Nightmare Creatures (PSone) – Painajainen

Pahuudesta siinneitä olentoja ja kylmää terästä. Siinä tiivistettynä

Nightmare Creatures.

Sumuinen 1800-luvun Lontoo sopii hyvin kaikkinaiseen zombien ja ihmissusien

listimiseen. Nightmare Creatures on tarina pappi Ignatiuksesta ja söpöstä

Nadiasta, jotka päättävät tehdä tyhjiksi salatieteisiin kietoutuneen,

entisen tiedemiehen Adam Crowleyn suunnitelmat vallata kaupunki

painajaisolentojen avulla.

Tappotäyteistä toimintaa

Peruskaava on tuttu. Seuraavaan kenttään pääsee, kun saavuttaa exitin, mutta

pahainen uloskäynti on aina sijoitettu sokkeloisen kentän toiseen päähän.

Välialue on täynnä hirviöitä, kerättäviä bonuksia, vipuja, nappeja ja

silloin tällöin inhoja hyppelykohtauksia.

Kun alussa on pelihahmonsa valinnut, ei valintaa voi pelin aikana muuttaa.

Perusliikkeet ovat kummallakin samat, eikä muutenkaan valinnalla tuntunut

olevan vaikutusta vaikeustasoon tai juoneen. Onkin makuasia, tahtooko ruudulleen

pomppimaan synkeäilmeisen korston vaiko notkean miekkaneidon.

Vaikka peli onkin hieman tombahtava, ei vertailu oikein päde. Nightmaren

kenttädesign on litteää, eli alueet versoavat kujia ja käytäviä vain

sivusuunnassa. Peli myös keskittyy enemmän taisteluun kuin jylhien holvien

koluamiseen. Kentissä ei pahemmin voi eksyä, ja koska kerran tapetut hirviöt

pysyvät kuolleina, ovat uudet hirviöt aina hyvä indikaattori etenemissuunnan

oikeellisuudesta. Karttakin on, muttei sitä tarvitse käyttää, alueet ovat

pieniä ja täynnä mieleenpainuvia maamerkkejä.

Hahmot osaavat miekalla tai kepillä huitomisen lisäksi potkia hirviöitä sekä

tehdä comboliikkeitä. Peli opettaa comboja hissuksiin, ja ne on syytä myös

opetella. Vaikka normaaliotukset tipahtavat ilmankin, lopputaistelussa

ainoastaan comboilla voi voittaa.

Tehokkain taistelutapa on käyttää erikoisesineinä löytyviä tuliaseita. Minua

viehätti suuresti se, että kun pistoolilla kerran pamauttaa isoa hirviötä,

se kuolee siihen paikkaan. Realismia. Ignatiuksen tyyli tyhjentää tiukassa

paikassa kahdella pistoolilla koko ruutu vihollisista on näkemisen arvoinen.

Omituiset parannuspallot ovat hyödyllinen bonusesine, joka kannattaa ennen

lähitaisteluun antautumista aina valita käyttövalmiiksi _ naks vain, ja taas

on energiaa mällättäväksi. Jäähiutaleelle ei tosielämästä löydä vastinetta,

sillä se on tehokas ase, joka jäädyttää kaikki viholliset lähiympäristössä.

Muitakin bonuksia on, mutta niiden hyödyllisyyden laita on vähän niin ja

näin.

Hyvä toteutus

Pelin taustaäänet luovat hyvin tunnelmaa ja niin grafiikka kuin

ääniefektitkin ovat hyviä. Hautausmaat, kirkot, holvit ja kujat näyttävät

kaikki erinomaisen aidoilta, ja viholliset liikkuvat realistisesti. Zombit

ontuvat toista jalkaansa ja hoippuvat eteenpäin, kolmikätiset hirviöt

kauhovat kourillaan ja vesihirviöt tavoittelevat kaksijalkaista snackia

lonkeroillaan juuri siten, kuin kyseisten otusten voisi tosielämässäkin

kuvitella olevan animoidun. Nadian ja Ignatiuksen taisteluliikkeetkin

näyttävät mahdollisilta toteuttaa "oikeasti".

Vaikeustasoja on kolme, ja käyttämälläni helpoimmalla tasolla edistystä

tapahtui joka pelikerralla. Kentissä on toki kohtia, jotka on vain osattava,

tai joutuu yllätetyksi, sillä kuvakulma ei ole optimaalisessa asennossa.

Ne ovat kuitenkin harvinaisia.

Kenttää tarkastellaan hieman liian

alhaalta, ja aivan liian usein sankarin selkä peittää näkyvistä kohti

tulevan hirviön. Selkä seinää vasten seistessä kuvakulma ei siirry hahmon

päälle, vaan pyörähtää sen eteen.

Äkkikuolemia tapahtuu lähinnä veteen pudotessa, sillä kumpikin pelihahmoista

uppoaa heti märkään elementtiin jouduttuaan kuin kivi. Onneksi kentät eivät

ole isoja, ja tilanteen tallennus sujuu kenttien välissä joko muistikortille

heittämällä tai paperille koodisanan raapustamalla.

Nightmare Creatures on vauhdikas ja hyvän näköinen toimintapeli. Typerät

äkkikuolemat jäivät kaivertamaan, ja kameran ajoittain outo käyttäytyminen

sekä hätäinen pelituntuma pilaavat pelinautintoa, mutta toisaalta kontrollit

pysyvät hyvin hanskassa eikä epäreiluuden puolelle nitkahdeta. Sopii myös

niille, joiden kärsivällisyys ei riitä Lovecraftin lukemiseen.

81