NHL 06 (Xbox, PS2) – Tähdet tukkanuottasilla

NHL-tuottaja David Littmanilla oli kaudelle vain yksi tavoite: "Vuoden tärkein uudistus on se, että NHL:ää on hauska pelata." Ei hullumpi idea.

NHL:n työsulun vuoden mittainen vääntö toi mukanaan omistajien kaipaaman palkkakaton, mutta hintana oli amerikkalaisten tv-katsojien jyrkästi laskenut kiinnostuskäyrä.

Työsulku näkyy myös EA Sportsin tuoreimmassa NHL-painoksessa. NHL 06:ssa NHL-joukkueiden kokoonpanot ovat edelliskaudelta, mutta euroliigat ovat viime kauden koostumuksissaan. Saksan DEL-sarjassa, Ruotsin Elitserienissä ja kotoisessa SM-liigassa pääsee peluuttamaan isolla rahalla hankittuja NHL-tähtiä. IFK:n tähtisikermänkin voi karauttaa karille heti pudotuspelien aluksi.

Päin päätyä

NHL 06:ssa keskitytään hyökkäyspeliin höllentämällä viime vuosien hurjana vellonutta taklauspeliä. Tavoitteessa on onnistuttu, sillä taklauspeli on hyvin tasapainossa. Kolmentasoiset kontaktit takaavat sen, että jokainen niitti ei ole hillitön luunmurskaaja. Töytäisyillä vastustajaa pystyy horjuttamaan sen verran, että kiekko irtoaa lavasta, mutta mies ei kieri pitkin jäätä. Kiekkoa voi kärkkyä myös aktiivisella mailahäirinnällä ja röyhkeästi koukkimalla.

Toisaalta taklauspelin hillitseminen on tehnyt puolustamisesta pakkopullaa. Konekavereiden aneeminen puolustuspeli ei johda ikinä mihinkään, vaan omassa päässä on tartuttava itse toimeen. Sijoittuminen joukkuetovereilla on jotenkuten hanskassa, mutta muuten miehet keskittyvät rusettiluisteluun ja vastustajan vieressä seisomiseen.

Ketjukavereiden hyökkäyspeli on melkein yhtä vaisua. Laukaisupaikkoihin hakeutuminen ja pelitilan etsiminen jää yleensä tekemättä, ja tilalla on vastustajan takana seisomista tai päämäärätöntä hyörimistä. Välillä tosin koneellekin iskee älykkyyskohtaus ja oikea-aikaiset nousut luovat maalipaikkoja.

Vastustajana kone pelaa kelvollisesti ja viimeistelee kovalla prosentilla. Yleensä kone tekee maalinsa merkkausvirheiden jälkeen, kun pari kolme vastustajaa seisoo yksinään maalinsuulla lyömässä one-timereita verkkoon. Maalivahtipeli on kummassakin päässä mukiinmenevää ja maalit syntyvät yleensä sivuttaissyötön jälkeen suorista laukauksista tai maalinedushässäköissä. Veskareilla on tosin paha tapa heittäytyä kyljelleen turhan herkästi.

Maalit tuntuvat jakautuvan realistisesti tähtipelureiden ja rivipelureiden välille, sillä tähdet hallitsevat tilastoja. Maailmanluokan staroilla on omia maalikikkojaan, joilla saa harhautettua niin pakit kuin maalivahdinkin. Maaleja ei onneksi helähdä kikkailemalla juuri sen kovemmalla prosentilla kuin muutenkaan, mutta tempun onnistuessa tuloksena on komea maali, jonka kruunaa hieno tuuletus.

Temppuilu ei ole tähtien yksinoikeus. Näyttäviä ja toimivia maila- ja vartaloharhautuksia pystyy tekemään vempauttamalla ohjainta puolelta toiselle, jolloin liikkuu vain maila, ei mies.

Hyökkäyspelin suurin uudistus on spurttaamisesa. NHL 06:n turbonappia painaessa kiekko irtoaa lavasta, joten oikein sijoittuneen puolustajan on helppo napata kiekko itselleen. Harhautukset ja nopeat käännökset eivät spurttien aikana onnistu. Uudistus toimii loistavasti ja tasapainottaa peliä selvästi. Spurtteja ei voi käyttää kuin harvoissa tilanteissa, jolloin pelaajien väliset nopeuserot pääsevät hyvin esille.

Minä, Joan Collins?

NHL 06:n selkäranka on dynastia-pelimuoto, jossa otteluiden pelaamisen lisäksi manageroidaan omaa joukkuetta. Toimitusjohtajan on huolehdittava pelillisen menestyksen lisäksi talousasioista ja joukkueen tulevaisuuden turvaamisesta. Omistajilla on erilaiset tavoitteet kauteen lähdettäessä. Jotkut saattavat himoita varhaisia vuoroja varauslistalta, toiset hinkuvat taloudellista menestystä tai mestaruutta.

Jos tavoitetta ei kauden aikana saavuta, omistaja potkaisee toimitusjohtajansa pellolle - paitsi jos potkujen saamisen kytkee pois päältä kauden alkajaisiksi. Toimitusjohtajalle voi valita yksilöllisen luonteen, mikä hyödyttää seuraa aina jossakin suhteessa. Esimerkiksi tarmokas TJ tuo mukanaan halvemman päävalmentajan ja maalivahtivalmentajan, ovela saa epäilyttävästi alennusta kirjanpidosta ja lakiasioista.

