mystin maailma on oikeastaan kokoelma omalaatuisia puzzleja. Pelin tekijät korostavatkin, että juoni ei ole lineaarinen, vaan pelin voi selvittää vapaassa järjestyksessä. Pelissä ei voi kuolla ja tunnelma rohkaisee muutenkin rauhoittumaan ja uppoutumaan uuteen maailmaan ilman mitään kiireitä. Touhuun ei pääse sisään, ellei todella kuvittele itseään päähenkilön asemaan.

Pelin puzzlet eivät ole "kokeile kaikkea kaikkeen" -tyyppisiä, vaan vaativat pikemminkin tarkkaa havainnointia ja päättelykykyä. Aluksi järjetön maailma onkin täynnä vihjeitä, mutta niitä ei missään vaiheessa tyrkytetä. Erilaisten symbolien, lukusarjojen, tekstien ja kaavioiden tutkiminen ja looginen yhteen sovittaminen vaatii runsasta muistiinpanojen tekemistä. Vasta sitten irrallisina päättömiltä vaikuttavat havainnot alkavat loksahdella osiksi isompaa kokonaisuutta. Tällä tavalla tarinaan syntyy osa kerrallaan juoni ja vähitellen tavoitteet muuttuvat selkeämmiksi. Aluksi täysin tyhjä kirja täyttyy sivu kerrallaan.

Kaikesta päätellen Myst on pelkkää auvoista nautiskelua eteerisissä maisemissa. Asia voi kuitenkin olla päinvastoinkin. Peli voi yhtä hyvin tuntua turhauttavan hidastempoiselta harhailulta paikasta toiseen ilman mitään järkevää päämäärää. Silkkaa toimintaa ei ole nimeksikään ja vihjeet ovat usein ripoteltuna turhan moneen paikkaan. Aikaa kuluu toimintoihin, jossa ensin yhdessä paikassa kokeillaan jotain ja mennään seuraavan paikkaan tarkistamaan vaikuttiko toiminta mihinkään.

Tällaista edestakaisin ravaamista pelissä on paljon, itse olin jo turtua koko touhuun ennen kuin tarinasta ehti saada mitään tolkkua.

Nauti harmoniasta

Kiireetöntä ja inspiroivaa tunnelmaa tukevat miellyttävä äänimaailma ja erittäin kaunis sekä omaperäinen grafiikka. Jos tietokonepeli voi olla taidetta niin tämä on sitä tyylikkäimmillään. Animaatiot uppoavat hyvin taustakuvien sekaan ja väripaletti on asiallisen rauhallinen. SVGA-grafiikka on tehty CAD-ohjelmalla ja lopputulos on samaan aikaan tyylikäs ja hieman omalaatuinen. Ainakin maisemat ovat positiivisesti erilaisia kuin normaalit digitoidut sekasotkut. Käyttöliittymä ei ole turhaan rikkomassa illuusiota, vaan ruudun täyttää itse asia, ja pelin ohjaus käy helpon luontevasti.

Äänimaiseman pääosassa on rauhallisesti soljuva taustamusiikki. Koska kyseessä on CD-ROM-peli, puhetta ja muita sampleja on tietysti runsaasti. Puheet ovat tarkoituksella sekavia, tiedonjyvät on ripoteltu usein häiriöiden ja höpinän sekaan. Digiefektit ovat hyvin oikean kuuloisia ja selkeitä.

Näppäräksi yllätykseksi ylimääräinen tila on täytetty videolla, jossa tekijät kertovat Mystin synnystä ja projektin eri vaiheista. Tällaisia soisi löytyvän muidenkin CD-ROM-pelien yhteydessä.

Olet rentoutunut

Myst on parhaimmillaan suurina annoksina nautittuna. Mitään kiirettä ei saa olla, aikaa on syytä käyttää jokaisen kuvan ja tekstin tutkimiseen ja muistiinpanojen raapusteluun. Myst vaatii pitkäjänteisyyttä, aikaa ja eläytymistä. Tarinan maailma joko imaisee mukaansa tai jättää täysin kylmäksi.

Myst on joka tapauksessa kunnianhimoinen yritys irtautua perinteisistä pelityyleistä. Kerrankin on uskallettu tehdä jotain omaperäistä, eikä pelkästään ratsastaa vanhoilla kliseillä ja hyviksi havaituilla tuhanteen kertaan nähdyillä konsteilla. Tutustumisen arvoinen oiva lisä laadukkaiden CD-ROM-pelien pieneen joukkoon.

87