NHL Championship 2000 (PSone) – Uutta voimaa kentälle

Foxin versio puolivirallisesta kansallisurheilustamme jysähtää tajuntaan kuin mojova perstaklaus, ja NHL-mestaruus on katkolla viimein myös ruudun ulkopuolella. Poijaat, pistäkää verkot heilumaan!

Aina silloin tällöin ilmestyy peli, joka onnistuu tuomaan genreensä jotain aidosti uutta. NHL Championship 2000 tekee tämän: se iskee kuin miljoona volttia ja saa lähes kaikkia kuusnelosajoista saakka ilmestyneitä jääkiekkosimulaatioita vääntäneen veteraanin aluksi sanattomaksi. Vaikka jäähdyttelisi tunteitaan kertomalla, ettei ensivaikutelma kerro kaikkea eikä pitkästä arvostelukaudesta selviä kukaan ilman pistemenetyksiä, on puhe kovaa ja perusteluja kaivataan.

Pukukopin puolella

Pelivaihtoehtoina ovat kokonaisen NHL-kauden lisäksi yksittäinen näytösottelu, play-offit, maailman cup sekä kaksinpeliä ajatellen mainio paras tietystä pelimäärästä -ottelusarja. Play-offit ja kausi käydään seurajoukkueiden kesken ja maailman cupiin osallistuvat maajoukkueet, mutta muissa pelimuodoissa valinta on vapaa ja Dallasilla pääsee kurmottamaan Isoa-Britanniaa.

Maailman cup pelataan kokonaisuudessaan Pohjois-Amerikassa, joten leveässä eurooppalaisessa kaukalossa ei pääse kikkailemaan. Yllättäen joukkueiden voimasuhteet ovat kohdallaan eikä eurooppalaisen jääkiekon aliarviointi ole voimissaan, rankingin ykkösenä komeilee Tshekki perässään Kanada, Venäjä ja Ruotsi. Tästä huolimatta ei-NHL-pelaajat ovat lähtöisin Mikä-Mikä-maasta, Suomenkin maalivahtina huseeraa herra Onderdonk.

Ottelun säännöstöä voi muokata rajoitetussa määrin mielensä mukaan, aina tuomarin tiukkuudesta tappeluiden mukana oloon. Vaikeustasojakin on riittävät kolme. Uusia pelaajia voi luoda ja vanhoja siirrellä, jos kokoonpanot ovat epätarkkoja tai eivät miellytä muuten silmää.

Pelaajien keskitaitotaso on rutkasti alempana kuin esimerkiksi NHL 2000:ssa, yli yhdeksänkymmenen miehiä ovat ainoastaan Hasek, Jagr ja muutama muu. Peli myös osoittaa, ettei tarvittavien erojen muodostamiseen tarvita miljoonaa pelaaja-arvoa, yhdeksänkin riittää. NHL 2000:n tyyppistä kattavaa menneiden kausien tilastopakettia ei pelaajista valitettavasti löydy, eikä suomea kielivalikosta.

Kausimoodi on hieman puolivillainen _ muuten se toimii mainiosti, mutta ihmispelaajalla on täydellinen hallintaoikeus jokaiseen joukkueeseen. Niiden ketjuja, taktiikoita ja pelaaja-asioita voi hoitaa parhaaksi katsomallaan tavalla, ja superjoukkueen kokoaminen muiden kustannuksella on kiinni ainoastaan omasta halusta.

Loukkaantumiset ovat mukana, kuumat ja kylmät kaudet tai pelikiellot puolestaan eivät, kaikki mahdollinen ja mahdoton tilastoidaan: maalien, syöttöjen ja muiden perustilastojen lisäksi one-timer-yritysten ja tappeluiden määrän voi tarkistaa tilastokeskuksesta.

Ennen illan ottelua

Ottelutaktiikan valinta on monipuolinen. Hyökkäävälle, normaalille ja puolustavalle tyylille määritetään omat ohjesääntönsä, kaikki tärkeä karvauksen aggressiivisuudesta puolustusryhmitykseen on mukana. Edellämainittujen tyylien välillä sitten pompitaan itse ottelussa tilanteen mukaan. Kun taululla komeilee 3_0, on kenties turhaa höökiä hyökkäyspäässä hullun lailla. Toimivien taktiikoiden rakentamisella on myös merkitystä, joten niihin kannattaa paneutua. Fläppitaululle piirtelyä helpottavat eri vaihtoehtojen selkeät kaaviokuvat.

Pelipaidat saa valita vapaasti, ja mukana ovat myös vaihtoehtoiset, NHL-joukkueiden fanien rahan menoksi suunnittelemat kolmannet vaateparret. Ongelmia vihollisen erottamisessa omista ei synny kuin oman typeryyden ansiosta, sillä paitojen värit ovat valintavaiheessa nähtävissä.

Otteluun valmistauduttaessa peli paljastaa ensimmäisen suuren innovatiivisen oivalluksensa: paikallisotteluiden mukanaolon. Yhtä lailla otteluparit Suomi_Ruotsi ja Rangers_Islanders kuin monet muut tutut ja tuntemattomat vastakkainasettelut saavat tunnelman hallissa nousemaan, paikallismatsien alkaessa upealla ilotulituksella pimennetyssä hallissa. Tietokonekin tuntuisi (ainakin mielikuvituksen tasolla) ottavan miestä aggressiivisemmin paikallistaistossa kuin normaalissa ottelussa.

