Jos aikansa valittaa, ettei kukaan koskaan tee erilaista ajopeliä, jossain vaiheessa joku kyllästyy tai sitten saa mitä pyytää. Infogramesin N.Gen Racing on juuri tätä, erilainen ajopeli.
N.Genissä on kaksi peliä yhdessä. Wipeoutista on lainattu näyttävyys, vauhti, lentovehkeet ja teknomusiikki ja Gran Turismosta voittorahat, ostettavat menopelit ja valtavat määrät lisäosia. Ideana on lentää kilpaa suihkukoneilla mahdollisimman matalalla ja kovaa. Radat myötäilevät laaksonpohjia ja turva-aitojen sijasta ympärillä kohoavat vuorenseinät.
Vaikka parikymmentä eri rataa sijoittuvat eri mantereille, niillä ei ole ulkoisesti varsinaisia eroja. Vuorenseinämät näyttävät kaikkialla samalta. Valitettavasti kilpailut muistuttavat rataprofiililtaankin niin paljon toisiaan, ettei varsinaisia suosikkiratoja pääse syntymään. Tekijät olisivat voineet ottaa oppia Rollcagen vaihtelevista ympäristöistä.
Ratareitit on merkitty selkeästi lentokentän laskuvaloja muistuttavin valomerkein ja yksi pelin tehokkaimmista efekteistä onkin ohi vilahtavien valonheittimien yli kiitäminen.
Ilmassa leijuu vähemmän näyttävästi myös vihreitä ja oransseja rinkuloita. Vihreästä lentämällä vauriot korjaantuvat ja oranssista saa koneeseen hetken ajaksi lisänopeutta. Selkälennossa bonukset saa kaksinkertaisina.
GT suihkukoneilla
N.Gen jakautuu kahdeksi melkein erilliseksi peliksi. Arcadessa lennetään yksittäisiä kisoja tai kausia. Menestys avaa perinteisen kaavan mukaan aina uusia ratoja ja lentokoneita.
Kaksinpelivaihtoehtoja on kaksi, joista ensimmäinen on suoraviivainen kaveria vastaan käytävä kilpa-ajo ja toinen vähän kekseliäämpi Powerball. Pelissä jahdataan lentokoneella palloa, jota sitten yritetään viedä koriin. Kaveri yrittää tietenkin estää tämän ja kaapata pallon itselleen, joko ampumalla tai törmäämällä.
Kaksinpelin arvoa laskee se, ettei N.Geniä voi kehua helpoksi peliksi. Pelkkä ohjaamisen opettelu vie pari iltaa ja kisoissa menestymisen edellytyksenä on, että radat ja oikaisupaikat tuntee tarkasti. Kaverista ei ole juuri peliseuraksi, jos hän pääsee harjoittelemaan vain kylässä.
Arcadeen en pahemmin koskenut, sillä N.Gen-vaihtoehto oli pitkäjänteisyytensä ansiosta valovuoden kiinnostavampi. Siinä hankitaan kilpailemalla rahaa, rahalla ostetaan parempia lentokoneita ja parannellaan vanhoja lisäosilla. Uuteen kilpasarjaan pääsee vain, jos on suorittanut sarjaan vaadittavan lisenssin.
Hyviä pikku ideoita
Hyvänä ideana lisenssikoe suoritetaan omalla kilpakoneella, jolloin näkee heti, ovatko kuski ja kalusto sarjan vaatimusten tasolla. Surkeat lentotaitonsa voi vielä kivasti kompensoida tavallista viritellymmällä rassilla.
Kilpailusäännöt sallivat kaikkea mukavaa, kuten ratojen oikomisia, jos vain ehtii takaisin oikealle ajouralle kolmessa sekunnissa, ja vastustajien jahtaamisen aseilla.
Ostettavia lentokoneita on riittävästi ja ennen kaikkea joukossa ovat myös kotoisat Hornetit, Hawkit, Migit ja Drakenit. Vaikka lentokoneilla on ketteryys- ja huippunopeuseroja niin viriteltyinäkään ne eivät yllä aivan samaan persoonallisuuteen kuin Gran Turismon autot etu- ja takavetoineen. Lentäminen tuntuu aina suihkarilla samalta.
