Olen karvat pystyssä seurannut viime aikoina kahta eri keskustelupalstaa, joissa puhutaan pelaamisesta. Pelit.fi:ssä miehet ihmettelevät ketjussa ”Peliharrastus parisuhteessa”, miksi naisille pelaaminen on punainen vaate ja samaan aikaan Vauva.fi:ssä naiset keskustelevat miesten pelaamisesta otsikolla ”Että mä vihaan tota pleikkaria!” Näkemykset eivät voisi olla kauempana toisistaan.
”Nainen katsoo telkkarista monta tuntia kokkiohjelmia, visailuja, piilokameraa yms joita en itse jaksa seurata. Jos minä pelaan vaikka kaksi tuntia esim. lomalla/viikonloppuna PC:llä niin siitä syttyy helposti riita. Minun pitäisi kuulemma lopettaa pelaaminen ja keksiä jotain yhteistä tekemistä (nainen itse ei toki ehdota mitään)”, alkaa miesten ketju.
”… sanoin miehelle etten kyllä halua siinä samalla katsoa hänen pelaamistaan vaan pyysin saada telkkarin päälle, uutiset oli juuri alkamassa. Mies kiukustuu kun ’hän ei koskaan saa pelata rauhassa’ (eilenkin pelasi AINAKIN 5h!) ja alkaa taas kerran möykkäämään että pleikkari täytyy siirtää sitten takkahuoneeseen että hän saisi pelirauhan! Totesin että samalla mies voi muuttaa muualle jos kerran pelaaminen on tärkeämpää kuin perheen kanssa ajan viettäminen”, alkaa (hieman lyhennettynä) naisten ketju.
Miehet yrittävät omassa ketjussaan löytää ratkaisua: ”Kyse ei edes ole varsinaisesti pelaamisesta, vaan siitä että sinulla on ihan tasan sama oikeus harrastaa haluamiasi asioita kuin kumppanillasi. Oli kyse sitten pelaamisesta tai virkkaamisesta, puolisollasi se on ilmeisesti tv:n katselu. Oletko esittänyt tätä vertausta hänelle ja kysynyt että jos hän saa tehdä useita tunteja jotain mitä hän haluaa, mikset sinä voisi viettää samaa aikaa tehden mitä sinä haluat? Vaikka samalla kun hän katsoo sitä töllöä.”
Kun taas naiset eivät ymmärrä millään tasolla miestään: ”En sietäisi mitenkään miestä joka pelaa lapsellisia pelejä, miehen pitää olla ja käyttäytyä kuin mies. Onneksi ei omakotitalossa asuvalla yrittäjällä ole aikaa moiseen höpönhöpöön. Pelaaminen ei kyllä todellakaan sivistä eikä tee kenestäkään fiksumpaa. Sen sijaan esim. lukeminen sivistää. Yäk joku plösö nörtti...”.
Konseksukseen ei kummassakaan ketjussa normaaliin internet-tyyliin päästä, ainoa tapa tuntuu olevan heittää joko ”typerä lehmä” tai ”teini-ikään juuttunut” mies ulos. Toista ei kuunnella, kättä ei ojenneta.
Meillä kotona pelaavat kaikki, mutta ainoa peli, jonka kanssa tulee ongelmia, on League of Legends, jossa liiga on liikaa: en saa teini-ikäistäni irti, eihän moninpeliä noin vain lopeteta kesken. Silti hän löytää ajan pihatöihin ja koulunkäyntiin. Ja puhuu loistavaa englantia käsittämättömän laajalla sanavarastolla.
Mies pelaa öisin tai silloin kun minä katson Idolsia tai Greyn anatomiaa. Sitä ennen hän on yleensä laittanut ruoan ja tehnyt muut tarpeelliset hommat. Minä pelaan, kun kotityöt on tehty tai kun niitä ei huvita tehdä. Ei ne mihinkään karkaa.
En ymmärrä, miksi harrastuksesta pitää tehdä ongelma, kunhan asialliset hommat hoidetaan. Liika on aina liikaa, on sitten kyse pelaamisesta tai urheilusta, mutta yhdyn täysin miesten ketjun tähän viestiin: ”Vaimo ei ole koskaan pelaamiseen puuttunut mitenkään ja tuntuisi hyvin oudolta, jos hän niin tekisi. Miksi hän sillä tavoin minua kiusaisi? Sentään tässä ihan vapaaehtoisesti yhdessä asutaan ja toisistamme pidetään.”
”Hän lukee romaaneita minua enemmän. En minä ole koskaan halunnut siihenkään puuttua. En tietenkään. Kummallista miten parisuhteeseen haetaan väkisin ihan turhia ongelmia. Kummallista miten joku vielä nykyään ihmettelee yhtään kenenkään peliharrastusta. Liika on tietenkin liikaa pelaamisessa, mutta sitä se on kaikessa muussakin.”
