www.totalwar.com
- Mopo karkaa käsistä
- Ranskan maalla koittanut on keskiyö,
- Napoleon istuu ja ranskanleipää syö.
- Hän hikoilee ja pelkää giljotiinia,
- ja siksi ottaa taas konjamiinia.
Itsenäinen lisäosa, Napoleon, haastaa Total Warin perusrakenteen. Satojen vuosien kehityksen ja oman historian kirjoittamisen asemasta peli seuraa Napoleon Bonaparten edesottamuksia Korsikasta koko maailman kuuluisimmaksi kenraaliksi. Ajanjaksokin on satojen vuosien sijasta vain muutamia kymmeniä, ja roolipelimäisten mielikuvitushahmojen sijasta kenraalit ovat historiallisen aitoja.
Kolmivaiheinen kampanja keskittyy 1800-luvun taitteen todellisiin tapahtumiin. Italiassa Napoleon valtaa reserviläisillään Pohjois-Italian, Egyptin-kampanjassa sinnitellään eristyksessä hupenevilla resursseilla ja pääkampanjassa muokataan Euroopan kartta uuteen uskoon. Kahta ensimmäistä pelataan vain Napoleonina, mutta kolmannessa avoimessa kampanjassa saa johtaa ketä tahansa aikakauden eurooppalaisista mahtitekijöistä. Abban Waterloo-biisiä ei kannata kuunnella, sillä se spoilaa Napoleon: Total Warin juonen.
Waterloo
Previkassa oli pelattavana vain Italia-kampanja, joka rakentuu samalla kaavalla kuin Road to Indepence -tutoriaali Empiressä. Käsikirjoitus on selkeä, sillä voittotavoitteena on kartan toisessa päässä oleva Klagenfurt. Välitavoitteiksi ripotellaan reitillä olevia kaupunkeja.
Toteutus jää valitettavasti puolitiehen. Sain esimerkiksi tehtäväksi vallata Mantuan linnoituksen ja oheen varoituksen varuskunnan vahvuudesta. Keräsin massiivisen armeijan ja marssin muurien ulkopuolelle, mutta antikliimaksina paikkaa puolusti vain yksi mörssäriosasto seuranaan kevyttä ratsuväkeä. Tekoälylle tuloni oli täysi yllätys.
Linnataistelut eivät ole pelkkää reitinhakubugia kuten Empiressä, mutta Total Warin näkemys linnoitustekniikasta on edelleen parisataa vuotta aikakautta jäljessä. Pelimoottori ei veny bastioneja suojaaviin maavalleihin ja kaivantoihin, joten kuukausia kestävien tykistötaisteluiden sijaan muurit murtuvat parin minuutin paukuttelulla. Se tekee linnoituksista puhdasta rahanhukkaa.
Todellisuudessa linnoituksia käytettiin huoltokeskuksina. Empire: Total Warin yksi suurimmista puutteista oli, että peli ei mallintanut huoltoa mitenkään. Napoleon mallintaa, mutta niin abstraktisti, että idealta menee pohja. Huoltokasarmi vain nopeuttaa läänissä olevien joukkojen paranemista, eikä ratsuväen koukkauksia huoltojoukkojen kimppuun tehdä. Kakkosuudistuksena joukot kuolevat Moskovaan marssiessaan tauteihin ja kylmyyteen, jos ne jättää talvikierroksen lopuksi asutuksen ulkopuolelle.
Saint Helena
Hypepuheet keskittyivät kehumaan Napoleonin parannettua tekoälyä, mutta mainoslauseet eivät konkretisoidu pelissä. Koodi tuntuu perustuvan puhtaasti Empireen, mikä näkyy parista yhteisestä bugista. Jos massaryhmityksen marssikohteen keskelle osuu halkopino, koko linja sinkoilee päättömään sekahärdelliin. Militiat ovat edelleen (ehkä tarkoituksella) koottu svendufvista, jotka ryhmittyvät jonoon vaikka riviin on käsketty.
Perusvirheet ovat samat. Taistelun alussa kone uhraa yhden ratsuyksiköistään suorassa rynnäkössä tykistöä vastaan. Napoleonin aikaan oli tarkoituksena saavuttaa ryhmittelyllä tai nopealla liikkeellä paikallinen ylivoima ja murtaa vihollisrintama. Temppu vaati maaston muotojen hyväksikäyttöä, mikä taitaa olla tekoälyltä liikaa vaadittu.
Strategiakartan tekoälystä en saanut kuvaa, sillä historiallinen lähtökohta rajaa mahdollisuuksia. Napoleonin oli tarkoituksena Pohjois-Italiassa vain pitää alueet Ranskan hallussa, mutta mies aloittikin valloitussodan. Itävaltalaiset yllättyivät ranskalaisten aggressiivisuudesta, joten kone ei saakaan olla kovin aktiivinen.
