Prinsessa kidnapattu! Kymmeniä kilpikonnia tallautui hengiltä katastrofissa! Epäilty on pelaajien vanha tuttu.

Nintendo tietää, miten Mario-fanin saa hymyilemään. Taustalla soi pirteää Mario-humppa, kun liikkeelle lähdetään vehreästä ulkokentästä. Ensimmäisistä tiilistä pukataan esiin suurennussieni ja matkalla potkitaan kilpikonnat ulos kuoristaan. Kentän lopuksi vetäistään lippu alas salosta. Ilotulitusten paukkuessa Mario kävelee loppulinnaan. Mario for the Win!

Pelkällä nostalgialla ratsastamista on turha pelätä, uus-Marion alku on tarkoituksella korostetun perinteinen. Arvatkaa huviksenne, missä maanalaisen kakkoskentän salainen uloskäynti on.

Kasari skillz

Prinsessa Persikka on vaihteeksi viety, ja pelastushommiin lähtevä Mario vilistää retrotyyliin kaksiulotteisella polulla. Sydämessä läikähtää lämpö, sillä vaikka modernit kolmiulotteiset Mariot ovat mainioita, ei niistä ole intensiivisen tiukan tasoloikkimisen korvaajiksi.

Vuosia reservissä olleet Mario-taidot palaavat mieleeni heti. Ohjaustuntuma on huippuluokkaa, meno on aina tarkkaa ja loogista, mutta tiukoissa paikoissa haasteellista. Uskallan väittää, että Mario tottelee kontrolleja kuin napin painallusta.

Nyky-Mario osaa päälle pomppimisen ja tiilien pukkaamisen ohella jysäyttää maahan takapuoli edellä, loikkia seinistä ja leiskauttaa korkeampia hyppyjä parin pikkupompun jälkeen. Power-upeista yleisimpiä ovat suurennussieni ja tulikukka, jolla voi ampua. Lento-ominaisuutta ei ole, mutta trampoliineista ja tykeistä pääsee yläilmoihin.

Sienisalaatissa löytyy uusiakin makuja. Megasienen syömällä Mario kasvaa hetkeksi ruudun korkuiseksi ja jyrää alleen viholliset ja tiilet. Jätti-Mario potkii jopa putket palasiksi, mitä nyt radan monttuja pitää vähän varoa. Megan vastine on tietysti mini. Mini-Mario mahtuu pienenpieniin koloihin ja putkiin. Kilppari-Mario saa kilven selkäänsä ja voi sen suojissa keilata viholliset kumoon ja tuhota tiiliä. Minin ja kilpparin suurin hyöty on salareittien etsintä.

Satumaa

Mario-sarjan kekseliästä kenttäsuunnittelua ei vuosien tauonkaan jälkeen ole unohdettu. Ulkoiset peruselementit ovat tuttuja, mutta sekoitukset ovat uusia ja nokkelia. Uus-Mariossa on kahdeksan eri maailmaa. Reitti haarautuu niiden välillä, joten läpäistäkseen pelin tarvitsee hoidella vain kuusi maailmaa. Vähempi riittää, jos löytää oikoreittejä.

Jokaisessa maailmassa liikutaan Super Mario 3:n pelilautamaisella kartalla, läpäistään kenttiä ja hoidellaan loppuviholliset puolimatkan torneissa ja linnoissa. Jokaisessa kentässä on kolme piilotettua tähtikolikkoa. Niiden kerääminen on haaste itsessään, lisäksi niillä avataan reittejä karttaruudun sienitaloille. Samalla pelin voi tallentaa. Kartan sienitalot majoittavat power-upeja ja lisäelämiä sekä tykkejä räjähtävän nopeaan kartalta toiseen oikomiseen. Osa reiteistä avautuu vain pelikenttiin piilotetuista salauloskäynneistä.

Vaikka meno on puhdasta 2D:tä, on osa asioista piirretty kolmiulotteisen näköiseksi, mutta klassinen sarjakuvatyyli muuttuu samalla kliinisemmäksi. Animaatio on hienoa, vapaa kieputtelu ja suurentaminen mahdollistavat runsaasti uusia jippoja kentille.

Eikä siinä kaikki!

Ongelmiakin on, esimerkiksi vanhojen Marioiden vaikeustaso on hukattu ja helpotettu pullamoussepelaajille sopivaksi. Kentät sujahtavat helposti läpi, lopputekstit saattaa nähdä jo ensimmäisenä iltana.

Kenttien helppouden lisäksi haastetta vähentävät power-upien jatkuva tuputtaminen ja lisäelämien tasainen virta. Mikäs siinä on kuollessa, kun elämiä on varastossa kymmeniä. Myös uudet ideat eli power-upin kerääminen varastoon ja käytössä olevien power-upien katoaminen osumissa yksitellen, toimivat kokonaisuudessa huonosti. Jos on tuli-Mario ja varastossa on toinenkin tulikukka, toimivat kukat power-up-panssarina, jossa vasta viides osuma vie hengen.

Haastetta nostetaan tallennuspaikkoja kitsailemalla. Tallentaa voi vain pomotaisteluiden jälkeen tai käyttämällä viisi tähtikolikkoa lukitun reitin avaamiseksi sienitalolle. Ratkaisu ei sovi käsikonsolipelaamiseen, jossa pelin pitää olla helposti keskeytettävissä ja jatkettavissa, mikäli bussi tai opettaja pääsee yllättämään. Läpipeluun jälkeen voi tallentaa vapaasti.

DS:n erikoisominaisuuksia ei juuri käytetä. Kakkosruudulla on numerotietoja ja kentän edistymistä kuvaava jana. Kartalla kosketusnäytöllä voi vaihtaa maailmaa, ja kosketuksella käytetään varastoon kerätty power-up. Napeilla homma olisi onnistunut helpommin, mutta sujuu se näinkin.

2up

Kaksinpeli onnistuu hektisessä Mario & Luigi -pikkupelissä, jossa veljekset keräävät kilpaa tähtiä. Toiminta on kuin pääpelissä, tosin pelikentällä ei ole loppua. Veljekset voivat kurmottaa toisiaan kaikilla pääpelin keinoilla ja anastaa toisen keräämät tähdet.

Mario 64 DS:n tapaan mukana on liuta minipelejä. Pelit ovat suurelta osin samoja kuin Mario 64 DS:ssä, mutta nyt niitä voi pelata 2–4 pelaajan kimppapelinä. Ideat ovat hauskoja toiminta-, puzzle- ja korttipelejä, joissa on käytetty ahkerasti DS:n erikoisominaisuuksia.

Vaikka New Super Mario Bros ei ole itse täydellisyys, istuu peli kivuttomasti osaksi Super Mario -kaanonia. Turha helppous on asennekysymys, sillä Virallisen Läpipeluun jälkeenkin minulla on vielä runsaasti kenttiä pelaamatta, tähtikolikoita keräämättä ja salareittejä löytämättä.

Uus-Mario on mainio kesäpeli Mario Galaxya odotellessa. Wii!