NHL 2K9 (Xbox 360) – Hauskuuden tähden

Unelmat ovat monenkirjavia: jotkut haaveilevat Stanley Cup -pokaalin kannattelemisesta, toisille riittäisi pääsy jäädytyskoneen puikkoihin. NHL 2K9 toteuttaa kaikkien toiveet.

Lajiuskollisuudesta ja realistisesta otteesta kiitelty NHL 2K -sarja yrittää karistaa ryppyotsaisuuden leiman harteiltaan. NHL 2K9:n teemana on palauttaa hauskuus pelaamiseen, mikä tekijätiimin mielestä tarkoittaa pelattavia Stanley Cup -juhlallisuuksia, play off -parran kasvattamista ja zambonilla huristelua. Onneksi pelillisiä uudistuksia ei ole unohdettu.

Viime kaudella monimutkaisuudellaan verenpainetta nostaneet kontrollit on muovattu uusiksi. Valittavana on kolme valmista vaihtoehtoa, jotka ovat yhtä aikaa sekä riittävän monipuolisia että selkeitä. Perinteisessä ohjaustavassa oikeaan tattiin ei tarvitse koskea, esimerkiksi rannevedon erottaa lämäristä kaksi lyöntinapin painallusta. Laukomisen voi jättää kokonaan myös oikean tatin tehtäväksi, jolloin napit on sijoiteltu järkevästi tatin ehdoilla. Välimallissa oikeaa tattia saa hyödyntää niin mailaharhautuksissa kuin laukauksissa, mutta samalla voi turvautua myös perinteiseen nappivalikoimaan.

Uudistunut ottelutunnelma hakee vertaistaan. Matsit käynnistää hieno show, jossa pimennetyn hallin jäälle heijastetaan videokuvaa oikeista otteluista. Pirteää selostuskaksikkoa kuuntelee mielellään, ja erätauoilla yli-innokas taustatoimittaja käy kommenttien toivossa tunkemassa mikrofonia valmentajien suuhun. Otteluiden lopuksi ihastellaan parhaita paloja tyylikkäissä koosteissa. Maalihidastuksista voi jokaista leipomisliikettä myöten seurata, kuinka limppu veivataan verkkoon.

Tekojärki jäässä

Oletusasetuksilla NHL 2K9 ei juuri muistuta oikeaa jääkiekkoa, realismin henki on manattava esiin lukuisten liukuvalikoiden takaa. Yhtä asiaa slideritkaan eivät tosin korjaa: tekoälyssä olisi paljon parannettavaa.

Puolustettaessa kaikki pitää tehdä itse, sillä pakit peruuttelevat maalivahdin syliin, ellei miehiä ota komentoonsa. Alivoimalla koneäijät rupeavat laiskottelemaan: hyökkäysalueelle voi purjehtia estelyittä ja kiekkoa saa leipoa kulmauksessa kaikessa rauhassa pakkien seisoessa paikoillaan. Tekoälyhyökkääjät saattavat karvatessaan kirmata koko kolmikon voimin kiekollisen pakin perään maalin taakse, jolloin koko konkkaronkan voi pelata yhdellä syötöllä ulos tilanteesta.

Viime kauden tapaan maalit syntyvät varsin monipuolisesti. Realistisesti valtaosa täysosumista viimeistellään aivan maalin edestä tai maskin takaa. Aidon arvaamattomasti maalinedushässäköissä pomppiva kiekko saattaa tulisen rannevedon päätteeksi ottaa kimmokkeen pakin mailasta ja päätyä katsomoon. Monipuolisesti torjuvien maalivahtien työskentelyä on ilo katsella, vaikka veskarit saavat taustatukea epärealistisen tiuhaan kolisevilta maalikehikoilta.

Luistelu- ja taklausanimaatioita on viilattu entistä komeammiksi, etenkin äijien oikeaoppista sirklaamista on ilo katsella. Pelintekijät voisivat vihdoin paneutua myös mailankäsittelyanimaatioihin. Ilman oikean tatin veivaamista maila on kiekkoa käsiteltäessä aina samassa asennossa. Paikoillaan pyöriessään pelaajat tekevät kepillään liian laajan kaaren, jolloin kiekko kolisee helposti kaukalon laitaan tai livahtaa siniviivan yli. Esimerkiksi maalin takana luistellessaan äijien pitäisi osata automaattisesti leipoa kiekkoa, ettei lapa töksähtäisi takarautaan.

Kausipelin sopimusneuvotteluita on harmillisesti yksinkertaistettu. Säpinää neuvottelupöytään tuoneet agentit on korvattu pelaajakauppoja ehdottelevilla seurapomoilla, joten menetys ei ole suuri. Kausipeli kaipaisi rinnalleen lisää varteenotettavia yksinpelimuotoja, EA:n roolipelimäinen Be a Pro vie yksinpelin osalta NHL 2K9:ää kuin märkää rättiä. Netti paikkaa onneksi pahimpia puutostiloja, verkossa kiekkohurmasta voi nauttia samanaikaisesti jopa kaksitoista pelaajaa.

Ikuisena vastarannankiiskenä käyn pelotta enemmistöä vastaan: valintani osuu tälläkin lätkäkaudella NHL 2K -sarjaan. Ensi vuonna tekijät voisivat tosin jättää ylimääräisen tilpehöörin sivuun ja keskittyä tekoälyn hiomiseen. Realismikin voi olla hauskaa.

84