NFL Street 2 (PS2) – Kadulla tavataan

(samassa arvostelussa myös NBA Street Vol. 3 (Xbox, PS2) ja

FIFA Street (Xbox, PS2)

Urheilun ei tarvitse olla ryppyotsaista puurtamista. Street-perhe siirtää rakastetut lajit kylmiltä jättiareenoilta katujen sykkeeseen.

Ikiaikaisiin liigapeleihin turtuneelle EA Sports BIGin Street-kolmikko on tervetullutta vaihtelua. Veljeksistä jo kolmanteen sukupolveen edenneellä NBA Streetillä on pisimmät perinteet, FIFA Street on uunituore tulokas. NFL Street, eurooppalaisesta vinkkelistä vieras ulkoavaruudesta, kulkee keskitietä toisella tulemisellaan.

Ryysyistä rikkauksiin

Kolmikon läheisen suhteen huomaa identtisistä puitteista. Höyhenenkeveinä urheilupeleinä kaikki soveltuvat hyvin harmittomaksi, aivoja lepuuttavaksi moninpeliviihteeksi. Euroversiot eivät tue Xbox Liveä eivätkä PS2:n linjapelaamista, joten pelikumppanit on houkuteltava samaan huoneeseen.

Yksinpelaava saa kestävintä viihdettä uratilasta, joka on kaikissa kolmessa pelissä idealtaan sama. Ensin luodaan palloilija, ja sen jälkeen johdetaan hänet katujen kiistattomaksi kuninkaaksi.

Matkalla maineeseen joukkueeseen kerätään uusia kasvoja, ensin tuntemattomia suuruuksia, myöhemmin rahaliigoista tuttuja veijareita. Lisäksi ostetaan merkkituotteita, tatuointeja ja muuta tilpehööriä koristamaan pelaajan nahkaa.

Koska kyse on BIG-sarjasta, tyylilaji on puhdasta arcadea. Kontrollit ovat yksinkertaiset, mutta lähes suhteettoman suuri osa ohjaimesta on omistettu kikkailulle. Pääasiallinen kikka-ase on oikea tatti, ja koska kikkailu siirtyy suoraan pelaajan kehityspisteisiin, sitä saa veivata tosissaan.

Riittävästi temppuilemalla aktivoituu gamebreaker, ylivoimainen supertoiminto. FIFAssa gamebreaker on tylsä pysäyttämätön superlaukaus, NFL:ssä se tuo hetkeksi lisäpuhtia joko puolustukseen tai hyökkäykseen. NBA:ssa gamebreaker on toisessa ääripäässä: hulppean hieno, jopa koko joukkueen yhteistyönä syntyvä hyperdonkkaus.

Reggae okei

FIFA Street on kaikin puolin vaatimaton ilmestys. Kun muut ovat täynnä vaihtoehtoista puuhasteltavaa, FIFA on alusta loppuun yhtä ja samaa kolme vastaan kolme -pallottelua.

Kamalinta on, että FIFA alentaa pelaajan silkaksi katsojaksi ja pakottaa ihmisrukan tökkivien animaatioiden vangiksi. Ilman kikkanappia ei pääse eteenpäin, ja sitä pyörittelemällä ja turboon yhdistämällä satunnainen kikkailija tekee niitä näitä.

Kun tietokone suorittaa onnistuneen kikan, FIFA varmistaa tuloksen viemällä kontrollin parin sekunnin ajaksi armotta kokonaan pois. Tätä tapahtuu noin viiden sekunnin välein, mikä on enemmän kuin raivostuttavaa.

Paitsi että FIFA Street koostuu kokonaan kankeista esipurkitetuista pätkistä, pelitapahtumissa ei ole mitään logiikkaa. Pallo ohjautuu paikasta toiseen sen mukaan, mitä peli milloinkin sumealla logiikallaan päättää. Maalit arvotaan satunnaislukugeneraattorilla.

Katuympäristö on silmänlumetta, tosiasiassa pelataan näkymättömässä neliössä. Jos pallon sinkauttaa korkealle yläilmoihin, se kimpoaa tyhjyydestä oikopäätä takaisin kentälle. Kokemusperäinen havaintoni on, että näin ei oikeasti tapahdu, ja että pallo palautuu kentälle joko pelaajien hakemana tai satunnaisen ohikulkijan heittämänä. Luulisi toimivan FIFA Streetissäkin.

Rentoa ilmapiiriä FIFA tavoittelee reggaella. Selostaja on lunki jamaikalainen ja musiikkiraidalla on kosolti samaa genreä. Leppoisaa kieltämättä, mutta miten pilven pössyttely ja jalkapallo liittyvät yhteen?