Realismi ei turhaan menoa häiritse. Sivuttain oleva kone vajoaa kohti maata ja syöksyssä vauhti aavistuksen kasvaa. Koska koneet kulkevat sitä nopeammin mitä matalammalta mennään, valtaosa kisasta lennetään aivan pintaa nuollen. Maakosketukset vain hidastavat menoa tai enintään naarmuttavat maalipintaa. Vähän epäloogisesti kaikkiin pystysuoriin ihmisrakennelmiin, kuten siltoihin törmääminen hajottaa koneen kertarysäyksestä päättäen kisan siihen.
Asearsenaalia edustavat konetykit, raketit ja ohjukset eikä niitä voi hankkia kuin hävittäjiin. Efektit ovat maukkaita, mutta aseiden teho ei ole kovin kaksinen. Koneeseen osunut raketti ei edes tummenna siivenpintaa, mutta räjähdys sentään keikuttaa konetta. Laukaukset pitää ajoittaa niin, että räjähdykset tönäisevät vastustajat sillan kaiteisiin tai muihin menon kokonaan pysäyttäviin esteisiin.
Erilainen on kaunista
Peli on esimerkillisen nätti, sujuvan nopea ja täynnä kivoja yksityiskohtia, kuten aaltoilevat järvenpinnat heijastuksineen. Vauhdintunne on aito, kun kiitää matalalentoa maha maata viistäen pusikoiden ja ratavalojen singahdellessa ohi. Näyttävyydellä on hintansa, vaikkei pelin Rollcage-tasoisessa vauhdissa olekaan valittamista.
Maisemat eivät piirry kovinkaan kauas, vaan vuoret pomppaavat ruudulle kuin tyhjästä eikä jaetun ruudun kaksinpeliin koneen potku aivan riitä. Kaikki sujuu muuten kohtuullisesti, mutta molempien pelaajien lentäessä siltojen ali pelaaminen menee jopa vaikeaksi.
Toinen kaksinpelivaihtoehto eli powerball on lähes pelikelvoton, sillä pelissä ei yksinkertaisesti näe riittävän kauas. Powerballissa jahdattava pallo loistaa pitkälle, mutta kohti kaartaessa väliin saattaa ilmestyä vuorenhuippu kirjaimellisesti tyhjästä. Pelaaminen tahtoikin olla varsinkin alussa vain tylsää säheltämistä.
Ohjausvaihtoehtoja on kaksi aika erityyppistä. Arcadessa lentokoneet liikkuvat kuin leijuvat autot, jolloin sivulle vääntämällä kone kääntää nokkaansa korkeutensa säilyttäen. Vaakakierteet ja silmukat sentään onnistuvat.
Mutkikkaammassa ja samalla kiinnostavammassa pro-ohjaustyylissä ohjaus toimii kuin oikeissa lentokoneissa. Tattia sivulle vääntämällä kone vain kallistuu vaaka-akselinsa ympäri tehden vaakakierrettä, työntämällä nokka kääntyy alaspäin ja vetämällä kone kurvaa ylöspäin. Kaikille lentosimuja pelanneille tuttua kauraa.
Pelin tutoriaalissa käydään kaikki perusliikkeet läpi ja kerrotaan selkein esimerkein, kuinka peliä on tarkoitus pelata. Hyvä niin, sillä N.Genin yksi tärkeimmistä vahvuuksista on sen ajopeliksi persoonallinen ajotyyli. Pro-tyylillä ohjaaminen on alussa hankalaa, mutta systeemi toimii harvinaisen hyvin.
N.Gen Racing on vaihteeksi jotain erikoista. Pelkästään se on kunnioitettavaa, että ajopeleihin on keksitty uusi lähestymistapa, joka vieläpä toimii. Gran Turismoon hurahtaneet tuskin saavat pelistä kaikkea irti, mutta ainakin Wipeout-fanikuntaan peli tekee positiivisen vaikutuksen. Pelit pärjäävät niin samoilla ansioilla.
90
