NHL 2K7:ssä hyvä joukkuekemia ei viittaa kiekkoliigan löyhään doping-kontrolliin vaan järkevästi kasattuihin ketjuihin. Toimivat viisikot ovat voitonavain.
Kush Gamesin NHL-lätkässä keskitytään miesten ohjaamisen lisäksi huolehtimaan koko tiimin kemiasta. Tärkeintä on hyvin yhteen pelaavien hyökkäysketjujen ja pakkiparien keksiminen, sillä vääräntyyppisten kavereiden kanssa peli ei suju. Toimiva joukkuekemia syntyy paitsi riittävän peliajan ja harjoittelun myös oikeanlaisen roolituksen myötä. Pelaajat on jaettu viiteen ryhmään: jokaisessa joukkueessa kiekkoilee maalitykkejä, syöttökoneita, likaisen työn puurtajia, kovanaamoja ja pikakiitureita. Esimerkiksi kolmen maalintekijän hyökkäystrio jää hampaattomaksi, koska kukaan ei huolehdi tarjoilusta ja kulmavääntöjen voittamisesta.
Pelaajien välistä kemiaa kuvaava mittari vaihtelee ketjumuutosten ja peliesitysten mukaan. Pitkään yhdessä pelanneen vitjan arvot ovat korkeammat kuin vastakasatun hyökkäystrion, joten pelaajakaupat ja loukkaantumiset sekoittavat ainakin periaatteessa ketjujen peliä. Otteluiden välillä voi tahkota joukkueen sisäisiä harjoituspelejä, jotka kehittävät äijien välistä yhteistyötä. Harjoitukset ovat myös oiva keino kokeilla erilaisia kuvioita, sillä taklauksia ei viedä loppuun ja pelailu muistuttaa enemmän kaukalopalloa kuin lätkää.
Valitettavasti joukkuekemian vaikutukset näkyvät kaukalossa keinotekoisesti. Syötöt napsuvat pelikaverien lapaan ja hyökkäykset soljuvat näyttävästi toisensa huonosti tuntevilla äijilläkin, mutta yhteisen kemian puuttuessa tehot jäävät uupumaan. Tuntuu hieman hassulta, kun ykkösketjusta kakkosvitjaan siirretyn maalitykin kudit eivät yhtäkkiä uppoakaan, vaikka laukauksia satelee maalintekosektorilta entiseen malliin.
Roolituksessa parhaiten toimii kovanaamojen käyttö. Punaisella täplällä merkityt äijät voivat kovilla tälleillään säikäyttää vastustajan tähtipelaajia, jotka eivät tärskyjä saatuaan enää uskalla mennä tilanteisiin ja pelaavat yhtä heikosti kuin Ottawan ykkösvitja finaaleissa. Toisena fyysistä peliä koskevana uudistuksena pelikavereita voi käskeä varjostamaan tiettyä vastustajan pelaajaa tai antamaan kaverille mojovan korvapuustin. Nopeatempoisessa pelissä tämä edellyttää melkoista nappiakrobatiaa, joten otin suosiolla joukkueeni taklausvastuun harteilleni.
Pakkopeli pyörii
Pelaajien oivaltava sijoittuminen kaukalossa tekee lennosta annettavat valmennusohjeet turhiksi. Kiekon pyöriessä hyökkäysalueella pakit odottelevat oikeaoppisesti viivalla ja laiturit hakeutuvat hyviin vetopaikkoihin. NHL 2K7 kannustaa kilpailijaansa selvemmin joukkuepelaamiseen, joskin one-timereilla on maalinteossa turhan suuri rooli. Rännikiekot, laitakahinat ja sopivan sattumanvaraisesti tilanteissa pomppiva kiekko luovat aidon lätkäfiiliksen.
Hyökkäysalueella voi ottaa käyttöön nimikkonappisysteemin, joka helpottaa syöttöpeliä etenkin ylivoimatilanteissa. Kulmauksessa kiekkoa leipovan sentterin saa yhtä nappia painamalla pitämään rintamasuuntansa koko ajan kohti maalia, mikä mahdollistaa sopivan syöttöraon etsimisen kätevällä sivuttaisliikkeellä. Pakkopeliin tehdyt muutokset osoittavat NHL 2K7:n seuraavan aikaansa, ratkotaanhan jääkiekko-ottelut tätä nykyä pitkälti erikoistilanteista.
PS3-versio eroaa Xbox 360 -veljestään lähinnä hyödyntämällä padin liiketunnistinta. Maalivahdin voi ottaa kesken pelin ohjaukseensa, jolloin kamera siirtyy automaattisesti veskarin selän taakse. Miestä ohjaillaan kallistelemalla ohjainta puolelta toiselle ja painelemalla torjuntanappeja, mikä on yhtä vaikeaa miltä se kuulostaa. Liiketunnistimen avulla tehtäviin taklauksiin en saanut minkäänlaista tuntumaa, joten päätin tyytyä perinteisiin nappeihin.
NHL 2K7:ssä on kausimoodin pelaajakauppojen ja ketjukemioiden ansiosta paljon pelattavaa, mutta vähän todellisia uudistuksia. PS3:n toistaiseksi ainoa lätkäpeli kuuluu kiekkopelien aateliin, mutta toivottavasti syksymmällä ilmestyvä kilpailija eli EA:n NHL laittaa vipinää 2K Sportsin innovaatioista vastaavaan punttiin.
83