Napoleonin sodat kestivät vain parikymmentä vuotta, joten tekninen kehitys ei ole järin vauhdikas. Se tasapäistää myös keksintöpuun, sillä uusien yksiköiden sijasta niistä saa prosentin halvemmat ratsujoukot tai kaksi prosenttia enemmän verovaroja. Ei oikein vastaa aikaisempien osien teutoniritareita, katapultteja ja sirpalekranaatteja.
Vaikka Napoleonin tyyli on tyystin toinen kuin Empiressä, fiilis ei ole. Nähdyn perusteella Napoleon: Total War vaikutti Empire: Total Warilta uusilla alkuvideoilla ja muokatuilla valikoilla. Näillä näytöillä en ajatellut ostaa, mutta mieli voi muuttua jahka näen koko pelin.
Yllättävästi ennakon parasta antia olivat Napoleonin kunnian hetkiin keskittyvät yksittäistaistelut. Syvyyteen ryhmitetyt historialliset taistelukentät ovat jotain muuta kuin peruspelin rivissä marssimiset.
- Mopo karkaa käsistä
- Ranskan maalla koittanut on keskiyö,
- Napoleon istuu ja ranskanleipää syö.
- Hän hikoilee ja pelkää giljotiinia,
- ja siksi ottaa taas konjamiinia.
Artikkeli on luettavissa pelit.fi:ssä 1.4.2010.
Vuonna 1998 olin täysin kyllästynyt pelialalla pyöriviin pipopäihin ja räpin tahdittamiin bileisiin. Halusin kunnon juhlat, joissa alalla vaikuttavat aikuiset juhlisivat hienoissa puitteissa. Syntyi Kyöpelit-gaala.
Gaala alkoi seuraavan vuoden helmikuussa vaatimattomasti muutaman kymmenen alan ihmisen voimin, keskellä tuon talven pahinta lumimyrskyä. Ruokaa oli liian vähän ja juontaja ei ollut oikein aiheeseen perehtynyt, mutta Wallun suunnittelema Kyöpelit-patsas herätti ihastusta ja innostusta. Myös puitteet saivat paljon kiitosta: toimitus iltapuvuissa ja smokeissa, vieraat parhaimmissaan valkoisten pöytäliinojen ja kynttilöiden loisteessa jotain ihan muuta kuin mihin oli totuttu.
Se oli pelialan ensimmäinen yhteinen tapaaminen. Gaala teki historiaa, sillä koskaan aikaisemmin eivät pahimmat kilpailijat olleet mahtuneet samoihin juhliin.
Vuosi vuodelta Kyöpelit-gaalan maine kasvoi ja kaikki halusivat mukaan. Kerran sain kiukkuisen puhelun eräältä jälleenmyyjältä, joka kovaan ääneen ihmetteli, miksei hän pääse koskaan mukaan, vaikka on ollut alalla jo niin ja niin monta vuotta. Totesin siihen, että gaala oli tarkoitettu yhteistyökumppaneillemme ja koska hän ei sellainen ollut, häntä ei rekistereistämme löytynyt.
Gaala paisui ja paisui niin että lopulta olivat mukana niin maahantuojat kuin ulkomaiset päämiehet, niin suomalaiset pelintekijät kuin jälleenmyyjät. Mukaan tunki myös muu lehdistö muina miehinä puhumattakaan monista muista kuokkavieraista. Parhaimmillaan vieraita oli lähes kaksi ja puolisataa, mukana aina myös lukijoita.
Vuonna 2003 kirjoitin kiukkuisen pääkirjoituksen siitä, että gaala ja koko peliala ei tuntunut kiinnostavan muita medioita. Kaiken maailman Jussit ja Venlat kyllä televisioitiin, mutta miljoonan euron pelibisnes ei kiinnostanut ketään. Vaikka meillä oli kaikkein hienoin patsaskin. Nyt vain seitsemän vuotta tuon porun jälkeen gaala menee televisioon.
Viimeinen Kyöpelit-gaala pidettiin 2007 Pelit-lehden 15-vuotisjuhlina, minkä jälkeen pelialan oma kattojärjestö Figma otti sen hoitaakseen. Tänä vuonna Figma-gaala muuttaa nimeä ja todennäköisesti myös luonnettaan julkkisvetoisemmaksi, sillä Yle näyttää gaalan palkintojenjaon suorana Areenalla ja myöhemmin koosteen kakkosella. Hieno suoritus Figmalta!
Minulla on kuitenkin aina tähän aikaan vuodesta hyvin haikea olo. Vaikka gaalan tekeminen vaati paljon työtä ja organisointia, ja joka vuosi alkoi heti joulun jälkeen tiukka laihdutuskuuri iltapukua varten, Kyöpelit-gaala oli kuitenkin jokaisen vuoden kohokohta. Ympärillä paljon tuttuja ihmisiä, puheensorinaa, hyvät juontajat, kauniita puheita oli se niin mukavaa.
Haikeudesta huolimatta odotan innolla uudistunutta gaalaa ja menen mielelläni valmiiseen pöytään. Telkkari päälle huhtikuun 8. päivänä!