Yksinkertaisenakin monimutkaista

En häpeä tunnustaa, että kokemukseni jenkkifutiksesta rajoittuu vuoden 2004 erinomaiseen Superbowliin. Niinpä en pahastu, jos lajin syvällisiä, mutta maallikon silmin turkasen monimutkaisia konsepteja yksinkertaistetaan.

Yksinkertaistettunakin NFL Street 2 on kolmikosta selvästi monimutkaisin. Kontrollit täyttävät koko ohjaimen, ja kuvioita on pari sivullista sekä kolmen tyyppisille hyökkäyksille että puolustukseen.

Painopiste on vahvasti hyökkäyspelissä, jossa erot taktiikoiden välillä kykenee vielä havaitsemaan. On juoksukuvioita, heittokuvioita ja kikkakuvioita, ja kaikki toimii niiltä osin kuin logiikan ymmärtää.

Tyylipisteitä kerätään tavallista komeammilla heitoilla, vastaanotoilla ynnä muilla. Seiniä voi ja pitää käyttää hyväksi - heittäytyminen touchdowniin seinäkimmokkeella tuottaa enemmän tyylipisteitä.

Puolustaminen on lapsipuolen asemassa. Ryminää riittää, mutta omat vaikutusmahdollisuudet ovat vähissä. Yksi kuvio tuntuu yhtä hyvältä kuin toinen, ja tietokoneen ohjaamat miehet hoitelevat raa'an ruhjomistyön tappavan tehokkaasti.

NFL Streetin valttikortti on pelimuotojen runsaus. Uratiloja on tuplasti: rivipelaajasta tähdeksi ja NFL-haaste. Niiden lisäksi mukana on kahmalokaupalla piristäviä pikkupelejä.

Turhan monimutkaisuuden ohella NFL Streetin suurin ongelma piilee tyylitajussa tai pikemminkin sen puutteessa. Hahmot ovat omituisia friikkejä ja teemallisesti peli on sekasotkuinen sillisalaatti.

Katukoris kunniaan

NBA Street Vol. 3 on kolmikosta omalla tasollaan. Se on luonteva ja rullaa sulavana ja viihdyttävänä, kun FIFA on monotonisen tökkivä ja NFL liian hidastempoinen.

Uratilassa pienet variaatiot ja sattumat lisäävät monimuotoisuutta. Ei riitä että pärjää, kaikille joukkueen jäsenille on annettava peliaikaa tai moraali kärsii. Edes peliajan tasainen jakaminen ei takaa, että miekkoset tai naikkoset tulevat keskenään toimeen. Joskus vaihtoehdoksi jää vain kengänkuva takamukseen.

Kovalla työllä ansaitun rahan voi käyttää peruskaman lisäksi kotikenttänsä parantamiseen. Vaihtoehtoja riittää, joten pelurilleen saa rakennettua sopivan järisyttävän kotiluolan.

Peliosuus on viihdyttävintä katukoripalloa, johon olen törmännyt. Painopiste on vahvasti hyökkäyksessä, täsmennettynä donkkauksissa. Perusheittoja on vain yhdenlaisia, mutta donkkeja ja donkkeihin liittyviä näyttäviä yhdistelmiä on loputtomasti.

Syksyn NBA Livestä tuttu donkkauskisa on mukana myös Streetissä. Sitä on valitettavasti latistettu helppoudella, vaikka se olisi ollut katupainoksessa kotonaan juuri sellaisenaan.

Teknistä vastakkainasettelua

Kuvallisesti marssijärjestys pysyy samana. NBA on kauneinta katseltavaa, NFL seuraa perässä ja FIFA jätetään jumboksi. Rumaksi ei voi väittää yhtäkään, mutta FIFAn tökkivät animaatiot ja radio-ohjattava pallo sattuvat silmään. Vastaavasti NBA pysyy harvinaisen hyvin kasassa peliksi, joka perustuu temppunappiin ja valmiiksi purkitettuihin kikka-animaatioihin.

Konsoleiden väliset erot ovat juuri sellaiset kuin sopii odottaa: Xboxilla grafiikka on tarkempaa ja siinä enemmän efektejä. Myös odotusajat ovat merkittävästi lyhyempiä. PS2:n puolesta puhuu ohjain: etenkin NBA:n kontrollit on suunniteltu Dual Shockia ajatellen ja Xboxin padilla on pieniä ongelmia.

Kokonaisuutena Street-tuoteperhe jättää itsestään ristiriitaisen kuvan. NBA Street on kiistatta suositeltava tuttavuus katukoripallon ystäville, jenkkifutaajien kannattaa tehdä omat johtopäätöksensä kokeilun jälkeen. Eurofutaajat pysykööt suosiolla ammattimaisemmissa ympyröissä.

70