NHL 2003 (PS2) – Syksy tuo kiekon tullessaan

Yhtä varmasti kuin vaahteranlehdet alkavat punertua, saapuu vaahteranlehtimaasta kiekkofanien iloksi EA Sportsin vuosittainen päivitys legendaariseen NHL-sarjaan.

NHL-sarjaa on jo vuosia moitittu pysähtyneisyydestä ja jättiharppauksiksi hypetetyistä pikku-uudistuksista. Muistan kuitenkin hyvin puoliksi kolmiulotteisen ja kokonaan epäpelattavan ysikutosen autonrenkaan kokoisine kiekkoineen, pidemmän päälle epäkelvon ja PlayStationilla suorastaan kammottavan ysiseiskan, PSonen pelillisesti parhaaksi jääneen, mutta armottoman nylkytyksen pilaaman ysiysi-mallin ja monta muuta, joiden muutokset ovat olleet kaikkea muuta kuin pieniä.

Kaikki muuttuu ja pysyy

Tutut ja turvalliset pelimoodit eli harjoitusottelu, kansainvälinen turnaus, NHL:n pudotuspelit ja kausitila eivät ole muuttuneet miksikään. PC:n painopiste on vahvasti nettimoninpelissä, mutta valitettavasti arvosteluversiolla ei palvelua voinut pelaajien puutteessa kokeilla. Valikoista päätellen linjoilla voi tahkota kaikkea mitä yksinäänkin.

Kansainvälinen puoli on lapsipuolen asemassa, koska lisenssi ei tunne NHL:n ulkopuolisia pelaajia saati arvosta heitä. Eurooppalaisen jääkiekon, varsinkin Suomen ja tuoreen maailmanmestari Slovakian, aliarviointi nostaa jälleen rumaa päätään.

Ottelut ottelun vuoksi ja play-offit ovat juuri sitä miltä kuulostavatkin, joten franchise-tila on NHL:n sydän ja sielu. Sarjasijoituksen lisäksi runkosarjaa piristävät pelaajien kylmät ja kuumat kaudet, loukkaantumiset ja flunssan kaltaiset pikku pipit. Kausia pystyy pelaamaan parikymmentä putkeen, mutta pitkän uran mielekkyyttä syö pelaajakauppojen epätasapaino. Välitreidauksen myötä perus-pelurin voi vaihtaa pikkuhiljaa Super-Marioon, jos moraali vain antaa myöten.

Keskinäistä kateutta ja närää PS2- ja PC-pojat voivat herätellä tasapuolisesti. PS2:n ja muiden konsolien erikoisuutena ovat eri vaikeusasteisiin luokitellut tehtävät (tee maali ensimmäisellä laukauksella, pelaa nollapeli) ja NHL-kortit, joihin tehtäväpalkkiot tuhlataan. Pelaajakorteilla (de)boostataan miekkosia, erikoiskorteilla kytketään päälle pikkuoravaäänisten selostajien kaltaisia tyhmiä yllätyksiä, ja saapa korteilla aktivoitua erilaisia tuuletuksiakin. Jääkiekkoilullista sisältöä korteilta on turha odottaa.

PC kerää tilastofriikin kannalta pisteet kotiin paremmalla statistiikallaan. Paitsi että PC-malli tilastoi enemmän faktoja, korkean näyttötarkkuuden ja hiiripohjaisen käyttöliittymän ansiosta tietoa on helpompaa tutkia. Kuten myös muita valikoita, jos niikseen tulee.

Kiekko jäähän, taklaus päähän

Sääntöjenkin kera NHL viljelee perstaklauksia taktiikan sijaan. Vaikka fläppitauluille voi raapustaa hyökkäysstrategian jokaiselle ketjulle erikseen ja puolustukselle yhteiseksi, taktiikoiden merkitys voisi olla suurempikin. Entisen viiden sijaan pelityylejä on enää kolme, eikä ketjujen roolitus toimi, koska taktiikoita on vaikea erottaa toisistaan.

Puolustuspelaaminen perustuu puhtaasti taklaamiseen. Pakkeja on täsmälleen kahta eri tyyppiä: taklaajia ja tikkuniskoja. Kovat taklaajat runttaavat kumoon kenet vain, paitsi Lindrosin ja Fleuryn kaltaiset EA:n perinteisesti über-pelaajiksi mieltämät hyökkääjät, joita ei saa kukaan kuriin.

Hiemankin heiveröisemmällä puolustajalla ei tee puolustuspäässä mitään. Peruuttelu, mailahäirintä ja laukausten blokkaaminen toimivat, mutta realistinen pelaaminen osoittautuu tehottomaksi verrattuna taklausnappi pohjassa ympäri kenttää ajeluun.

Koska taklauksia jaellaan edestä, takaa, persiillä ja poikittaisella, jäähyt arvotaan. Laitataklauksista, joilla oikeasti järjestäisi itselleen elinikäisen pelikiellon, saattaa selvitä rangaistuksetta, mutta puhtaasta töötistä voi hyvinkin pläjähtää ottelurangaistus. Maalivahtia ei onneksi enää voi taklata, joten ylenmääräiset häirintäjäähyt voi liittää osaksi sarjan maineikasta historiaa.