NHL 06:ssa dynastiaan voi siirtää myös NHL:n ulkopuolisia joukkueita, kuten liigaporukan, maajoukkueen tai itse kasatun pelaajanipun. Ajatus NHL-joukkueen korvaamisesta esimerkiksi SM-liigaseuralla tuntui kuitenkin niin vieraalta, että kokeilematta jäi.

NHL jäi muutenkin taka-alalle syksyn liigastartin kynnyksellä. SM-liigassa on vetovoimaa etenkin viime kauden kokoonpanoilla. Kokoonpanoja joutuu tosin itse ruuvaamaan kohdilleen, sillä pelottavan monta NHL-nimeä on unohtunut liigaporukoista. Euro- ja taalaseurojen tasoeroa on sopivasti kavennettu viime kaudesta, joten SM-liigapeleissäkin riittää vauhtia.

Mikäli sarjakiekkoilu ei sytytä, mukana on myös maajoukkueilla käytävä mestaruusturnaus ja moninpelattavaksi tarkoitettu yhteen maaliin lätkiminen.

Kokonaan kotimainen

Tarvittaessa NHL 06 on täysin suomenkielinen selostusta myöten. Selostamossa on äänessä Hockey Night -kaksikko Mika Saukkonen ja Timo Jutila. Aisaparin kuunteleminen on hauskaa, mutta samalla kontrasti tv-selostuksiin käy tuskallisen selväksi. Selostajien jutustelu ei ole samalla tavalla luontevaa ja spontaanin oloista kuin oikeissa selostuksissa, vaan virallista ja kankeaa.

Paperinmakuisuus katoaa pelitapahtumien taustalle, mutta harkitsemattomat selostustekstit ovat suurempi ongelma. Hän-sanaa viljellään aivan liikaa: hän saa kiekon, hän katkaisee syötön, hän ampuu. Useimmissa paikoissa hän-sanaa ei tarvittaisi lainkaan. Toivomuslistalle menee myöskin laajempi tietokanta pelaajien nimiä, selostuksessa Nurminen kuulostaisi paljon paremmalta kuin numero kaksikymmentäyksi.

Selostuksen kunniaksi on tosin sanottava, että tarpeeksi pelatessa korva tottuu omituisuuksiin. Englanninkieliseen selostukseen vaihtaminen ei tulisi enää mieleenkään. Kesken kauden temppu ei onnistuisikaan, sillä suomenkielisenä aloitettu SM-liiga on vietävä loppuun suomenkielisenä.

NHL-sarjan perusjutut ovat edelleen kohdillaan. Kontrollit ja käyttöliittymä ovat hioutuneet vuosien varrella siloisiksi ja nopeiksi käyttää. Puolustus- ja hyökkäystaktiikat saa vaihdettua hetkessä, ja ketjujen peluutuksesta huolehtiminen on vaivatonta. Pelaamisen eri osa-alueita pystyy muokkaamaan kattavasti liukusäätimillä: syötöt saa tarkemmiksi, taklaukset kovemmiksi ja niin edelleen. Jäähyjen syytkin tuntuvat olevan loogisia. Jos naapurilta vetää jalat alta, kampitus- tai estämisjäähy napsahtaa tilille.

Autenttisen tunnelman luominen on aina ollut NHL-sarjan vahvuuksia ja NHL 06 ei poikkea kaavasta. Televisiomaiset ottelutapahtumat, hidastukset ja uusinnat tempaavat väkisin mukaansa. Kenttäpelaajien liikehdintä on sulavaa, vaikka välillä eri liikeanimaatioihin vaihtamiset näkee häijyn selvästi. Maalivahdit pyörivät maalillaan kuin väkkärät, tekevät ihmepelastuksia ja ottavat upeita koppeja. Katsomon mölinä luo lisätunnelmaa, joskin fanikatsomon kannustushuudot kuulostavat nolon ohuilta.

Jos on tahkonnut NHL-sarjan aikaisempia osia kyllästymiseen asti, on turha odottaa, että NHL 06:sta saa piristysruiskeen. Vaikka uudistukset ovat pääasiassa onnistuneita, ne havaitsee vain yrittämällä. Pohjimmiltaan meno kaukalossa on hyvin saman oloista koheltamista kuin aiempinakin vuosina. Näyttävää ja hauskaa, mutta tuttua.

NHL 06 ei ole hassumpi kiekkoilu. Siinä on tehty monia asioita oikein ja pelaaminen on ennen kaikkea hauskaa. Vielä kun pelaajien pääkoppaan saisi taottua lisää järkeä, sarja nousisi aivan uudelle tasolle.

* * * * *

PS2

Retrolisäke

Jos voi kahdesta versiosta valita, kannattaa ostaa Xbox-malli. Se on nätimmän näköinen ja pyörii sutjakammin kuin PS2-versio. PS2:n yksinoikeusbonuksena pelin kylkiäisenä saa pelattavan NHL 94:n, mikä on hauska retrolisuke.

NHL 06:ssa maalin tekeminen on mukavan loogista. Jos maalivahti retkahtaa jäihin, kiekko nostetaan läheltä ylös. Koska veskarit vielä tulevat korostetusti vastaan, alakulmaan ampuminen ja patjatorjunnan napauttaminen sisään toimii kuten oikeassakin jääkiekossa.

Tosin maalivahtina ärsyttää luukkuvahtien identtinen pelityyli. Moderneja perhostorjujia ja muita koulukuntia ei ole pelissä lainkaan, sillä jokainen ukko heittää poikittaissyötössä itsensä selälleen eikä pystyssä torju kukaan. Spurttiuudistuksen myötä kenttäpelaajiin on saatu kivasti eroja, joten ehkä maalivahdit ovat vuorossa ensi kaudella.

Tuukka Grönholm

82

82