Need for Speed: Most Wanted (Xbox360) – Need for Burnout

 

Kahdensadan kilometrin tuntivauhdissa alkaa viisari väristä. Nimestä viis, olen kuminpolttamisen paratiisissa!

Need For Speedit ja muut autounelmapelit ovat vastalääkettä sille todellisuudelle, jossa istutaan Skoda Octavian ohjaamossa kehä kolmosen ruuhkarysässä hiilimonoksidin jalanjälki keuhkoissa. 

Brittiläinen Criterion Games keräsi mainetta ja myyntimenestyksiä PS2:n kultaisina vuosina Burnout-arcadekaahailuilla, joissa virtuaalivauhti kuivatti silmämunat. EA nappasi Criterionin 2004, ja Burnout kehittyi vähitellen nasta videolaudassa ajavien huimapäiden hiekkalaatikoksi. Criterionin näkemys Need for Speed: Most Wanted -teemasta yhdistää Burnout Paradisen teemat hektisiin ja poikkeuksellisen tiukkoihin poliisitakaa-ajoihin.

Need for Speed ei sentään muuta teitä taistelukentiksi, vaikka konepellin alla jytiseekin Battlefieldeistä tuttu Frostbite 2 -pelimoottori. Kevyessä kehyskertomuksessa kisakaupunki Fairhaven Cityssä vaikuttaa kymmenen Most Wanted -kuskia, jotka päihitetään päihittämisen ilosta. Tusinakisoista kerätään pinkka mainepisteitä, sitten haastetaan kasvoton Most Wanted -kuski. Voitosta saa tämän rämäpään eksoottisen rassin, kunhan vastustajan ajoneuvo torpataan kisan jälkeen keskeytyskuntoon.

Autoerotiikkaa

Ero Burnout Paradiseen on selvä: aitojen autojen lisenssit. Se tuo rälläilyyn tiettyä särmää, autosuunnittelun ammattilaiset kun tekevät pääsääntöisesti mageempaa jälkeä kuin pelisuunnittelijat. Kaarakaartin tavallisempaa settiä edustavat Ford Focuksen, Subaru Imprezan ja Mitsubishi Lancerin erikoisversiot. Rikkaiden arsenaalin ökypäässä odottaa Lamborghini Aventador, Bugatti Veyron ja Pagani Huayra. Kymmentä Most Wanted -luksusmasiinaa lukuunottamatta ajoneuvot kaapataan Fairhavenin vaihtelevasti piilotetuista jack spot -paikoista.

Aidon ulkonäön ja muhevan murinan ohella raaserien tärkeimmät erot ovat kiihtyvyys, huippunopeus ja kääntyvyys. Pikavalikosta vapaasti vaihdettavia osapäivityksiä irtoaa kisojen voitoista ja kakkossijoista: helpoimman mallikohtaisen kisan palkintona ovat maastorenkaat ja nitrobuusti. Muita virityksiä ovat muun muassa kevyempi runko, solakampi aerodynamiikka ja vaihteiston pidemmät välitykset. Autoissa on eroja, mutta riittävästi viritetty perhesportti pärjää superautolle, ja kaaralla kuin kaaralla mahtavat nelipyöräsladit irtoavat jarrua napauttamalla.

Lisenssimasiinat rusikoituvat lukuisissa kolareissa pintapuolisesti ja tekevät voltteja kierteellä kerien, mutta eivät mene täysin rusinoiksi. Mällin jälkeen auto palautetaan ripeästi baanalle. Ainoa ajo-ominaisuuksia tuntuvasti heikentävä vika on poliisin piikkimaton aiheuttama renkaiden puhkeaminen.

Sitkeitä sinivuokkoja

Avoimen Fairhavenin vaihtelevat miljööt koostuvat risteävistä radoista, joilla ajetaan paikoitellen pitkiä ja mutkittelevia pätkiä ilman risteyksiä. Ratavaikutelmaa hämärretään muutamalla pienellä keskustalla, teollisuusalueilla, vanhalla lentokentällä, oikoteillä ja motareiden leveillä reuna-alueilla. Väliin jäävät siivut eivät ole Test Drive Unlimitedin tapaan kokonaan avoimia. Liikennettä teillä köröttelee harvakseltaan ja jalankulkijat ovat jääneet kotiin. Parempi onkin, sillä liikenne on vaarallista kun viisari nousee yli kahdensadan.

Autoja, keskinopeutta tai poliisia vastaan ajettavat kisat alkavat ja autot vaihtuvat suoraan pikavalikosta, jos kisapaikat ja kaarat ovat jo kertaalleen löydetty. Melkein kaikkia kilpailuja maustaa hyvin varustautuneet poliisit, jotka eivät suinkaan lopeta takaa-ajoa kisan päätyttyä.

 Aggressiivisen tuuppimisen sävyttämät raivoisat takaa-ajo-operaatiot laajenevat kuuden pykälittäin kiristyvän tason mukaan. Pahimmillaan imussa roikkuu superautoluokan piikkimattoja pudottelevia poliisi-Corvetteja, tiesuluissa seisoo tiivis rivi katumaastureita ja SWAT-kuormureita. Näitä vastaan kilpurit taatusti häviävät törmäyskisoissa.