Tekoälyn taklaushalukkuus on olematonta kaikkialla paitsi aivan oman maalin edessä. Ja koska tekoäly ei taklaa, se ei saa omassa päässä kieputtelevia hyökkääjiä kuriin. Keskialueenkin kone jättää apposen avoimeksi, mikä johtaa ylenmääräisiin läpiajoihin.

Hyökkäyspäässä tekoäly pyörittää ajoittain näyttäviä joskin tehottomia kuvioita. Peli pysyy tasaisena millä tahansa neljästä vaikeustasosta ainoastaan lahjamaaleilla. Huvittavimpia ovat kaaosvaiheet, jolloin kaikki tietokoneen laukaukset menevät maaliin.

Kulmavääntöä rullilla

Kumilätkän käyttäytyminen on muuttunut, sillä irtokiekkoon on oikeasti osuttava mailalla, jos sen haluaa saada haltuunsa. Jytisevä kulmataklaus ei pelkästään riitä kiekon hallinnan siirtämiseksi itselle.

Kunnon kulmavääntöjen perään saa valitettavasti yhä haikailla oudosti liikkuvien pelaajien vuoksi. NHL mallintaa luistelun kummallisesti, ikään kuin jääkiekon sijaan pelattaisiinkin rullakiekkoa. Jarruttaminen, pysähtyminen tai paikallaan kääntyminen eivät kuulu liikerepertuaariin. Pelaajat osaavat kääntyä ainoastaan laajassa kaaressa sirklaamalla, minkä vuoksi hyökkäyskuvionsa joutuu sommittelemaan laajoista kaarista ja sopivaa syöttöpaikkaa haetaan ärsyttävästi kieputtelemalla.

Pelaajien syöttötarkkuus on murhaava. Niin tavalliset kuin syöttönamiskaa hiukan pidempään painamalla heitettävät lättysyötöt napsuvat yli 90-prosenttisesti vastaanottajan lapaan eikä varsinaisia emämunausharhasyöttöjä tule koskaan.

Maalit syntyvät, kun ovat syntyäkseen. Ajoittain tuntuu, että nekin arvotaan. Avopaikkoja saa luotua liukuhihnalta, ja jos maalivahdit pelaisivat vähänkään uskottavalla tasolla, komeilisivat taululla hetkessä koripallolukemat. One-timerit ja reboundit ovat toki keskimäärin tehokkaampia kuin satunnainen lämäri, mutta Brett Hull ja muut laukausihmeet lyövät kiekon sisään vaikka miinuskulmasta, jos satunnaislukugeneraattori on myötämielinen.

Hienoa mutta tyhjäpäistä

NHL 2003 on äärimmäisen näyttävä. Eri versiot ovat PC:n konsoleita korkeampaa resoluutiota lukuun ottamatta käytännössä identtisiä. Pelaajien mallinnus ja animaatio ovat kiitettävää tasoa, varsinkin hidastuksissa ja pelitauoilla esitettävissä animaatioissa.

Tosin pätkät ovat liian usein irrallisia eivätkä liity pelitapahtumiin lainkaan. Miksi pelaajat tönöttävät aloituksissa paikallaan kuin tatit, vaikka ovat juuri animaatiossa hakeneet tönimällä parempia asemia? Tai miten maalillani voi olla armoton ruuhka, kun peli pyörii vastustajan päädyssä?

Kuvakulmista taktisin (ja siten meidän gretzkymiesten ainoa suosikki), liki suoraan ylhäällä mahdollisimman kaukana leijuva kamera, on harmillisesti poistettu. Jäljelle jääneillä tulee onneksi toimeen. Kuvakulmista vakavaan pelaamiseen soveltuu pari, ja kaikki näyttävät kamerakikat, kuten läpiajokamera, on syytä kääntää pois päältä ellei tavoittele näyttävyyttä pelattavuuden kustannuksella.

Jo viime vuonna debytoinut apuselostaja Don Taylor pääsi seivästämään puskan takaa. En olisi osannut pahimmissa painajaisissanikaan uskoa, että NHL:n hyvin toiminut tv-tyylinen selostus vaihdettaisiin tällaiseen käsittämättömään lööperiin, jossa keskustelu pyörii tasokkaimmillaan Hughsonin kengästä roikkuvassa vessapaperinpalassa.

Selostus unohtaen äänissä ei ole valittamista. Aidoissa olosuhteissa tallennetut kentän äänet toimivat mainiosti, ja pleksien pauke on mukavan jyhkeää kuultavaa. Urkuri jää tauoilla turhaan oikeiden bändien varjoon.

NHL 2003 on näyttävää toimintalätkimistä, ja mitä enemmän sitä pelaa sitä vähemmän puutteisiin keskittyy. Valitettavasti realismia NHL:stä irtoaa versio versiolta vähemmän, mikä ei voi olla vaikuttamatta pitempiaikaiseen kiinnostuskäyrään.

80