Pahuudesta siinneitä olentoja ja kylmää terästä. Siinä tiivistettynä
Nightmare Creatures.
Sumuinen 1800-luvun Lontoo sopii hyvin kaikkinaiseen zombien ja ihmissusien
listimiseen. Nightmare Creatures on tarina pappi Ignatiuksesta ja söpöstä
Nadiasta, jotka päättävät tehdä tyhjiksi salatieteisiin kietoutuneen,
entisen tiedemiehen Adam Crowleyn suunnitelmat vallata kaupunki
painajaisolentojen avulla.
Tappotäyteistä toimintaa
Peruskaava on tuttu. Seuraavaan kenttään pääsee, kun saavuttaa exitin, mutta
pahainen uloskäynti on aina sijoitettu sokkeloisen kentän toiseen päähän.
Välialue on täynnä hirviöitä, kerättäviä bonuksia, vipuja, nappeja ja
silloin tällöin inhoja hyppelykohtauksia.
Kun alussa on pelihahmonsa valinnut, ei valintaa voi pelin aikana muuttaa.
Perusliikkeet ovat kummallakin samat, eikä muutenkaan valinnalla tuntunut
olevan vaikutusta vaikeustasoon tai juoneen. Onkin makuasia, tahtooko ruudulleen
pomppimaan synkeäilmeisen korston vaiko notkean miekkaneidon.
Vaikka peli onkin hieman tombahtava, ei vertailu oikein päde. Nightmaren
kenttädesign on litteää, eli alueet versoavat kujia ja käytäviä vain
sivusuunnassa. Peli myös keskittyy enemmän taisteluun kuin jylhien holvien
koluamiseen. Kentissä ei pahemmin voi eksyä, ja koska kerran tapetut hirviöt
pysyvät kuolleina, ovat uudet hirviöt aina hyvä indikaattori etenemissuunnan
oikeellisuudesta. Karttakin on, muttei sitä tarvitse käyttää, alueet ovat
pieniä ja täynnä mieleenpainuvia maamerkkejä.
Hahmot osaavat miekalla tai kepillä huitomisen lisäksi potkia hirviöitä sekä
tehdä comboliikkeitä. Peli opettaa comboja hissuksiin, ja ne on syytä myös
opetella. Vaikka normaaliotukset tipahtavat ilmankin, lopputaistelussa
ainoastaan comboilla voi voittaa.
Tehokkain taistelutapa on käyttää erikoisesineinä löytyviä tuliaseita. Minua
viehätti suuresti se, että kun pistoolilla kerran pamauttaa isoa hirviötä,
se kuolee siihen paikkaan. Realismia. Ignatiuksen tyyli tyhjentää tiukassa
paikassa kahdella pistoolilla koko ruutu vihollisista on näkemisen arvoinen.
Omituiset parannuspallot ovat hyödyllinen bonusesine, joka kannattaa ennen
lähitaisteluun antautumista aina valita käyttövalmiiksi _ naks vain, ja taas
on energiaa mällättäväksi. Jäähiutaleelle ei tosielämästä löydä vastinetta,
sillä se on tehokas ase, joka jäädyttää kaikki viholliset lähiympäristössä.
Muitakin bonuksia on, mutta niiden hyödyllisyyden laita on vähän niin ja
näin.
Hyvä toteutus
Pelin taustaäänet luovat hyvin tunnelmaa ja niin grafiikka kuin
ääniefektitkin ovat hyviä. Hautausmaat, kirkot, holvit ja kujat näyttävät
kaikki erinomaisen aidoilta, ja viholliset liikkuvat realistisesti. Zombit
ontuvat toista jalkaansa ja hoippuvat eteenpäin, kolmikätiset hirviöt
kauhovat kourillaan ja vesihirviöt tavoittelevat kaksijalkaista snackia
lonkeroillaan juuri siten, kuin kyseisten otusten voisi tosielämässäkin
kuvitella olevan animoidun. Nadian ja Ignatiuksen taisteluliikkeetkin
näyttävät mahdollisilta toteuttaa "oikeasti".
Vaikeustasoja on kolme, ja käyttämälläni helpoimmalla tasolla edistystä
tapahtui joka pelikerralla. Kentissä on toki kohtia, jotka on vain osattava,
tai joutuu yllätetyksi, sillä kuvakulma ei ole optimaalisessa asennossa.
Ne ovat kuitenkin harvinaisia.
Kenttää tarkastellaan hieman liian
alhaalta, ja aivan liian usein sankarin selkä peittää näkyvistä kohti
tulevan hirviön. Selkä seinää vasten seistessä kuvakulma ei siirry hahmon
päälle, vaan pyörähtää sen eteen.
Äkkikuolemia tapahtuu lähinnä veteen pudotessa, sillä kumpikin pelihahmoista
uppoaa heti märkään elementtiin jouduttuaan kuin kivi. Onneksi kentät eivät
ole isoja, ja tilanteen tallennus sujuu kenttien välissä joko muistikortille
heittämällä tai paperille koodisanan raapustamalla.
Nightmare Creatures on vauhdikas ja hyvän näköinen toimintapeli. Typerät
äkkikuolemat jäivät kaivertamaan, ja kameran ajoittain outo käyttäytyminen
sekä hätäinen pelituntuma pilaavat pelinautintoa, mutta toisaalta kontrollit
pysyvät hyvin hanskassa eikä epäreiluuden puolelle nitkahdeta. Sopii myös
niille, joiden kärsivällisyys ei riitä Lovecraftin lukemiseen.
81
