Kun NHL-ammattilaiset, nuo mainiot miekkoset tiukasti pehmustetuissa sotisovissaan pääsevät kunnolla vauhtiin, helisee televisionkin pleksi jykevistä laitataklauksista.
Mitä olisikaan peli- tai jääkiekkosyksy ilman EA Sportsin jo perinteeksi muodostunutta NHL-peliä? NHL 2001 on sarjan viides osa PlayStationilla, mutta jo kahdeksas tai yhdeksäs, jos kaikki koneet Megadrivestä alkaen lasketaan mukaan.
Maajoukkueita on Kanadasta Kazakstaniin, mutta eurooppalaisten pelaajien sijasta maajoukkueet täydennetään tarpeen vaatiessa mielikuvitusmiehillä. Kun pelityylikään ei muutu leveään kaukaloon siirryttäessä, eikä amerikkalaisen kiekon häikäilemätön yliarviointi miellytä eurokansalaista, jää kansainvälinen osuus auttamatta latteaksi - Riku Teräskin on siirretty syrjään.
EA:n pojat ovat yleensä olleet suht' tarkkoja NHL-joukkueiden kohdalla, mutta nyt pelaajalistoissa on enemmän kuin vähän korjattavaa. Rosterit ovat pahasti ajastaan jäljessä, räikeimmin tälle kaudelle laajennuksessa liigaan tulleiden Columbus Blue Jacketsin ja Minnesota Wildin osalta. Kai Nurmista, Jan Calounia tai Petteri Nummelinia on turha odottaa näkevänsä vain muutama taalaliigaan siirtynyt mainitakseni.
Runkosarja on pitkä
Kausitila on EA:n peleissä ollut aina erinomaisen mainio ja niin tälläkin kertaa. Pelaajien loukkaantumiset ja kuumat tai kylmät kaudet piristävät puuduttavaa runkosarjaa, ja tietokoneen kontrolloimat joukkueet tekevät myös pelaajakauppoja. Koneen managerit ovat tosin toivottoman tyhmiä, huonon pelaajan saa treidattua supertähteen välikäsien kautta (Fleurystä Palffyn kautta Pavel Bureen), mutta parempi tyhmä ja aktiivinen tekoäly kuin olematon tekoäly.
Apulaisvalmentaja fläppitauluineen aiheuttaa enemmän raivonpurkauksia kuin kymmenen miljardin dollarin palkankorotusta lakon uhalla vaativa ykkösketju. Hän laittaa jarruketjun kuumat miehet ykkösnyrkkiin, vaikka jo pelkästään pistepörssin ja imagon vuoksi ykköskentän olisi syytä pysyä suhteellisen samassa kuosissa koko kauden.
Toinen NHL 2001:n Suurista Uudistuksista, NHL Challenge (tai NHL-haaste), pääsee oikeuksiinsa kauden aikana. Pelaajalle annetaan kasa kolmen tasoisia tehtäviä, helpoimmillaan tyyliin koske kiekkoon ja vaikeimmillaan voita Stanley Cup. Tason kaikki tehtävät suoritettuaan saa bonuspisteitä, joilla voi kehittää itse luomaansa mielikuvituspelaajaa kohti supertähteyttä.
Kausia voi pelata monta putkeen, jolloin kuvaan astuu tulokasdrafti. Varaustilaisuus on vain periaatteellinen, kierroksia kun on tasan yksi. Vapaita agentteja voi yrittää värvätä itselleen, veteraanit lopettelevat uriaan ja pelaajat muuttuvat edellisen kauden perusteella - muutokset tuntuvat kyllä melkoisen satunnaiselta, joten itse aloitin ennemmin kokonaan uuden pelin kauden päätyttyä. Moninpelattava kausitilakin on tehnyt paluun, tiedä sitten miksi se päätettiin edes poistaa.
