Nick Faldo's Championship Golf – Hole in One

Pitkän päivätyön tehnyt Arc Developments on kauan odottanut suurta hetkeään. Heidän uusin tuotoksensa, jonka myyntiruiskeena on Euroopan ehdoton ykkösgolffaaja, englantilainen Nick Faldo, ei ehkä kuitenkaan riitä nostamaan Arcia esimerkiksi Graftgoldin rinnalle, sillä golf ei vetoa tarpeeksi suureen massaan. Vahinko, sillä NFCG taitaa olla juuri Se Suuri Hetki.

EOA:n PGA Tour Golf, Microprosen Golf sekä Accessin Linksit ovat monien mielestä viimeinen sana golf-simulaattoreissa. Paljon uutta ei näihin enää luulisi keksittävänkään, mutta eipä ole ensimmäinen kerta, kun luulo ei ole tiedon väärtti.

NFCG ei käytä digitoituja maisemia a la Links, eikä puhdasta vektorigrafiikkas 'Prosen tyyliin, vaan uutta Arcin kehittämää Reality3-systeemiä. Golffarin takaa kuvattu näkymä on pohjimmiltaan vektorigrafiikkaa, joka on verhoiltu bittikarttagrafiikalla. Kuitenkaan maisema ei ole Texture Mappingin kaltainen legolandia, vaan ohjelma rasteroi maastoa eri värisävyillä kuvatakseen erilaisia pintoja ja korkeuseroja valonlähteen ja pelaajan sijainnin mukaan. Kuten kuvista näkee tulos on uskomattoman realistinen, eikä ruutujen vaihdon välissä ole lainkaan ikäviä odotustaukoja tai levyn pyöritystä. Näin se käy, kun ohjelmoijat osaavat asiansa.

Grafiikka ei ole Nick Faldon ainoa valtti. Vaikka kuvaruutu näyttää melko menuttomalta, paljastaa hiiren osoitin kuvaruudun vasemmasta reunasta yksinkertaisen mailavalikon, oikealta taas reittikartan. Kaikki lyöntiin vaikuttavat toiminnot eli lyönnin voimakkuuden säätö, pallon ylä- tai alakierre sekä jalkojen asento, jota muuttamalla lyöntiin saadaan kierrettä, ovat pääruudulla hyvin pelkistettyinä. Siinä kaikki mitä tarvitaan ja helposti ulottuvilla. NFCG:n käyttäjäliittymä tunkee tuhatmenuiset nippelisimut hiekkaesteeseen.

Allekirjoittaneista useimmat golfpelit ovat tuntuneet mekaaniselta parametrien asettelulta, joihon ei synny mitään luontevaa tuntumaa, mutta Nick Faldon systeemi ei ole vain sarja näpäytyksiä. Se muodostuu luonnolliseksi välineeksi, aivan kuten golf-maila golffarille. Kokemuksen karttuessa pelaaminen käy yhä luontevammaksi, jopa siinä määrin, että ei edes ajattele heiluttavansa hiirtä. Kierteet, kaarteet ja mailavalinnat käyvät kuin itsestään. Pelaajalle ei ole myöskään apuvälineitä, kuten kolmiulotteista rataprofiilia, tietokoneen ehdotuksia lyönnin asetuksiksi tai muuta semmoista. Kaikki tehdään itse, aivan kuten oikeassa elämässä.

Kilpailumuotoja on kaksi: joko eniten reikiä voittanut pelaaja korjaa potin tai lyöntien yhteismäärä ratkaisee. Kaikkiaan neljä pelaajaa voivat kilpailla keskenään. Kaksi rataa saattaa kuulostaa vähältä, mutta vuodenajat vaikuttavat ratojen luonteeseen huomattavasti.

Ennen väylälle lähtöä valitaan kassiin 13 mailaa kassiin, joihin liittyy jälleen yksi NFCG:n lyömättömistä keksinnöistä. Jokaiselle mailalle on kykyprosentit, jotka ovat aluksi melko alhaisia, mutta kasvavat vähitellen, mitä useammin lyönneissä onnistutaan. Hahmon kykyineen voi tallentaa levykkeelle. Tässähän on jo enemmän roolipeliä kuin Legends of Valourissa!

Pelaajaspritet ovat erinomaisesti animoituja Nick-klooneja, ja ihmekös tuo, sillä Arc on rotoscopannut miehen videolta. Kokonaisuudessaan toteutus on loistava ja kun siihen yhdistetään pelaajaläheinen ja kekseliäs käyttäjäliittymä sekä mailakyvyt, Nick Faldo lyö kilpakumppaninsa vähintään albatrossilla. Itse asiassa NFCG on täydellinen golf-peli. Kolmen hengen aivoriihi yritti keksiä jotakin parantamista, ja ainoa tulos oli, että mailapoikien ei tarvitsisi olla niin sarkastisia!

91