Poliisiradion värikkäiden kommenttien säestämiä kyttiä on kiitettävän vaikea jallittaa. Ensin poliisit pitää jättää näkökentän ulkopuolelle, mikä ei suinkaan lopeta kaaharin etsintää. Alustavan irtioton jälkeen sujahdetaan piilon tai muuten vain vältellään pollareita tutkan perusteella. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä sinivuokot kampaavat katoamisalueen tuntumasta kaikki sivukadut ja teiden ulkopuoliset alueet. Tämähän sopisi vaikka välipalaksi militääriräiskintään!

Kuski jää lopullisesti kiinni, jos auto jumittaa tarpeeksi pitkään pollarin vieressä melkein paikoillaan. Kolarit lopettavat pakomatkan ainoastaan silloin, kun masiina jää jumiin seinien tai poliisiautomassan väliin, mikä on sitä todennäköisempää, mitä korkeammalla takaa-ajotasolla mennään. Kiinnijäämisellä ei ole vakavia seuraamuksia: meneillään oleva kisa katkeaa ja ylpeys saa kolhun, mutta ei muuta. Tavalla tai toisella tuntuvampi sakotus olisi tuonut sinänsä rajuihin takaa-ajoihin enemmän painetta ja epätoivoa.

Nurkkien nuohoamista

Vaikeustaso on tottuneelle arcadekuskille leppoisa, vaikka kuminauhatekoäly venyy pitämään kisat tiiviinä. Kämmänneitä tai taklattuja vastustajia autetaan reilusti, ja karkeat uudelleensijoitukset näkyvät räikeästi tutkan suuntanuolista. Muutama kolari ei tasoituksesta huolimatta merkkaa mitään, kunhan niitä ei tee maaliviivan (mutinaa) tuntumassa. Yleensä viimeistään kolmas tai neljäs uusinta riittää voittoon, ja kaksi viimeistä Most Wanted -kisaa kymmenen pelitunnin paikkeilla suhahtivat kertaheitolla läpi viritetyllä Bugatti Veyronilla.

Lopputekstit eivät tarkoita tekemisen loppumista, sillä automallikohtaisia kisoja on (todennäköisesti) vielä paljon ajamatta. Lisäksi kaupungissa on runsaasti mielekästä keräiltävää: nopeuskamerojen ohituksia, jack spot -varkauspisteiden etsintää sekä Burnout Paradisesta suoraan lainattujen kieltoaitojen ja mainoskylttien särkemistä. Kyltit sijaitsevat usein korkealla, mistä seuraa kiehtovaa miten tuonne pääsee -tuumailua. Kaikkiin enkkapaikkoihin tulee kutkuttavasti näkyviin oma tai kaveri(lista)n tulos ja naama.

Pelti kolisee, kaveri kitisee

Criterion väittää kehittäneensä Need for Speed: Most Wantedin moninpeli edellä, mikä on pääosin helppo uskoa.  Letkeä kilpailullinen moninpeli on poikkeuksellisen saumaton kokonaisuus, sillä kisat ajetaan samassa avoimessa Fairhavenissa korkeintaan kahdeksan kuskin voimin. Kiihkeätä kisafiilistä ei latisteta valikoilla, auloissa odottelulla tai muilla vastaavilla muodollisuuksilla. Muutaman minuutin vapaata ajelua seuraa viiden kisan automaattinen pelilista, jonka osakilpailujen välissä kaahataan kilpaa seuraavan voimankoettelemuksen aloituspaikalle. Skaba alkaa siitä paikasta starttialuetta, missä satut olemaan.

Kilpailut sisältävät kuka eka maalissa -rallia, joukkuekisaa, driftausta maamerkkien ympärillä, autopituushyppyä kylän komeimmissa hyndissä ja hupaisaa jossain ylhäällä sijaitsevan parkkialueen hallintaa, eli kukkulan kunkkua, joka äityy nopeasti hirmuiseksi romuralliksi. Railakas runttaaminen kuuluu oikeastaan jokaiseen ohjelmanumeroon, homo interneticuksen luontainen taipumus päättömään kolarointiin käännetään Most Wantedissa näppärästi peliin kuuluvaksi hyveeksi.

Posliinikauppaan on jäänyt yksi norsu: moninpelissä ei ole ainuttakaan tekoäly- tai edes pelaajapoliisia, mikä on hämmentävää poliisipainotteisen yksinpelin ja pari vuotta sitten ilmestyneen Need for Speed: Hot Pursuitin valossa. Poliisin puute ei toki heikennä moninpelin vetovoimaa, mutta se voisi lisätä sitä.

Need for Speed: Most Wanted on ammattitaitoisesti tehty ja viihdyttävä nopean autoilun hiekkalaatikko, jonka geenit tulevat voimakkaammin Burnoutin kuin Need for Speedin puolelta. Teknisesti siisti Need for Speed: Most Wanted ei laajenna avoin arcadekaahauskaupunki -teemaa millään mullistavilla uutuuksilla. Mutta eipä sen tarvitsekaan, sillä ideaa ei ole vielä ryöstöviljelty.

Lusikka pohjaan, kumit käryämään, bensaa palamaan ja kytät hiileksi!

Petri Heikkinen

 

85