Momentum ratkaisee
Aurinkokuningas Tammisen puheessaan viljalti viljelemä sana "momentum" on suomentajan suussa vääntynyt kummallisen muotoon "etu". Ymmärrän kyllä sinänsä kääntäjää, sillä en itsekään keksi tähän hätään parempaa sanaa. Yhtä kaikki: momentum on se mysteerinen ilmiö, jonka ansiosta maali tuntuu niin usein suorastaan roikkuvan ilmassa.
NHL 2000:ssa momentum on mallinnettu konkreettisesti: onnistuneet suoritukset kuten maali ja haamutorjunta lisäävät sitä, ikävät asiat, esimerkiksi jäähy ja loukkaantuminen vähentävät. Ominaisuutena momentum on suorastaan nerokas, mutta momentum-mittarin täytyttyä aktivoituva arcademainen turboefekti tekee parhaansa pilatakseen koko idean.
Momentum lisääntyy vauhdikkaimmin jykeviä perstaklauksia jakelemalla, mikä on sen kannalta hyvä asia. Peli kun on alusta loppuun todella rumaa ja puolustuspelaaminen muodostuu taklausnappi pohjassa edestakaisin ajelusta.
Tälli seuraa toistaan, ja kun pelaajat menevät rikki todella helposti, tarvitaan lääkäreitä vähintään pari kentällistä. Jostain syystä varsinkin suomalaiset tuntuvat lähtevän kaukalosta ainoastaan jalat edellä.
Joukkuetoverit mukautuvat ihmisen oikkuihin useimmiten ihan hyvin. Ne osaavat välttää hyökkäystä avatessaan kahden viivan syötön, eikä keskialueen kurvailu saa ketjumiehiä ryntäämään paniikissa paitsioon. Taktiikoita ne tuntuvat kyllä noudattavan entistä vähemmän, mihin viittaa myös se, että taktiikkaruutu on puoliksi piilotettu valikkorumban taakse eikä taktiikoiden eroista puhuta enää mitään.
Vastustajana tekoäly pelaa normaalin typerästi ja kaatuu viimeistään ylivoimapeliinsä. Miesalivoimalla pääsee läpiajoon käytännössä aina kiekonriiston jälkeen, ja kun tietokone pelaa oman alivoimansa paljon paremmin, on oma jäähy itse asiassa vähintään yhtä hyödyllinen erikoistilanne kuin vastustajan jäähy. Hävisin kyllä aluksi pari ottelua, mitä ei ole tapahtunut vuosiin, mutta sen voi laittaa NHL Championship -tottumuksen eikä parantuneen tekoälyn piikkiin.
Jumbotron elää
Sekä kuvallinen että äänellinen anti on hioutunut vuosien mittaan nykyiseen huippuunsa, eikä tältä osa-alueelta löydy valittamista. Tulostaulu on herännyt eloon, joskin melko köyhin eväin, ja apuselostaja Bill Clement on huomattavasti parempi kuin kakstonnisessa vaikkei Darryl Reaughia voita vieläkään. Kontrollit toimivat mainiosti sekä analogitatilla että digitaalipadilla.
Konkreettinen vertailu sarjan edelliseen osaan paljastaa karulla tavalla, kuinka vähän itse peli on muuttunut vuodessa. Tekijät lupaavat kannessa uusia pelaaja-animaatioita, uuden tekoälyn ja uusia kamerakulmia, mutta uskallan väittää kannen valehtelevan - mahdolliset erot uuden ja vanhan välillä ovat merkityksettömiä.
Momentum on hyvä idea ja yhdessä muutaman muun uudistuksen kanssa se tekee NHL 2001:stä ainakin marginaalisesti sarjansa parhaan osan. Kyseessähän on ilman muuta hyvä peli. Johtuuko sitten NHL Championshipista tai pelkästä kyllästymisestä, mutta sama peli ei vain enää yksinkertaisesti maistu aivan niin hyvälle kuin vuosi sitten.
87