Kiekko jäähän!

Ottelua voi seurata kuudesta selkeysasteeltaan vaihtelevasta kamerakulmasta. Mistä tahansa päättääkin peliä katsoa, käytössä on vapaa zoomaus tietyissä rajoissa ja vain yksi kuvakulma osoittautui käytössä kokonaan kelpaamattomaksi. Itse olen aina ollut piippuhyllyn kannalla, ainoastaan sieltä joukkuetovereiden sijoittumisen hahmottaa tarpeeksi hyvin.

Pelaajien animointi jää silloin näkemättä, mutta menetys ei ole valtaisa. Pelaajat ovat kankeita ja liukuvat jäällä kuin magneetin kuljettamana, ainoastaan maalivahdit tekevät poikkeuksen: niiden torjuntatyöskentely on kaunista ja osin mahtipontistakin katsottavaa. Samat maneerit tosin toistuvat kerrasta toiseen ja tulevat pian tutuksi.

Kontrollit toimivat erinomaisesti kunhan EA-orientoitumisesta pääsee muutaman ottelun jälkeen eroon. Ohjaimen jokainen nappi on käytössä, mutta toiminnot on kartoitettu loogisesti ja ne siirtyvät ripeästi selkäytimen puolelle. Hienona oivalluksena ranne- ja lyöntilaukaukset lähtevät eri napeista, ja variaatioita löytyy kummankin takaa tilanteesta riippuen.

Ketjun- ja taktiikanvaihtonappulaa napsauttamalla tietokone jatkaa peliä omin voimin ja antaa pelaajan tehdä halutut muutokset kaikessa rauhassa _ mainio ominaisuus. Analoginen ohjain on lähes välttämättömyys, varsinkin syöttöpelin tarkkuus kärsii digitaalipadista aivan liikaa.

Lähemmäksi aitoa jääkiekkoa ei yksikään virtuaaliversio ole koskaan aiemmin päässyt. On aivan sama, puhutaanko pelkästään PlayStationista vai otetaanko mukaan kaikki mahdolliset koneet. Yltiöpäisen vauhdikkaan ja taklauspitoisen arcade-jääkiekon sijaan pelin näkemys lajista on kilpailijoihin verrattuna melko hidastempoinen, taktinen ja hienostunut.

Vastustajan pysäyttäminen ei perustu vain taklausnappi pohjassa -ajeluun, vaan myös laukausten oikea-aikaista peittämistä, kahvakiekkoa ja muunlaista häirintää tarvitaan. Jytiseviä laitataklauksiakin toki esiintyy, ja kerrankin tuomarit ovat ajan tasalla, sillä jäähyt tuomitaan yleensä ottaen oikeista rikkeistä.

Yli- ja alivoimatilanteet ovat suorastaan fantastisia. Kiekko liikkuu mieheltä miehelle, neliö noudattaa valmentajan ohjeita ja laukauksen voi koska vain suunnata maalinedustalla kyttäävien joukkuetoverien ohjattavaksi. Ohjaukset toimivat upeasti, ja varsinkin miesylivoimalla siniviivalta tykittämällä saa aikaan komeita ohjausmaaleja.

Pienet yksityiskohdat kertovat omaa kieltään: tietokone vaihtaa kehnosti pelanneen maalivahdin luukkumieheen, puolustajat siivoavat maalinedustaa ihailtavan tehokkaasti, maskilla tuntuisi olevan merkitystä, loukkaantumisia tapahtuu realistisen oloisesti ja niin edelleen. Syöttösuuntaa määrättäessä vastaanottavan pelaajan ympärille ilmestyy kätevä ympyrä, joten tuskailua väärälle kaverille syöttämisen kanssa ei synny. Pienellä seikalla on yllättävänkin suuri merkitys pelattavuuden kannalta.

Muille kuin Foxin kanavaa seuranneille tuntematon selostajakaksikko jättää itsestään erittäin positiivisen kuvan. Heidän linjansa on asiapohjainen mutta miellyttävän huumoripitoinen, ja sanottavaa riittää joka lähtöön. Pelikatkoilla miehet heittävät ruudulle erilaista statistiikkaa kommenttien kera, joten aika ei pitkäksi venyvillä katkoillakaan käy kovin pitkäksi. Äänimaailma kärsii kokonaisuudessaan ajoittaisesta naksumisesta ja lievästä suttuisuudesta, eikä yleisökään elä mukana toivotulla tavalla.

Tekoäly pelaa kohtuullisesti, maalinteko on sille suurin ongelma. Se pyrkii Janeckyn tyylisesti selvässä tekopaikassakin siirtämään vastuuta tai puskee härkämäisesti ihmismuurin läpi kohti maalia. Tehottomuus on usein käsinkosketeltavaa.

NHL Championship 2000 on melko tyhjentävä elämys, ja mitä useampi ottelu jää taakse sitä paremmalta ja paremmalta pelimekaniikka tuntuu. Kontrolleista on vaikea löytää parannettavaa, ja pelaajien käyttäytymistä jäällä ei voi riittävästi kehua. Köyhähköä perusanimointia ei kauaa edes huomaa, ja karun kausimoodinkin melkein unohtaa joukkueiden luistellessa jäälle. Niin vaikea kuin sitä onkaan uskoa, totta se vain on. Hyvät naiset ja herrat, jääkiekkopeleillä on uusi kuningas.

91