Ranskalaisen Carapacen Next Generation Tenniksen boltsi pamahtaa kenttään siitä, missä verkko on matalin. Seuraavan sukupolven tennis apinoi joka iskulla lajityyppiä hallitsevaa Virtua Tennis 2:sta. Palloa mätkitään tuttuun tapaan moninpelissä, arcadessa ja hupaisien minipelien sävyttämässä uramoodissa.
Pallo viskataan vastustajan tontille suoralla perusiskulla, korkealla roikulla tai kevyellä pysäytyslyönnillä. Vakiolätkäisystä tulee kova niitti, jos lyöjä sijoittuu oikein. Palautukset kääntyvät sivulle poskettoman tiukasti ja tarkasti, joten henkeä salpaavat Virtua Tennis -pallorallit jäävät haaveeksi. Pykälän verran liian kireä pelitempo vain pahentaa asiaa. Suurin osa pisteistä ratkaistaan tylsästi alle viidellä kosketuksella. Ripeän tahdin takia nelinpelin pisteet jaetaan käytännössä arpomalla.
Satunnaiset lyöntilogiikan nitkahdukset sotkevat periaatteessa sujuvan tuntuman. Vaikka sijoittuminen ja ajoitus menisivät nappiin, lisensoitu alter ego sössii joskus palautuksen omin luvin. Kone pallottelee karmivan kaavamaisesti ja etenkin rivakat nousut verkolle heti syötön jälkeen sekoittavat sen pasmat. Masiina ei tarjoa kunnon vastusta edes tylyimmällä vaikeustasolla.
Carapace panostaa enemmän tyyliin kuin äärimmäiseen realismiin. Nukkemaisen nätit pelaajat ja kentät kasataan näppärillä ja mukavan kiinteillä polygonipinoilla. Lyöntianimaatiot ja perusliikkeet rullaavat siististi. Jokaisen pikkupisteen idioottimainen juhlinta riepoo pidemmän päälle, sillä voittoanimaatio on lähes aina sama.
Pallon näkyvyys tasalaatuisilla keinoalustoilla on ainoa merkittävä graafinen ongelma. Ruutua täytyy tihrustaa tosissaan, jos haluaa nähdä jotain olennaista liikettä vaalealla kentällä. Kun tehokkaasti maastoutuva ja parempaan suojaan heittäytyvä pallo yhdistetään touhun nopeuteen, soppa on kiehautettu: Moninpelin kiperät paikat selvitetään osumaäänen ja takapuolituntuman perusteella.
Tennisvirtuoosin tietä tähtiin piristetään päättömillä minipeleillä, jotka opettavat lyöntien hienouksia. Vaikeissa minipeleissä mätkitään muun muassa erilaisia maalitauluja, esineitä ja avaruusalusta ohjaavia nuolia. Uramoodin minipelejä ei saa jauhaa vapaasti, sillä jokainen yritys syö arvokkaita krediittejä. Virtua Tenniksen nokkelat minipelit ovat selkeästi lystikkäämpiä kokonaisuuksia.
Next Generation Tennis 2003 hoitaa homman teoriassa asiallisesti, mutta Virtua Tenniksen ja Slam Tenniksen haastajaksi siitä ei ole. Onneton tekoälyttömyys ja pinkka pikkuvirheitä tuuppaavat koko roskan suoraan kaurapuuroon.
65
