Kun pitkään F1-sarjassa kilpaillut Nigel Mansell vihdoin voitti mestaruuden ja vieläpä ennätyksiä murskaavalla tavalla, yksi luonnollisista seurauksista on tietokonepeli. Gremlin pääsi paalupaikalle ja tekaisi kauden '92 päätuotteensa lähes jokaiseen formaattiin kasibittisiä myöten, jotta koko pelaava maailma yhtyisi Nigel-maniaan.
Pelaaja astuu Nigelin haalaripuvussa hänen kuuluisaan "red five" -ajokkiinsa. Ennen kuin ryhdytään tositoimiin, on syytä ottaa tuntumaa F1-ratoihin Mansellin opastuksella, jolloin mestari selostaa ihanneajotyylin kullekin radalle. Esimakua ruletista saa osallistumalla yksittäiskilpailuun, jossa voi kilpailla millä tahansa 16 radalla. Kun varmuutta on tarpeeksi, voi aloittaa F1-kauden, joka alkaa Etelä-Afrikasta ja päättyy Australiaan.
Kolme vaikeustasoa vaikuttavat 11 kilpakumppanin ajotaitoihin. Normaalitasolla bittikuskit, jotka ajavat oikeilla nimillä ja talleilla, eivät vastusta tarjoa, mutta ammattilaistasolla heidän ajotaitonsa jo kohenevat. Samalla kierrosmäärä kasvaa kahdella aloittelijan kolmesta. Mestaruustasolla Gerhard Berger ja kumppanit lopettavat pehmoilun ja ajavat tosissaan täydet kahdeksan kierrosta.
Williams Renault'n hallintaan on useita vaihtoehtoja. Joystick- tai hiiriohjaukseen on kumpaankin neljä toimintamoodia joko automaatti- tai käsivaihteistolla. Peli tukee myös uutta Nigel Mansell's Freewheel -rattiohjainta.
Lahjomattomat meteorologit
Ennen osakilpailuja pelaajalle esitetään sääennuste ja lyhyt selonteko rataprofiilista. Näiden perusteella viritetään formula valitsemalla renkaat, säätämällä spoilerin korkeus ilmanvastuksen muuttamiseksi ja asettamalla vaihteiston vaihdeväli. Pehmeissä renkaissa on enemmän pitoa, mutta ne kuluvat nopeammin kuin kovat, jotka soveltuvat nopeille radoille. Korkea spoileri tarkentaa ohjausta, kun taas matala lisää nopeutta. Mutkikkailla radoilla lyhyt vaihdeväli on tarpeen pikaiseen kiihdyttämiseen.
NMWC on ensimmäinen autopeli, jossa sää vaihtelee kesken ajon. Kirkas taivas peittyy tummista pilvistä ja sade puhkeaa piiskaamaan radanpintaa ja vica versa. Sade ei ole vain efekti, vaan se haittaa näkyvyyttä. Jos autossa ei ole saderenkaita, pito huononee, jolloin on syytä käydä varikolla vaihtamassa renkaat. Varikkokäynnit tulevat mukaan ammattilais-ja mestaruustasolla, jolloin suurempi kierrosmäärä rasittaa renkaita. Tämä tuo realismia ja taktikointia kilpailuun: "Kestävätkö pyörät vielä kierroksen vai mennäkö nyt varikolle, jolloin saatan pudota sijan tai pari."
Renkaat ovatkin ajokin ainoat vahingoittuvat osat. Syy lienee lisenssissä: tuskin Mansell halutaan tietokonemuodossa viedä teho-osastolle juuri ennen siirtymistä Indy-sarjaan Newmanin talliin. Pelin yksi sponsori, Renault, ei varmaan hyvällä katsoisi, jos Williams muistuttaa enemmän nykytaideteosta kuin formulaa.
Viiden mantereen maisemia
Tierutiini, jossa on bittikarttagrafiikan lisäksi hieman polygoneja, on vaihteleva, erittäin nopea ja liukasliikkeinen, mutta ei mahdollisimman pehmeä. Toisin kuin olettaisi, suhteellinen kankeus ei vaikuta pelattavuuteen lainkaan, vaan Williams tottelee pehmeästi ja tarkasti ohjainta, olipa se hiiri tai joystick. Moottorin ääni on tavallisen monotoonisen ulinan sijasta vaihteleva ja vivahteikas, ja kuulemma samplattu aidosta Renault-moottorista.
Vaikka NMWC on vain toiminta-autoilua, poikkeaa osakilpailujen luonne ja tuntuma toisistaan. Kokonaisuus on äärimmäisen pelattava ja monipuolinen, joten intoa riittää palaamaan pelin pariin yhä uudelleen ja uudelleen, vaikka mestaruuksia kertyisi useampikin. Jostakin syystä Nigelin simuloiminen on hauskempaa kuin Lotuksien + kloonien pelaaminen, vaikka kaksinpeliä ei olekaan. Johtuisikohan siitä, että näennäisen yksinkertaiseen aspektiin on saatu realismia ja haastetta? NMWC on omassa luokassaan parasta mitä Amiga toistaiseksi pystyy tarjoamaan.
90
